Sivut

torstai 3. helmikuuta 2022

Brutaalia kouluväkivaltaa

 

Mieko Kawakamin romaani Heaven käsittelee koulukiusaamista – jopa sellaisella intensiteetillä, että tekisi mieli luokitella kirja kauhuksi.

Kuin kauhuelokuvasta nimettömäksi jäävän kertojan elämä – sillä erotuksella, että elämä ei ole elokuvaa – onkin. Kirjan kertoja on 14-vuotias poika, jolle jokainen koulupäivä on arvaamaton helvetti. Ei ole tietoa, mitä tapahtuu vaiko mitään, mutta väkivallan uhka on alati läsnä. Pelkästään se on kuluttavaa.

Poika ei ole luokkansa ainoa kiusattu. Samalla luokalla olevaa tyttöä, Kojimaa, kiusataan myös. Eräänä päivänä poika löytää penaalistaan viestin Kojimalta: ”meidän pitäisi olla ystäviä.” Ja siitä alkaa salainen kirjoittelu, ystävystyminen. On ikään kuin sanaton sääntö, että kiusaamisesta ei kuitenkaan puhuta. Aluksi. Myöhemmin sitäkään (kiusaamisesta puhumista) ei voi oikein enää välttää.

Pojalla on ns. Lazy eye (amblyopia), ja häntä kutstutaan pilkallisesti nimellä ”Eyes”. Pilkkanimi on pieni paha kiusaamisessa, joka saa erittäin väkivaltaisiakin muotoja. Itse puhuisin näin rajuissa koulukiusaamistapauksissa ihan suoraan väkivallasta – väkivalta voi olla sekä henkistä että fyysistä ja niin se tässäkin on.

Astun sivupolulle, kun kerron että läpi kirjan mielessäni kummitteli Koskelan teinisurma, jota itse kutsun murhaksi. Sen ikäiset ihmiset tietävät kyllä, mitä tekevät ja että heidän käyttämänsä väkivalta on niin raakaa, että totta helvetissä sillä on seurauksia ja siihen käsittelyyn voi kuolla.

Olin kännissä -jutut eivät mene läpi. Se ei poista vastuuta sitä paitsi nämä pellet ovat dokanneet ennenkin eli varmasti tietävät, miten se vaikuttaa heihin. Olen itsekin dokaillut 16-vuotiaana ja tehnyt typeryyksiä monen muun ikäiseni kanssa.

Mutta… Dokaaminen ei tee kenestäkään murhaajaa sitä paitsi näiden poikien tekemä väkivalta ja nöyryyttäminen oli pitkäkestoista. Kutsun sitä kiduttamiseksi. Kun sitten pitäisi vastuu teoista kantaa, niin ollaankin nyyh nyyh en se minä ollut ja syytellään toisia. Oma perse kiinnostaa eniten.

Tuo tapaus nousi minulle aikanaan eräänlaiseksi pakkomielteeksi sen kammottavuuden takia. Jopa siinä määrin, että tuli taannoin googleteltua ja selviteltyä sitä enemmän, mitä päivälehdissä kerrottiin. Tekijöiden nimet, haastehakemus, esitutkintapöytäkirjoja jne. löytyy netistä.

No niin, takaisin sivupolulta. Heavenissa on muutama brutaalia väkivaltaa sisältävä kiusaamiskohtaus. Noin muuten tunnelma kautta kirjan on uhkaava ja pahaenteinen, kuristava.  Kuin kauhuelokuvasta. Juuri sellainen, millainen se on kiusatulle: jokainen hetki on saastunut tuon alati vellovan uhkan takia.



Without school, I could get by without seeing anyone or being seen by anyone. It was like being a piece of furniture in a room that nobody uses. I can’t express how safe it felt never being seen.


Kojiman ja pojan hauras ystävyys tuo lohtua elämään ja samalla se antaa hengähdystaukoja myös lukijalle. Mutta ystävyys, jota täytyy piilotella ja joka on syntynyt lähinnä kiusaamisen takia (ei ehkä muuten), ei välttämättä ole kaikkein kestävintä laadultaan. Kojima näkee kiusaamisessa laajemman merkityksellisyyden, mutta se lienee defenssi. Eikä poika jaa tuota näkemystä.

Myös kiusaajilla eli väkivallantekijöillä on ihan omat logiikkansa ja asenteensa, joilla he perustelevat ja oikeuttavat kiusaamisen.

Tämä kirja on kauttaaltaan häiritsevää luettavaa juuri siksi, että se sanoittaa mielestäni niin hyvin kouluväkivaltaa – sekä henkistä että fyysistä.

Näin lukijana tietysti ihmettelen, miten kukaan aikuinen ei muka huomannut mitään. Miten ihmeessä yksikään opettaja koulussa ei huomannut. Toisaalta kiusaajat olivat ovelia ja käyttivät väkivaltaa siten, ettei jälkiä juuri jäänyt. Paitsi erään kerran liikuntasalissa… Mutta jäljet siivottiin - kukapa muu kuin kiusattu itse.

Alla oleva kappale sisältää miedon spoilerin, joten lue omalla vastuulla. Tekstin näet, kun maalaat sen hiirellä.

Puistossa täysin ulkopuolisen henkilön puuttuminen kiusaamiseen saa vasta silmät avautumaan. Ilmeisesti kaukaa näkee lähemmäs tai lähemmällä olevat eivät halua nähdä tai puuttua. En tiedä tarkoittaako Kawakami tämän kritiikiksi esimerkiksi koulun toimintaa kohtaan, mutta voisi kyllä miettiä miksi niin usein koulukiusaaminen jää huomioimatta (tai sitä ei pidetä "riittävän" vakavana). Tai se huomataan liian myöhään.

