Sivut

maanantai 7. helmikuuta 2022

Tenzing Norgay - ensimmäisenä Everestille

Sherpa Tenzing Norgay nousi maan korkeimmalle vuorelle eli Everestin huipulle ensimmäisenä uusiseelantilaisen Edmund Hillaryn kanssa 29.5. 1953. He olivat sidotut toisiinsa köydellä (kuten high altitude -kiipeilyssä usein on tapana) ja vaikka Hillary astui huipulle muutaman askeleen edellä, koen että he huiputtivat vuoren samaan aikaan. Niin he kaiketi kokivat itsekin, mutta medialle se muutaman askeleen ero tuntui olevan tärkeää.

Palaan politikointiin myöhemmin. Sillä on merkitystä lähinnä sitten, kun Everest on kiivetty ja lehdistön raadollisuus tulee esille.


Man of Everest
(Harrap 1955, s. 320 plus kaksi kuvaliitettä) kertoo Tenzing Norgayn elämäntarinan aina siihen asti, kun hän nousee Everestille Hillaryn kanssa ja jonkin verran sen jälkeisestä ajasta. Kirjan on kirjoittanut James Ramsay Ullman, koska Tenzing itse oli luku- ja kirjoitustaidoton.

Norgay on syntynyt Khumbussa toukokuussa 1914 (k. 1986). Tarkka päivämäärä ei ole tiedossa, mutta Norgay on valinnut itse päivän ja se 29. Tenzing Norgayn alkuperäinen nimi ei ole Tenzing Norgay, mutta sen juuria en ala tässä käymään läpi. Asia selviää kirjan lukemalla.

Everestin onnistuneesta kiipeilykuvauksesta kiinnostuneet saavat odotella kirjan lopulle. Sitä ennenkin kyllä yritetään Everestiä huiputtaa milloin minkäkin retkueen voimin siinä onnistumatta. Tenzing on sherpan ja sirdarin (sherpojen johtaja)  roolissa mukana useissa eri retkueissa. Kun hän Hillaryn kanssa huiputti Everestin, oli hän myös yksi retkueen virallinen kiipeilijä. Tuplaroolit Norgay koki toisinaan raskaina valtavan vastuun takia.

Muitakin tutkimusretkiä tehdään, muun muassa Tiibetiin jossa Norgay tapaa Heinrich Harrerin (”Seven Years in Tibet”). Minua kiehtoi tässä kirjassa ajankuvaus, sen historiallinen konteksti. Tunnistan joitakin aikanaan tunnettuja kiipeilijöitä (joista osa kuoli pyrkiessään Everestin huipulle) ja oli yllättävää (joskaan ei odottamatonta, kun tarkemmin miettii) kohdata heidät tässä kirjassa, vaikkakin vain sivumennen.

Ei pidä myöskään unohtaa maailmansotia, joiden vaikutus näkyi Nepalissakin. Lähinnä tosin niin, että kiipeilyretkueet loistivat poissaolollaan. Se oli piinaavaa aikaa Norgaylle, jonka mieli alati vaelsi Chomolungmalle, joka on Everestin tiibetinkielinen nimi.

Jos sherpat ja heidän kulttuurinsa kiinnostaa, tämä kirja tarjoaa mielestäni oivallisen kuvauksen myös siihen maailmaan. Man of Everest ei sisällä pelkkää kiipeilyä ja retkueita, vaikka ne keskeisiä toki ovat, koska ne ovat Norgayn työtä.

Katsomalla menneisyyteen voimme nähdä yhtäläisyyksiä tähän päivään. Lisähapen käyttämisestä (tai käyttämättä jättämisestä) on esiintynyt keskustelua jo ammoisina aikoina ja sama keskustelu elää ja voi pulleana edelleen high altitude -kiipeilijöiden keskuudessa. Myös kiipeilytekniikoiden ja -varusteiden kehitys on nähtävissä. Luonnollisesti reitin löytäminen Everestin huipulle tapahtuu. Norgayn ja Hillaryn nousema reitti on edelleen suosituin reitti huipulle, vaikka muitakin reittejä on myöhemmin löydetty.

