Sivut

keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Aneemiset lukukuulumiset plus kirjapornoa Carlislesta

Mitä on luettu viime aikoina? Ei juuri mitään edelleenkään.

Julkisesti minulla on kesken edelleen kolme kirjaa:

Andy Weir: Project Hail Mary
Martin Wainwright: The Man Who Loved the Lakes
Lukupiirikirjana Qiu Xiaolongin Red Mandarin Dress

Lukuhaaveissa on muun muassa päästä vihdoin aloittamaan Keigo Higashinon tuorein enkkukäännös A Death in Tokyo, joka julkaistiin jo viime vuonna. Yleensä luen Higashinon kirjat tuoreeltaan, mutta tätä odottelin kirjastoon. Nyt olen sitä hillonnut himassa jo jokusen aikaa - toivottavasti kukaan ei tee varausta.

Muutakin houkuttelevaa on listalla, mutta ei niistä enempiä.

Siirrytään Carlisleen, jonne toteutin haaveilemani kirjakulttuurimatkan eilen, ja koska eräs tietty kirjakauppa teki minuun niin suuren vaikutuksen, haluan jakaa sen täällä blogissanikin.

Kyseessä on ns. yhdistelmäkirjakauppa, jossa on tarjolla sekä uusia että käytettyjä kirjoja ja keräilyharvinaisuuksia jne. Bookcase on itsenäinen kirjakauppa ja samoissa tiloissa toimii myös Bookends (niinikään itsenäinen kirjakauppa) jolla on toinen liike Keswickissä.


 Bookcase sijaitsee georgiaanisessa talossa, joka itsessään on sisältä nähtävyys.

 
 
Bookcasen sivulla sanotaan, että kirjoja on yli 30 huoneessa. En laskenut huoneita, mutta kyllähän niitä piisasi!
 
 
 
Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta miljöölle ja tunnelmalle. Kirjojen lisäksi seinillä on maalauksia ja tauluja.
 

Ehdottomasti kirjafriikin taivas ja märkä uni!


22 kommenttia:

  1. Vau, onpahan kirjaparatiisi! Tuollahan saa kulutettua päivän jos toisenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kestää toisenkin vierailukerran! Sen verran runsas puoti, etten edes joka nurkkaa saanut nuohottua. Ensi kerralla sitten. :D

      Poista
  2. On kyllä melkoista nannaa kirjaihmiselle tuo kirjakauppa!

    VastaaPoista
  3. Olen melkein sanaton tuosta ihanasta kirjakaupasta. Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tunne oli minulla, kun sisään tuonne astahdin. Todella uniikki kirjakauppa kaikin puolin ja jestas minkä kokoinen!

      Poista
  4. Mieletöntä! Tuollaiseen sisään astuessa olisi pakko hokea itselleen: laske kymmeneen ja hengitä syvään. Upeita kuviasi, joista iso kiitos, katsellessa saattoi aistia paikan hengen, ajan tuoksun, täydellisyyden tunteen.
    Jos ei tuolla kirjanystävä ole kotonaan niin ei sitten missään. Voisin kuvitella, että poislähtö vaatii luonteen lujuutta, itselleen vannoen: tänne palaan uudelleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tunnustaa, että pää hieman sekosi tuolla kirja- ja muun paljouden keskellä. Piti oikein tehdä etenemissuunnitelma, ettei mene omituiseksi ramppaamiseksi ja hillumiseksi :D

      Lähtöä helpotti tosiaan tieto, että voin aina mennä sinne uudelleen!

      Poista
  5. No huh! Siinäpä entistäkin upeampi kirjakauppa! Että huoneitakin ihan 30, siellä saisi kyllä aikaa ja rahaa kulumaan! Eikä silmänruoka lopu kesken ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa tuolla tosiaan kului ja olisi kulunut enemmänkin, jos olisi sitä ollut. :D En osannut etukäteen aavistaa, että on NOIN upea paikka!

      Poista
  6. Viehättävä rakennus ja mahtava sisältö! Mahtavatko englantilaiset lukea suomalaisia enemmän, kun siellä on tällaisia kirjanystävien palatseja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa keskustelua (kuin Suomessa) täälläkin välillä käydään eli on pantu merkille lukemisen väheneminen ja yleisesti ottaen naiset lukevat enemmän kuin miehet jne.

      Täällä on kuitenkin hieman enemmän populaa kuin Suomessa ja koska enkunkielinen markkina-alue on huomattavan laaja, on myyntivolyymitkin toista luokkaa kuin Suomessa, mikä tarkoittaa että kirjojen hinnat ovat järkeviä ja niihin on monilla varaa (toisin kuin Suomessa). Kirjoja myös näkyy täällä paljon: niitä on lähes järjestään kaikissa ruokakaupoissakin eli kirjat on tuotu ihmisten lähelle.

      Poista
  7. Hienoja kuvia, lohduttavaa nähdä että löytyy vielä tällaisia persoonallisia kirjakauppoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja kyllähän täälläkin kivijalkakauppoja kuolee (Carlislen keskustassa on tosi paljon tyhjiä liiketiloja) ja erityisesti itsenäiset kirjakaupat kärvistelevät, mutta onneksi niitä on sentään vielä jäljellä.

      Poista
  8. Oi että mikä paratiisi! Jos kuvat eivät tee paikalle oikeutta, kuten toteat, voin vain ihmetellä, mitä todellisuus sitten onkaan. Pääsisipä joskus tuonne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista ei välity tunnelma ja tila samalla lailla kuin livenä. On kyllä todellakin kirjaihmisen must go -kohde! <3

      Poista
  9. Vau mikä kauppa 😮 Tuo tosiaan voi vaatia jo jonkinlaisen lähestymissuunnitelman, ei mikään minäpä pikaisesti käväisen -liike.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli olevinaan lähestymissuunnitelma tai lähinnä arvioin, että tunti siellä menee. No olisi todellakin mennyt enemmänkin ja menikin. Koska oli muutakin asiaa tehtävänä, niin oli silti pakko poistua vaikka olisin kokenut vielä tarvetta jäädä :D

      Onneksi voin mennä tuonne uudemmankin kerran helposti!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.