En tätä kirjaa suosittele herkille. Noin muuten kyllä suosittelen lukemaan: on todella voimakas lukukokemus ja häiritseviä ajatuskulkuja esittelevä romaani.

Lopulta lukija(kin) pääsee löysästä hirrestä ja löytyy kauneutta, toivoa. Luojan kiitos.

Olen aiemmin lukenut Kawakamilta Breasts and Eggsin, joten kun Heaven julkaistiin, oli selvää että luen senkin. Kirjastodraamojen sun muiden takia sain näinkin kauan odotella, että sain kirjan käsiini ja vieläpä ehdin sen lukemaan. Mutta kliseisesti totean: hyvää kannatti odottaa.

Kawakamilta julkaistaan Briteissä toukokuussa uusi enkkukäännös, All the Lovers in the Night. Sitä nyt sitten odotellaan.


Mieko Kawakami: Heaven
alkuper. Hevun
Picador, 2021
japanista englannintanut Sam Bett ja David Boyd
s. 167

12 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä järkyttävä kirja, huh! Äänikirjaversio meni vielä enemmän luihin ja ytimiin kun sen luki nuori miesääni. Minä olen sensuroinut itseltäni Koskelan koulusurman melkein kokonaan, en kestä.

    Mukava kuulla, että Kawakamilta on ilmestymässä uusi englanninnos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli hieman yllärinä tämä rankkuus. Yleensä siedän melko lailla mitä vain, mutta tämä alkoi olla rajoilla. Se kaiken kattava pelko tuli niin liki.

      Minulle tuli siihen Koskelaan ”pakkomielle”, se ei vain jättänyt rauhaan joten katsoin paremmaksi ”selvittää” sen. Sellainen on minun tapani käsitellä asioita. En voi useinkaan vain kääntää päätäni, vaikka haluaisin.

      Poista
  2. Tää ei taidan olla kirja, jonka haluan lukea. Kuulostaa superahdistavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tunnelma todella painostava ja ahdistava – koko ajan leijuu kauhu ilmassa. Kaikesta huolimatta pidin tästä ja lopussa on toivoa ainakin jollekin. Mutta ei ehkä kannata lukea, jos vähänkin epäröi.

      Poista
    2. Samaa mietin! Varsinkin, jos äänikirjassa on nuori lukija.

      Poista
    3. Seregi, minä luin tämän mutta Riitta tuossa yllä on kuunnellut äänikirjana ja kertoo, että siinä on lukijana nuori mies.

      Poista
  3. Suomessa on ilmestynyt juuri samasta aiheesta poikkeukselliseksi mainostettu kirja Iida Rauman kirjoittama omasta elämästä ammentava Hävitys.
    Harmitti, kun heti Hesarin arvostelun ja kirjailijan esittelyn jälkeen eräs opettaja kirjoitti mielepidesivulle, miten kouluissa ryhmäytetään ja järjestetään "iloisia kohtaamisia, joita Iida Rauma ei valitettavasti ole nostanut esiin". Huoh, näin taas kerran kouluväkivallasta kertonut ohitetaan. Olen kirjoittamassa tästä asiasta, vielä kirjaa lukematta.

    Olen kiinnostunut Kawakamista. Kiitos kun esittelit tämän. Muistan tuon Breasts and Eggs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin kuullut eli lukenut muutaman jutun liittyen Iida Rauman kirjaan. En tiedä haluanko sitä lukea. Haluttomuuteni ei liity kirjan aiheeseen, vaan enemmänkin sen käsittelytapaan, ehkä. En tiedä, kun en ole lukenut kirjaa.

      Noin yleisellä tasolla: Mielestäni kaikkea vastuuta (koulu)kiusaamisesta tai -väkivallasta ei pidä sysätä koululle. Tuntuu, että monien lasten vanhemmatkin ovat ihan pihalla siitä, mitä ne omat kullanmurut puuhastelee. Tai sitten vanhemmat eivät kyseenalaista mitään, koska ”eihän meidän mussukka”.

      Luinkin muuten juuri sinun bloggauksesi liittyen koulukiusaamiseen. Sulattelen sitä, hyvä kirjoitus!

      Poista
  4. Varmasti järkyttävä kirja. Itse olen muutenkin herkkä ja entisenä koulukiusattuna niin traumatisoitunut siitä aiheesta, etten useinkaan lue kiusaamiskirjoja. Kun lopulta uskaltauduin lukemaan Marko Annalan ja Antti Röngän kirjat, ne olivat kyllä hyviä, mutta mitään näin rajua en todellakaan pystyisi lukemaan. Hyvä kun te muut pidätte esillä tätäkin romaania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, en missään tapauksessa suosittele tätä, jos on itse kokenut kiusaamista ja on siitä naarmuilla. Olen itsekin kiusattu, mutta saanut tehtyä rauhan asian kanssa. Vaan silti tämä kirja osui hermoon, oli oikeustaju koetuksella ja se on sietämätöntä – niin kuin kaikenlainen kiusaaminen yleensä.

      Itse en ole noita Annalan ja Röngän kirjoja lukenut, vaikka niistä olen kyllä kuullut. En välttämättä halua Suomessa käydessäni lukea tällaisista aiheista.

      Poista
  5. En ole varma haluaisinko lukea kirjaa koulukiusaamisesta, kun se on ollut liian lähellä, poikani kautta, kun oli koulussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavan monella tuntuu olevan jotakin kosketuspintaa koulukiusaamiseen. Se on todella vaikea ongelma, koska siitä puhuminen on usein kiusatullekin vaikeaa puhumattakaan siitä, että asia otettaisiin vakavasti, kuten aina pitäisi.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.