Sivut

sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Kahden totuuden rajalla

Luin Suvi Ratisen Matkaystävän, mutta ennen kuin pohdin kirjaa, haluan kertoa suhteestani uskontoihin. Se on sellainen, että

usko ja anna toisten uskoa tai olla uskomatta.

En oikein jaksa jeesuksen tai jumalan tai minkä tahansa vetämistä keskusteluun perustelumielessä tai muutenkaan. Koska en ole uskossa, en myöskään ajattele helvettejä ja taivaita ja kuka minnekin mahdollisesti menee tai on menemättä.

Ratisen romaanissa Matkaystävä sen sijaan pohditaan paljonkin tätä. Nimettömäksi jäävä kertoja varttuu lestadiolaisyhteisössä. Puhun yhteisöstä, koska uskonto määrittelee niin paljon sitä, mitä on sopivaa tehdä ja mitä ei. Yhteisön jäsenet myös valvovat toisiaan ja opastavat (minun silmiini syyllistävät), jos tapahtuu lipsumista.

Kirjan kertojalla ei ole sisaruksia, mikä on hänen vanhemmilleen raskas aihe: lapsia kun olisi toivottu enemmän ja kun niitä ei tule, he kokevat itsensä huonommiksi. Toisaalta ainoana lapsena kertoja pääsee koulussa helpommalla kuin lestadiolainen Marko, jota kiusataan muun muassa juuri suuren sisarusparvensa takia.

Tarina kulkee kahdessa ajassa: mennyt valottaa nykyaikaa, kun kertoja on jättänyt uskon ja yrittää elää kuin "tavalliset suomalaiset". On tosin vaikea elää kuin tavikset, koska tiukkojen sääntöjen ja eristyneisyyden takia valtavirran kulttuuri on jäänyt etäiseksi. Lisäksi se on värittynyt yhteisön uskomuksilla ja kyllä - mielestäni propagandalla.

Piirtyy selkeä raja "omien" ja "epäuskoisten" välille. Epäuskoisten tekemisiä paheksutaan omissa piireissä ja luonnollisesti nämä opit pinttyvät lasten ja nuorten mieleen. Niistä on vaikea irrottautua, vaikka halua olisi.

Juuri tämä "kahden maailman välillä" keikkuminen tulee kuvatuksi taiten ja tarkasti. Kertojan varttumista yhteisössä kuvataan ajoittain hyvinkin tarkasti. Tarinan rakenne on mosaiikkimainen, jossa tarkasteluun päätyy yksittäiset tapahtumat: millaista oli suviseuroissa, miten suhtautua koulussa jumppatuntiin, mitä musiikkia voi kuunnella jne.

Minulle tuli yllätyksenä se, ettei uskonsa jättänyttä välttämättä hylätä (toisin kuin esim. Jehovan todistajissa) eli hän on edelleen tervetullut läheisten häihin ja muihin juhliin. Toki juhlissa epäuskoista katsotaan paheksuen ja hänestä puhutaan selän takana.

Ratisen tyyli on melko neutraali: hän ei tuomitse lestadiolaisuutta joskaan ei nosta sitä jalustalle. Henkilökohtaisesti minua ärsytti jatkuva toisten kyttääminen ja tuomitseminen.

Kirjasta pidin paljon ja se jätti miettimään, miten suuri valta menneisyydellä voi olla henkilön mieleen ja ajatuksiin erityisesti silloin, kun kasvatetaan äärimmäisen tiukoissa ja sääntöjä pursuavissa yhteisöissä, jotka ovat melko railakkaassa ristiriidassa valtavirtakulttuurin kanssa. Ja kun on aivopesty (sori nyt vaan, en keksi muuta sanaa) arvostelemaan ja tuomitsemaan toisia.

Kirjasta on blogannut myös muun muassa Kirjarikas elämäni ja Kirjakaapin kummitus.

Suvi Ratinen: matkaystävä
Otava, 2019
s. 345

10 kommenttia:

  1. Piti ihan käydä lukemassa mitä olin tästä kirjoittanut. Muistan että pidin tästä kirjasta. Ratinen kuvaa hyvin tuota kahden maailman välillä keikkumista ja normaalin elämän opettelemisen vaikeutta.

    Tuollaiset yhteisöt ovat kyllä ahdistavia, joissa toisten elämää koko ajan kytätään ja tuomitaan ja on hirveästi sääntöjä joka asiasta. Sellaisesta on varmasti vaikea päästä irti.

    Täällä missä asun on paljon vanhoillislestadiolaisia, joten aihe kiinnostaa minua siksikin. Itsekin olen tuntenut muutamia, esim. yksi monen lapsen äiti oli työkaverini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut aika samanlainen lukukokemus kirjoituksesi perusteella!

      Minun on tosi vaikea käsittää, miksi kukaan haluaa elää niin ahtaissa raameissa, joissa ei ole tilaa omalle persoonalle eikä ajatuksille. Mutta toisaalta jos ei tiedä muusta, niin...

      Minulla ei ole ollut tuttavapiirissä lestadiolaisia lapsena tai jos oli, en tiennyt siitä. Vartuin Helsingissä, joten siellä kyllä oli helpompi erilaisten muutenkin sekoittua joukkoon.

