Suomireissu lähenee loppuaan, mistä olen melko iloinen. On jo koti-ikävä ja ihmeellisen lauha syksy Suomessa kääntymässä turhan koleaksi makuuni. Pieni ihme oli, että olen päässyt jopa fillaroimaan – kiitos lämpimän syksyn.
Kioto on lempeä tunnelmakirja, jonka tapahtumat sijoittuvat – ylläripylläri – Kiotoon, Japaniin. Kirjan sivuliepeessä kerrotaan, että kirjaa voi pitää eräänlaisena rakkaudentunnustuksena Kiotolle ja olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. Kawabata kuvaa miljöötä huolellisesti, erityisesti luontoa ja ihmisten suhdetta luontoon.
Tunnen riemua kulkiessani muun muassa nuoren Chiekon matkassa ja yhdessä ihastelemme kirsikankukkia ja vähän muitakin kukkia ja puita. On jokseenkin ihastuttavaa, että tavataan ystäviä tai mennään perheen kanssa ihan varta vasten katselemaan luontoa.
Chieko on löytölapsi, jonka ottavat huomaansa kangaskauppias Takichiro Sata ja vaimonsa Shige. Takichiro on omalaatuinen mies, joka piirtää kangasmalleja, jotka ovat kuitenkin liian omituisia ollakseen valtavirtaa. Chieko rakastaa ottovanhempiaan, mutta ajatus toisinaan luiskahtaa pohdintoihin omasta biologisesta taustasta. Se ei kuitenkaan ole Chiekolle kovin tärkeää.
Kunnes hän eräänä päivänä tapaa ikäisensä naisen, joka on hämmästyttävän samannäköinen kuin hän itse. Onko hänellä kaksonen!
Tarina käyskentelee rauhaisasti eteenpäin kuin joutilaan ihmisen mieli. Pieniä arkisia asioita tapahtuu, kohtaamisia tuttujen kanssa. Jotakin hyvin kiehtovaa ja viehättävää on ihan kaikessa, mitä tapahtuu.
Oma luontosuhteeni melko samantyyppinen kuin kirjan henkilöhahmoilla. Lähden itsekin varta vasten katselemaan jotain tiettyä (luonto)paikkaa ja ihmettelemään vuodenaikojen vaikutuksia siihen. Miten luonto alati muuttaa muotoaan. Ihastelen sammalia ja jäkäliä, maaston muotoja.
Kirjassa mainitaan tulppaanit, jotka Takichiron mielestä ovat liian voimakasvärisiä ja päällekäyviä. Mietin samaa. Pidän tulppaaneista, joita löytyy lähes kaikissa väreissä, mutta preferoin hempeitä pastellinsävyisiä kukkia: haurasta vaaleanpunaista, herkkää lilaa, hailakkaa sinistä. Suomalaisista luonnonkukista kirjopillike on minulle rakas.
Koska minulla on Kiotosta vielä viitisenkymmentä sivua lukematta, en jauha siitä tämän enempää.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Kioton kohtaan 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan.
Kiotolla kuittaan myös Sadan vuoden -lukuhaasteessa 1960-luvun.
*
Muutakin olen lukenut sitten Andrea Levyn. Nimittäin Marianne Fredrikssonin historiallisen romaanin Anna, Hanna ja Johanna (Otava 1998, suomentanut Laura Jänisniemi, s. 394).
Kirja on minulle nimenä erittäin tuttu, sillä olen säästellyt sitä täällä mökkikirjastossa kuten Kiotoa. Suurimmasta osasta suomikirjoistani olen hankkiutunut tilanpuutteen takia eroon, mutta joitakin saatoin jättää. Luetut vien pois ja tuon sitten jotain lukematonta vuosittain tilalle, että olisi edes pieni ”puskurikirjasto” täällä. Kirjastosta lainaamani kirjat kun jo palautin.
Anna, Hanna ja Johanna kertoo tarinan kolmen sukupolven naisista Ruotsissa. Hanna on Johannan äiti, Anna on Johannan tytär. Hanna on syntynyt 1871, joten tarinaa seurataan (kirjan) nykyaikaan sieltä saakka ja hieman aiemminkin.
Fredrikssonin tyyli tuntuu aavistuksen naiivilta ja toisinaan kömpelöltä. Kömpelyyteen voi toisaalta vaikuttaa hurja määrä käännökseen jääneitä kirjoitusvirheitä. En jaksa pillastua muutamista virheellisyyksistä, mutta tässä ei nyt ollut kyse muutamasta typosta – virheellisyyksiä tuntui olevan jatkuvasti ja osa oli sellaisia, että piti ihan tavata virke että sai siitä selkoa.
Muuten kyllä kiintoisa romaani, jonka pariin mieluusti aina palasin ja koukuttuneena sitä luin.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta.
*
Huomenna siirryn muutamaksi päiväksi Helsinkiin ja sitten lennähdän takaisin kotiin. Tulossa on raskas reissu, sillä teemme sen yhdessä osassa. Ensin lento Edinburghiin ja sieltä vielä junalla Penrithiin, josta vielä taksilla kotiin Keswickiin. Eniten huolettaa mahdolliset junalakot Briteissä, joita ei kyllä juuri nyt pitäisi olla. Mutta lakon uhka leijuu ilmassa alati.
Tuo Kioto-romaani kuulostaa todella hienolta kirjalta, pistän sen listalle!
VastaaPoistaOlen itsekin luontoihminen, mutta luontokuvailut tuntuvat usein kirjoissa vähän tylsiltä. Joskus ne tosin alkavat puhutella mutta huomaan olevani juuri silloin jossain erilaisessa mielentilassa, ehkäpä juuri lomalla, jolloin mielikin on tyhjentynyt turhasta sälästä. Siksi minulla on hyllyssä erikseen lomakirja-osio, luen selkeästi erilaisia kirjoja lomalla kuin arjessa.
