Sivut

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Uudet hyllyasukit

Vihjailin aiemmin, että olen ostellut kirjoja. Oletin, että olen ostellut enempi mutta eihän noita ole kuin viisi plus eräs sellainen kirja, joka ei ole perinteisessä mielessä kirja, joten sitä en nyt esittele. Kerron siitä ehkä joskus toiste.

Nyt esittelen uudet hyllyasukit.


1. Steve Birkinshaw: There Is No Map in Hell – The record-breaking run across the Lake District fells

Kertoo Steven valmistautumisesta juoksemiseen ja juoksuun Lakesien fellseillä ja nimenomaan juoksi Wainwrightit. Hyvin paikallinen kirja, joka tuskin aukenee ellei tunne aluetta/ole britti. Palaan näihin Wainwrighteihin mahdollisesti joskus (olen mm. täällä sivunnut Alfred Wainwrightia).

Ostin kirjan miehelleni hänen pyynnöstään, mutta veikkaan että luen sen itse ensin koska mies ei ole sitä vieläkään saanut aloitettua. On toki haltioissaan selannut, muttei ole saanut aikaiseksi lukea.

2. Juhea Kim: Beasts of a Little Land

Lukulistalla roikkunut kirja, jota ei saa täkäläisestä kirjastosta joten pakko oli ostaa.

1900-luvun Koreaan sijoittuva historiallinen romaani. Ote takakannesta:

In 1917, deep in the snowy mountains of occupied Korea, an impoverished local hunter on the brink of starvation saves a young Japanese officer from an attacking tiger. In an instant, their fates are connected—and from this encounter unfolds a saga that spans half a century.

In the aftermath, a young girl named Jade is sold by her family to Miss Silver’s courtesan school, an act of desperation that will cement her place in the lowest social status. When she befriends an orphan boy named JungHo, who scrapes together a living begging on the streets of Seoul, they form a deep friendship
.

3. Philip K. Dick: Do Androids Dream of Electric Sheep?

Tämän kirjan pohjalta on tehty legendaarinen Blade Runner -elokuva, jota en muista edes nähneeni mutta mies väittää, että olemme katsoneet sen joskus sata vuotta sitten yhdessä. Jompi kumpi meistä on väärässä. Edelleen on epäselvää kumpi. Minä olen kylläkin meistä se, jolla on parempi muisti…

Anyway, kirjan sai neljällä punnalla paikallisesta kirjakaupasta eli oli PAKKO se ostaa.

Paikallinen kirjakauppa

4. Michelle Zauner: Crying in H Mart

Muistelmateos.

An unflinching, powerful memoir about growing up Korean American, losing her mother, and forging her own identity.

Olen lukenut ensimmäisen luvun ja kiintoisalta vaikuttaa. Lukeminen takkuaa, koska pitää lukea kirjastosta lainassa olevia kirjoja ensin ja jostain syystä sieltä kirjastosta tulee kotiin koko ajan kirjoja.

Lisäksi en muutenkaan ole jaksanut lukea paljon viime aikoina. Joka ilta kyllä luen, mutta Nukkumatilla on kauhea kiire roudata minut unimaailmaan jo alkuillasta.

5. Giles Foden: The Last King of Scotland

Monelle taitaa samanniminen elokuva olla tutumpi? Minulle tosin ei. Elokuva pompsahti taannoin esille Kololo Hilliä käsittelevän postauksen kommenttilaatikossa.

Kun kirja osui silmiini charity shopissa, piti se tietysti heti hommata omaksi.

Olen jostain syystä viime aikoina törmännyt muutenkin Idi Aminiin. Sattumoisin myös vastikään lukemani Jennifer Nansubuga Makumbin romaanissa The First Woman sivutaan Idi Aminia, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat niinikään Ugandaan ja Aminin aikaan.