      Poista
  2. Hitto, millonhan saisin luettua tän? Aihe ku on niin lähellä mua.

    Propaganda oli kyllä ihan oikea sana tolle asialle. Sitähän se on. Joo ja tosiaan ei hylätä ihmisiä, mutta sitten joutuu kyllä monesti kestämään käännytystä takaisin uskoon. Se "puhuttelu" eli painostus kuuluu tehä semmosille, jotka on lähteny uskosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskalla tätä varauksetta suositella juuri siksi, että aihe on sinua lähellä. Jos omat kokemukset on rankemmat, niin kirjan tyyli ja neutraalius voi ärsyttää. Kirjan kertojalla kun periaatteessa oli varsin turvallinen ja kai ihan hyväkin lapsuus, vaikka tietysti todella ristiriitainen monessa suhteessa. Ja ennalta määrätty.

      Kirjan on mainittu olevan hauska, mutta itse en sitä kovin hauskana kokenut. Hauskoja kohtia oli, mutta taustalla mielestäni leijui alati kasvava hämmennys vähän kaikkea kohtaan. Ei ole hauskaa, kun ihminen kipuilee identiteettinsä kanssa puhumattakaan siitä, että pitää opetella elämään ihan uudelleen uskosta lähdettyä.

      Poista
  3. Alkoi kyllä kiinnostaa! Itsekin suhtaudun näihin liikkeisiin varauksella mainitsemistasi syistä, vaikka uskossa olenkin. Itse liputan maltillisuuden puolesta. Ei myöskään ole ok nostaa itseään käytännössä Jumalan jalustalle kertomalla muille, miten heidän pitää elää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös maltillisuuden ystävä. Olemme erilaisia ja sen voisi kullekin suoda niin kauan kun ei tehdä väkivaltaa tmv. toisille.

      Oman uskon (tai miksei uskonnottomuudenkin - tosin sitä harvemmin kai näkee) tuputtaminen toisille on ankeaa ja alentavaa.

      Poista
  4. Mitä uskontoihin tulee olen samoilla linjoilla kanssasi, eikä minulla valitettavasti ole kokemusperäisesti kovin valoisaa käsitystä lestadiolaisuuden armollisuudesta kanssaihmisiä kohtaan, mutta kuten toteat: jokainen meistä tulee autuaaksi uskollaan ja se on henkilökohtainen asia...

    Tuo viimeisen kappaleesi pohdinta on relevanttia ja on varmasti tuottanut ja edelleen tuottaa mittavia hankaluuksia ja sopeutumishäiriöitä irtautumistilanteissa, joten erittäin hyvä, että asiasta kirjoitetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole omakohtaista kosketuspintaa lestadiolaisuuteen. Olen lukenut aiheesta muutaman kirjan ja lehtijuttuja muun muassa suviseuroista jne. Uskonnon pääpiirteet tiedän, mutta käytännön tasolla ei ole kokemusta.

      Yritän olla spoilaamatta... Mutta minusta tässä kirjassa raikasta on sekin, ettei tapahdu sitä tietynlaista "eheytymistä", jota kai moni lukija kaipaa. Eli että kaikki vaikeudet selätetään ja saadaan onnellinen loppu tai pikemminkin uusi alku. Minua siis hieman riepoo ne jotkut "selviytymistarinat", jotka julistavat että ihan kaikesta voi selvitä ja selviäminen tarkoittaa aina sitä, että kaikki on vaaleanpunaista hattaraa sen jälkeen.

      Poista
  5. Tämän kirjan voisin napata mukaani ihan kannen perusteella, lampaat ovat sydäntäni lähellä.
    Aihe kiinnostaa myös. Tällä kertaa se kiinnostaa erityisesti, koska olen vaihtanut ajatuksia pietarilaisen tuttavani kanssa ja yrittänyt kertoa hänelle, että on menossa Venäjän julma hyökkäyssota. Lapsuudestaan asti aivopestyn vanhan ihmisen on lähes mahdotonta nähdä oman maan propagandamedian antaman informaation läpi. Keskustelumme ei ole edennyt minnekään, koska hän toisaalta ei pidä sotaa sotana ja toisaalta harrastaa whataboutismia (kun nekin siellä silloin ja miksi et puhu niistä ja niistä kauheuksista), ja Suomen rajallahan on jo ydinaseet, Venäjän on pakko puolustautua. Propaganda kuin propaganda, uskonnollinen tai poliittinen, oma ajattelu pyritään kuolettamaan ja saamaan ihminen uskomaan mihin tahansa mitä joku ylempi taho hyväksi katsoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan kansi itsessään on kutkuttavan symbolinen. Mustalammas, meikkiä... Sopii mainiosti kanneksi Ratisen romaaniin!

      Keskustelu harvemmin etenee tai muuttaa muotoaan, jos toinen ei ole valmis tarkastelemaan asioita jostain toisesta näkökulmasta. Sitäkin voi miettiä, milloin keskustelu muuttuu keskustelun sijasta käännyttämiseksi. Nämä ihan yleisiä mietteitä.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.