Suotuisia tuulia kotimatkallesi ja pysytelköön junalakot pois näköpiiristä!
Itse asiassa luulen, että sinkin voisit Kiotosta nauttia! Minäkään en (vaikka luontoihminen olenkin) jaksa ylenpalttisia ja loputtomia luontokuvauksia, mutta tässä Kiotossa kuvaukset eivät ole pitkiä ja ne on ripoteltu sinne tänne pitkin kirjaa. Siinä ohessa on sitten paljon muuta, myös itse kaupungin kuvailua mutta sekään ei lähde laukalle. On kiinnostavia henkilöitä ja työn kuvauksia sun muuta, kaikki on mielestäni hyvässä harmoniassa.
PoistaMutta tietynlaisen rauhaa rakastavan mielenvireen tämä kyllä kaiketi vaatii. Kovin levottomassa olossa ei tällaista ehkä jaksaisi lukea. Minulle aika sattuu olemaan nyt erittäin otollinen tällaiselle romaanille.
Kiinnostava kirjavinkki tuo Kioto. Mukavaa matkaa kotiin.
VastaaPoistaSuosittelen lukemaan, jos kaipaat rauhallista ja lempeää luettavaa!
PoistaLuin Kioton viime vuonna ja nautin kirjan kauneudesta.
VastaaPoistaItse olen lykännyt Kioton lukemista noin 15 vuotta, mutta hyvää kannatti odottaa :D
PoistaOlen lukenut nuo molemmat kirjat kauan sitten. Muistan, että Kioto oli silloin tuoreena suomennoksena suosittu teos.
VastaaPoistaAnna, Hanna ja Johanna tuo mieleeni termin "lukuromaani", etten olisi peräti maininnut sitä esimerkkinä jossain keskustelussa, jossa mietittiin tämän termin sisältöä. Sukutarina, koukuttava juoni, melko helppolukuinen. Muistan, että juoni veti ja viihdyin kirjan parissa.
Itse en ollut vielä syntynyt, kun Kioto suomennettiin. Kirjan olen ostanut joskus parikymmentä vuotta sitten, kun se suomikirjastoni jäänne on. Jostain syystä en ole vain tullut sitä lukeneeksi aiemmin, vaikka erään muun teoksen Kawabatalta olen lukenut.
PoistaMinun sanavarastooni en huoli tuota termiä “lukuromaani”. Ymmärrän, mitä sillä tarkoitetaan, mutta sanana se on mielestäni erityisen pöljä ja mitäänsanomaton. Samalla vaivalla sanoo romaanin olevan juonivetoinen, helppotajuinen tmv.
Kawabata on taitava ja antoisa kirjailija. Myöskin luontoimmeiseksi lukeutuvana allekirjoitan tuon kirjoissa tapahtuvan luontokuvauksen problemaattisuuden.
VastaaPoistaToivottavasti kotimatka sujui sutjakasti ja kommelluksitta. Niinhän se elämässä menee, että on lähdettävä voidaksen palata ja vice versa, mutta pääasia on, että kotiin on ihmeen hyvä tulla reissulta!
On kyllä, minulla on muuten kotihyllyssäni ainakin kaksi muuta Kawabatan teosta (englanninkielisiä ne), voipi olla jopa kolme. Nyt en ihan heti jaksa kuitenkaan niihin tarttua.
PoistaKotimatka onnistui, mutta sujuvuudessa oli hieman ongelmia :D Vaan kotiin päästiin ja onpa ihana olla kotona! Vielä on hieman omituinen olo niin kuin aina pitkän reissun jälkeen. Lisäksi reissun jälkeinen alakulo vaivaa, mutta se on menossa ohi. Jostain syystä minulle tulee aina “reissumasikset” sekä mennen että tullen. Ne eivät kuitenkaan murra alleen, kun itse tietää että kyseessä on lyhytaikainen “mielenhäiriö”.
Kioto kuulostaa hyvältä. Anna, Hanna ja Johanna saattaa olla jollain haastelistallani. Ikävä kuulla, että suomennos on noin luokaton.
VastaaPoistaMinulla tuo Anna, Hanna ja Johanna oli roikkunut jo ties miten kauan lukulistalla ja olin jo jossain vaiheessa ehtinyt päättää, etten aio lukea sitä. Nyt se tuli lukuun, koska ei ollut oikein muita vaihtoehtoja. Ja kyllä se kannatti lukea, vaikka suomennos ajoittain aika huolimaton olikin.
PoistaKiva kun pääsit fillaroimaankin Suomen syksyssä ja lukuilo on palannut. Mukavaa kotiinpaluuta teille!
VastaaPoistaKioto kuulostaa ihanalta. Anna, Hanna ja Johanna on hyllyssäni, mutta lukematta vielä. Joku joskus arveli, että pitäisin siitä, mutta ihmisten arviot eivät kyllä aina ole osuneet oikeaan. Toistakin Fredrikssonin romaania joku toinen joskus suositteli, mutta ainakaan siitä en jaksanut innostua.
Laitoin sinulle meiliä, ilmeisesti se on blogisi sähköposti, johon olen joskus ennenkin lähettänyt jotain.
Nyt tässä ollaankin jo kotona!
PoistaVaikeaahan se on toisten lukumakuja arvailla. Joidenkin kirjojen kohdalla on helpompi arvioida, kuka siitä voisi pitää, mutta sitten joidenkin teosten kohdalla ei. Itse aika arasti mitään suosittelen kenellekään. Keskityn kertomaan omia mielipiteitä ja joskus kyllä saatan arvailla täällä blogissa voisiko joku tietty kommentoija pitää kys. kirjasta.