Kuten aiemmin vihjaisin, mediaryöptys oli valtava kun huipulle viimein oli päästy. Tärkeää tuntui tosiaan olevan se, kumpi sinne ensin jalkansa asetti. Lopulta saadakseen huhut loppumaan Norgay ja Hillary yhdessä laativat ja allekirjoittivat lausunnon, jossa he kertoivat nousseensa huipulle suunnilleen samaan aikaan.

Koin raivostuttavana, että kaikesta yritettiin vääntää politiikkaa. Milloin ihmeteltiin lippujen järjestystä (Norgayn hakussa oli neljä maalippua ja niidenkin sijainnista saatiin aikaiseksi poliittinen kohu), milloin arveltiin että toinen olisi raahannut toisen huipulle, kun toinen ei jaksanut jne. Vastenmielistä spekulointia.

Norgay selvästi otti raskaasti nämä huhut ja median pyörityksen enkä ihmettele sitä lainkaan. Minulta meni hieman maku Hillaryyn, koska hän ilmeisesti mitätöi omassa kirjassaan/lausunnossaan (The Ascent of Everest) Norgayn suoritusta.

Liitän tähän kuvan kirjan sivusta, jossa aihetta käsitellään, itselleni muistiin ja kiinnostuneille tiedoksi.

Kirjasta Man of Everest, s. 261

En ole yhtäkään Hillaryn kirjaa lukenut, mutta harkitsen joskus lukevani jonkin, jos onnistun saamaan käsiini. Niitä ei näytä meidän kirjaston varastossa pölyttyvän.

Norgay ei kirjoittanut (tai kirjoituttanut) kirjaansa vastineeksi muiden kirjoille. Hän ihasteli, miten monet hänelle tutut vuorikiipeilijät olivat kirjoittaneet omat kirjansa ja hänkin halusi kirjoittaa oman. Vaikka Norgay esittää jonkin verran kritiikkiä erinäisistä asioista, koen hänen tehneen sen osin pakosta ja saadakseen oikaistua huhupuheita ja virheellisiä tulkintoja.

Norgay ystävystyi monien kiipeilijöiden kanssa, erityisesti sveitsiläisestä Raymond Lambertista tuli hänelle läheinen ystävä. Norgay kirjoittaa pääasiassa kaikista kohtaamistaan henkilöistä kauniisti. On jokseenkin masentavaa, että hänen sanojaan vääristellään milloin mistäkin syystä ja hän joutuu olemaan puolustuskannalla ja selittelemään.

En tiedä pitikö länsimaisten kiipeilijöiden olla jatkuvasti puolustelemassa itseään milloin minkäkin aivoituksen tai huhun takia. Norgay kritisoi myös Nepalia (aiheesta) ja siitäkin tulee paskaa niskaan.

Norgay preferoi sveitsiläisiä. Man of Everest, s. 221

On vaikea sanoa Norgayta tuntematta, miten hyvin minämuotoon kirjoitettu teos onnistuu kuvaamaan Norgayn persoonaa, mutta koin kirjan hyvin aidon oloisena. Minulle tuli tunne, että Norgayn ajatukset ja luonne tulivat kuvatuiksi hyvin ja asianmukaisella tavalla. Myös kiipeilykuvaukset olivat uskottavia (Ullman oli itsekin jonkin sortin vuorikiipeilijä eli tiesi mistä kirjoittaa).

Man of Everest on kohtuullisen runsaalta tuntuva kirja, vaikka sivuja on vain kolmisensataa. Tämä minun kirjoitukseni kirjasta on vain pieni pintahipaisu. Olen aiemminkin lukenut vuorikiipeilyyn ja Everestiin liittyvää kirjallisuutta, kas tässä linkki viimeisimpään eli Nimsdai Purjan teokseen. Siellä on lisää linkkejä muihin lukemiini teoksiin.

Man of Everest -kirjaa voi olla vaikea saada käsiinsä edes käytettynä. Minulle kirja löytyi luettavaksi kirjaston varastosta. Oli aika juhlallinen olo pidellä tätä minuakin vanhempaa kirjaa kätösissäni. Olen kohdellut sitä hellästi ja tänään palautan sen kotiinsa.