Ote takakannesta:

What would it be like to become Idi Amin's personal physician? The Last King of Scotland is the story of a young Scottish doctor drawn into the heart of the Ugandan dictator's surreal and brutal regime.


En yleensä innostu fiktiosta, jossa esiintyy todellisia henkilöitä mutta poikkeuksia on ja tämä on eräs niistä.

*


Semmoisia osteluita. Onko joukossa tuttuja kirjoja ja kiinnostaako sinua yksikään näistä?

Minua houkuttelee nyt erityisesti tuo Juhea Kimin romaani, jonka aloittanen ensi tilassa joka kohdallani tosin voi tarkoittaa jotain päivästä kuukausiin.

10 kommenttia:

  1. Zaunerin kirja kiinnostaa ja se löytyyki näköjään meijän kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sen saa sieltä! Aattele, että meidän kirjastosta sitä ei saa :D :D

      Poista
  2. Minustakin tuo lyhyt kuvaus Zaunerin kirjasta on kiintoisa. Itse olen tainnut olla ennätysajan ostamatta uusia kirjoja, hyvä minä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tässä välissä edennyt yhtään Zaunerin kirjassa, koska pitää noita kirjaston kirjoja lukea. Nyt en enää sieltä lainaa mitään vähään aikaan.

      Olen antanut taas luvan itselleni ostaa kirjoja – toki tiukoin kriteerein :D

      Poista
  3. Juhea Kimin ja Michelle Zaunerin kirjat herättivät mielenkiintoni. Kiva kun olet päässyt ostelemaan hyllyntäytettä! Siitä se oman kirjaston kokoaminen alkaa taas :) Kiva nähdä myös, miltä paikallinen kirjakauppa näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toisaalta aika mukavaa, kun ei ole niin paljon kirjoja kuin ennen. Mahtuu lisää ainakin toistaiseksi ilman että pitää kovasti miettiä, mihin ne tunkee :D

      Poista
  4. Minua myös kiinnostavat juuri nuo Juhea Kimin ja Michelle Zaunerin kirjat, mutta niitä ei näy olevan meidän kirjastoissa. Elokuva The Last King of Scotland olisi.
    Viimeksi kun etsin AdLibriksestä erään kirjailijan kirjoja, niin e-kirjoina olisi ollut vaikka mitä, mutta ei oikeina painettuina kirjoina. En nyt jaksa mennä katsomaan näitä, pelkään pahinta...
    Voi miten söpö pikku kirjakauppa, houkuttaa poikkeamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa jäädä suomilukemistoksi nuo Kimin ja Zaunerin kirjat, sillä pitää äkkiä lukea kirjaston kirjat pois alta. Lennot Suomeen on varattu vihdoin!

      Kävin puolestasi AdLibriksessä ja kyllä Kimin ja Zaunerin kirjat saa sieltä painettuina. Jos paljon tilailee enkunkielistä kirjallisuutta, niin suosittelen Worderya. Ainakin Briteissä toimitus on nopeaa ja luotettavaa eikä postikuluja veloiteta. Hinnatkin ovat kilpailukykyiset ainakin Adlibrikseen verrattuna.

      https://wordery.com/

      Poista
  5. No niin, kuten arvelit siitä se lähti hyllyjen täyttyminen ja hyvä niin, sillä mitäs me tytöt tyhjillä hyllyillä! Mielenkiintoisia valintoja kaikki tyyni, joten hyvillä mielin ja uteliaana esittelyjäsi ja suomennoksia vartoillessa oiva loppukesää/alkusyksyä Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, mitäpä sitä tyhjillä hyllyillä tai edes puolityhjillä! :D

      Jos jostain suomennokset saadaan, niin Kimistä ja/tai Zaunerista – muiden kohdalla tuskin on aiheellista edes haaveilla suomennoksista :D

      Olen muuten tässä välissä TAAS ehtinyt puolihuomaamatta hommata lisää kirjoja. Ihan kaameaa NOT :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.