Sivut

tiistai 24. marraskuuta 2020

Pako helvetistä

You don’t choose to be born. You just are.

Ajattele, kun voisikin valita syntyykö vai ei. Kuinkahan moni jättäisi syntymättä, jos tietäisi millainen tie on edessä kuljettavana? Mahdoton kysymys, mutta aina voi spekuloida. Omalla kohdallaan toki – toisten elämät ja tunteet eivät kuulu kenenkään muun arvioinnin piiriin. Kukin huolehtikoon omasta elämästään.

And your birth is your destiny, some say. I say the hell with that. And I should know. I was born not just once but five times. And five times I learned the same lesson.

Näin alkaa Masaji Ishikawan muistelmateos A River in Darkness.





Masaji Ishikawa: A River in Darkness – One Man’s Escape from North Korea
alkuper. 北朝鮮大脱出 地獄からの生還 2000
AmazonCrossing 2017
japanista englannintanut Risa Kobayashi ja Martin Brown
s. 159
suomennettu nimellä Pako helvetistä – kohtalona Pohjois-Korea

 

Ishikawa syntyi 1947 Kawasakissa Japanissa. Hänen äitinsä oli japanilainen, isänsä korealainen. Ishikawan isä oli vain 14-vuotias, kun hänet komennettiin (eli lähinnä pakotetttiin lähtemään) Japaniin monen muun korealaisen tavoin työskentelemään sotatarviketehtaalle.

Ishikawan elämä Japanissa ei ole pumpulissa pyörimistä, mutta kuitenkin siedettävää. Perheellä on ruokaa lautasella ja katto pään päällä. Tosin Ishikawan vanhempien avioliitto on helvetti. Ja sitten päädytään helvetistä toiseen, kun Ishikawan isää houkutellaan/painostetaan palaamaan Koreaan paremman elintason ja elämän toivossa.

Näin perhe päätyy Pohjois-Koreaan vuonna 1960 Ishikawan ollessa 13-vuotias. Lienee selvää, etteivät mitkään annetut lupaukset pidä ja elintaso laskee entisestään. Aina kun luulee, etteivät asiat voisi mennä huonommin, silti ne lähes aina menevät.

Ishikawan tyyli on napakka ja toteava, myös syitä ja seurauksia pohtiva. Rivien väleissä voi nähdä suurta katkeruutta ja raivoa – mutta ei itsesääliä (vaikka sekin kyllä olisi enemmän kuin oikeutettua). Pikemminkin näkisin vihan yleisenä vastenmielisyytenä epäoikeudenmukaisuuteen ja epäinhimillisyyteen. Siihen, että on toisten sätkynukke ja joutuu saattamaan läheisiään hautaan voimatta heitä auttaa.

1996 Ishikawa pakenee. Hänen toiveensa on ulkopuolelta käsin saada autettua myös perhettään pakenemaan.

Tämä on raastava kirja, joka nostattaa tutun vastenmielisyyden Kimien dynastiaa kohtaan. On uskomatonta, että tuollainen sadistivaltio voi edes olla olemassa nykyaikana. Se on koko maapallon häpeätahra. Feikkivaltio. Yhden ihmisen leikkikenttä.

Sillä aikaa, kun Ishikawan läheisiä kuolee nälkään, yksi ihminen sen kun lihoo palatsissaan. Diktaattorille muut ihmiset ovat lähinnä vaihdettavissa olevia pelinappuloita, joita voi siirrellä mielensä mukaan ja tarvittaessa heivata mäkeen kokonaan. Ja kuten tiedämme, heivaaminen voi tarkoittaa niin ”veivin heittämistä” kuin sadistiselle työleirille joutumista.

Toisaalta. Pelkkä "normaali" elämä suurimmalle osalle pelkkää selviytymistä päivästä toiseen.

I often think about what would have become of me if I’d stayed in North Korea. I would probably starved too. But at least I’d have died in someone’s arms with my family gathered around me. We’d have said our goodbyes. What chance of that now?

People talk about God. Although I can’t see him myself, I still pray for a happy ending.


Ishikawa asuu Japanissa, haluaisin tietää, mitä hänelle kuuluu. Miten hän voi. Googlettelu ei tuottanut juuri tulosta.  Goodreadsissa joku oli linkannut Japan Timesin juttuun, joka hieman valottaa Ishikawan (joka Japanissa käytti kirjoittajanimeä Shunsuke Miyazaki) elämää pakenemisen jälkeen. Juttu on vuodelta 2004, joten vanha sekin.

Haluaisin minäkin uskoa onnelliseen loppuun, mutta joskus loput ovat vain loppuja.

Kirjasta on blogannut myös mm. Kirjarakkautta, jonka blogista nähtävästi taannoin kirjan bongasin. Kiitos siis vinkistä, vaikka pari vuotta vierähti ennen kuin kirja löytyi lukuun asti!

Pohjois-Koreaa käsittelevää kirjallisuutta - sekä faktaa että fiktiota - löytyy blogistani tunnisteen Pohjois-Korea alta.

6 kommenttia:

  1. On tämä niin raastava kirja tosiaan. Järkyttävää, että Ishikawan perhe joutui lähtemään Japanista ymmärtämättä, mihin helvettiin he päätyisivät. Ja Ishikawan myöhemmät vaiheet jäivät tosiaan mietityttämään. Kunpa jotain iloa ja valoa olisi tullut hänen elämäänsä.

    On kyllä käsittämätöntä, että tuollainen systeemi kuin Pohjois-Koreassa saa vain jatkua ja tuhota toisten elämää. Olisipa jo jotain valoa senkin tunnelin päässä. Mutta siellä on niin tiukka kuri, että kansalaisten on aika mahdotonta ruveta kapinoimaankaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, suuren luokan kusetus koko muutto Pohjois-koreaan. Ishikawan isähän ei edes ollut Pohjois-Korean alueelta kotoisin, vaan Etelä-Korean puolelta kun maa ei vielä ollut jakautunut.

      Kapinointi on tosiaan aika hankalaa, kun koko kansa on aivopesty eikä keneenkään voi luottaa. Ja suurin osa ihmisistä elää niin niukasti ja aliravittuna, että olisiko voimiakaan mihinkään muuhun kuin selviytymiseen.

      Poista
  2. On varmaankin järkyttävä kohtalo, mutta myös muelenkiinroista lukea elämästä tuossa kamalassa valtiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juup, olen lukenut useitakin kirjoja Pohjois-Koreaan liittyen juuri siksi, että en halua ummistaa silmiäni. Haluan tietää, vaikka tieto kyllä tässä tapauksessa lisää tuskaa.

      Poista
  3. Tätä en ole lukenut, mutta monta muuta Pohjois-Koreaan liittyvää tai sieltä pakenemaan onnistuneen tarinaa kyllä. Kuten sanoit, on jotenkin käsittämätöntä, että Pohjois-Korean kaltainen valtio voi olla olemassa, nykyaikana. Tai sitten se on juuri niin, että tämä aika on vain poikkeus, tällaisia yhteiskuntia on ollut ja tulee olemaan tulevaisuudessakin, nyt niitä on vain poikkeuksellisen vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala, toivottavasti ei sentään noin. Vaikka kun ihminen on kyseessä, niin eipä sitä koskaan tiedä. Itse yritän jonkinlaista toivonhippua ihmiskuntaa kohtaan pitää yllä ja ainakin toivon kuolevani ennen kuin pahimmat kauhuskenaariot käyvät toteen.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.