6 kommenttia:

  1. Varmasti kiinnostava kirja. Itse en ole koskaan tainnut lukea mitään vuorikiipeilystä. Ja koska kirja ilmeisesti kertoo muutakin Nepalista, niin sitä kiinnostavampaa, koska en muista olenko lukenut mitään Nepaliin sijoittuvia kirjoja. Aika tuntemattomaksi se maa on jäänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiinnostava kirja, mutta voi olla puisevaa luettavaa, jos ei vuorikiipeily lainkaan kiinnosta. Sitä kuitenkin melko lailla käsitellään teoksessa, vaikka toki muutakin on. Mutta lähes kaikki kyllä pyörii vuorikiipeilyn ympärillä.

      Poista
  2. Vuorikiipeilykirjat ovat mielenkiintoinen genre. Rakastan vuoria ja vuoristoja, mutta vuorikiipeily on mielestäni ihan älytöntä hommaa. Siitä huolimatta, tai juuri siksi, kiipeilykuvauksia on mielestäni kiehtovaa lukea. Osa viehätystä on halu ymmärtää, osa varmasti sitä, että on kätevää kokea kirjan sivuilla jotain sellaista, mitä itse ei missään olosuhteissa lähtisi tekemään. Tosin jos tämä keskittyy enemmän itse suorituksen jälkeiseen pyöritykseen, en tiedä, olisiko tämä mulle niin kiehtova teos kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua vuorikiipeily kiehtoo ja voin hyvin ymmärtää niitä, jotka siihen ovat hurahtaneet, vaikka se tietyltä osin ihan älytöntä onkin :D Minulle itselleni riittää nämä Brittilän “vuoret”, joita rakastan ja ne tyydyttävät minun seikkailunhaluani.

      Tämä kirja nimenomaan ei keskity siihen mediapyöritykseen, koska Everestin huipullekin päästään lukuisista yrityksistä huolimatta vasta kirjan loppupuolella. Eli jos huiputuksen jälkeinen mediamyllytys ei kiinnosta, kirjan lukemisen voi vaikka lopettaa siihen, kun huippu on saavutettu :D

      Poista
  3. Minä en ollut erityisemmin ajatellut vuorikiipeilyä kunnes tutustuin uuteen työkaveriin, joka oli harrastanut kaikenlaista extremeä ja mm. huiputtanut Everestin ilman lisähappea. Hänen retkikuntansa oli kertomasta matkastaan ja toisaalta ihastelin ammattimaista retken valmistelua ja toteutusta, mutta toisaalta totesin, että juuri tätä intohimoa minulla ei ole. Vuorikiipeily ei omana lajina kiinnosta, mutta kyllä siitä huikeita tarinoita saa aikaiseksi. Aion kyllä kuunnella Laura Arffmanin Storytelille kirjoittaman Lotta Hintsa -kirjan.
    Huomioin sinun kirjastasi sen, että kyllä katse täytyisi aina välillä siirtää uutuuksista myös vanhempiin kirjoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei ollut suhdetta vuorikiipeilyyn, kunnes joitakin vuosia sitten kehitin itselleni erään pakkomielteen ja sitä kautta sattumalta päädyin tutkimaan Everestiä. Pakkomielle laajeni ja muuttui kiinnostukseksi ja uteliaisuudeksi, joka kytee alati ja välillä roihahtaa liekkiin ja tulee luettua jotain aiheeseen liittyvää kirjallisuuttakin.

      Minua näissä kiinnostaa luonto, ilmasto, kulttuuri, yksittäiset tapaukset (esim. vuoden 1996 katastrofi Everestillä) ja muu. Eivät siis varsinaisesti juuri ne ihmiset, jotka tekevät jotain, poikkeuksena Nimsdai Purja, johon olen postauksessa linkannut.

      Olen tuosta Hintsan kirjasta kuullut ja lukenut joitakin mielipiteitä ja lukeni perusteella en oikein tiedä kiinnostaako hänen kirjansa minua. Voisin kyllä ainakin selailla, jos sen saisi paperikirjana, mutta käsittääkseni sellaista formaattia siitä ei ole saatavilla.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.