Kaikkien eteläkorealaisten naisten puolesta!

Kun (naisen) nimellä ei ole merkitystä. Kun (naisen) nimi voisi olla oikeastaan mikä tahansa. Kim Jiyoung on koreankielinen vastine englanninkieliselle “Jane Doelle”. Kim Jiyoung on syntynyt 1982.

Cho Nam-joon romaani Kim Jiyoung, Born 1982 on erään korealaisen naisen tarina, mutta se voisi olla monien naisten tarina Etelä-Koreassa. Niin kapea ja rajattu on elämänpolku suurimmalle osalle naisista. Täytyy olla melkoisen etuoikeutettu (lue: rikas) voidakseen oikeasti valita elämänpolkunsa omien intressiensä mukaan ja sen kirjailija tuo selkeästi esille.

Kirjan takakannessa on kuvattu Kim Jiyoungin pelkistetty elämänpolku ja siitä tässä kirjassa on kyse.

Poikalapset ovat toivottuja prinssejä, joiden tulevaisuuteen panostetaan. Opiskelurahat revitään tarvittaessa vaikka tyttölasten selkänahasta, jotka naiivisti luulevat omankin vuoronsa tulevan. Ei se tule, saa esimerkiksi Kim Jiyoungin äiti huomata.

Hän yrittää omat tyttönsä pelastaa samalta (eli omalta) kohtalolta(an) eli siinä mielessä Kim Jiyoung on onnekkaampi kuin moni muu. Vaikka perheen kuopus on poika ja siten “kuninkaallinen”, yrittää äiti silti luotsata myös tytöille siedettävän tulevaisuuden.

Mutta eipä se ole yksin äidin käsissä, kun työmarkkinat on rakennettu lähinnä miehiä silmällä pitäen ja naiset ovat siellä enimmäkseen häiriötekijöitä tai ohimeneviä komeettoja. Naisen raskaaksi tuleminen ja lapsen saaminen on yleensä kuolemantuomio työsuhteelle: siinä ei edes korkea koulutus auta. Kouluttautuminen ei sinänsä takaa uraakaan, vaan naisten kohdalla tikapuut vedetään melko matalalta pois ja siirretään miesten kivuttavaksi.

Kim Jiyoungin mies on periaatteessa hyvä aviomies, mutta sukupuolten välinen kuilu on vähintään parikymmentä kilometriä leveä ja yhtä syvä. Maastot kuilun molemmin puolin ovat kuin eri planeetoilta ja tämä tulee masentavan selvästi esille erityisesti kirjan lopussa, kun näkyy toivoa ymmärryksestä. On kuin matto vedettäisiin jalkojen alta ja kierre jatkuu ja jatkuu, jatkuu.

Kim Jiyoung, Born 1982 sai ilmestyessään paljon huomiota Etelä-Koreassa ja moni nainen näki siinä itsensä. Cho Nam-joo antoi kirjansa myötä äänen lukuisille naisille. Kirja on kuin romaanimuotoinen dokumentti viitteineen: tarina on toki fiktiota (mutta ei mitenkään mahdoton skenaario, vaan hyvin samastuttava kuten kirjan saama huomio Etelä-Koreassa osoittaa), mutta faktoilla höystetty.

Naisen elämän teemoja tässä kirjassa (ja Etelä-Koreassa) ovat myös mm. seksuaalinen häirintä, vähättely, syyllistäminen, arvostelu jne. Moni kirjassa esille tuotu asia ei sinänsä tullut minulle yllätyksenä, sillä minulla on intressejä aasialaisia kulttuureja kohtaan (erityisesti Japania, mutta myös esim. Kiina ja Koreat kuuluvat intressilistalleni ja luen kys. maihiin liittyvää uutisointia ja kirjallisuutta).

Tästä kirjasta voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta päätän tähän. Vaikuttava teos, jonka lukemista suosittelen. Olisi kiva, jos tästä joskus saataisiin suomennoskin (toistaiseksi ei ole saatavilla).

Kirjailijan haastattelu The Guardianissa, luonnollisesti enkunkielinen. Haastis ei spoilaa kirjaa, joten kannattaa lukea jos kirja/aihe vähänkin kiinnostaa.

Kirjan tiedot

Cho Nam-joo: Kim Jiyoung, Born 1984
alkuper. Palsip Yi Saeng Kim Jiyeong, 2016
Scribner 2020
koreasta englannistanut Jamie Chang
s. 163

Kirjan sivulieve.

Kävelyllä Peter Grantin kanssa

Olen taas lukenut Ben Aaronovitchia. Minähän aloitin Aaronovitchin maagiseen Lontooseen tutustumisen sarjakuvista (jotka nähtävästi alkavat "räväkästi", hmm. Täytynee keksiä uusia adjektiiveja jossain vaiheessa), joista sitten siirryin porttiteorian mukaisesti romaaneihin. Oikeasti olisi pitänyt kulkea romaaneiden kautta sarjakuviin, mutta samapa se, miten siitä portista kulkee.

Tuskin olisin tullut tarttuneeksi tähän Peter Grant -kirjasarjaan ilman sarjakuvia. Sarjikset toimivat hyvänä johdantona ja teasereinä romaaneihin.

Whispers Under Groundia (Orion Books 2012, s. 418) luin uutterasti ulkomaailmassa. Säät ovat olleet sen verran leutoja (joskin viime aikoina myös sateisia, mutta onneksi ehdin lukea kirjan ennen "monsuunin" alkamista), että ulkona tarkenee maleksia.

Jos (ja nyt kun) minulla tavoistani poiketen on keskittymisvaikeuksia lukea, käveleminen auttaa keskittymään. Mitään varsinaisia urheilusuorituksia nämä ”lukulenkit” eivät ole, mutta kyllähän siinä tulee helposti kymmenenkin kilometriä käveltyä kirja naamassa puhumattakaan raittiin ilman virkistävästä vaikutuksesta.

Whispers Under Ground on juoneltaan oikeastaan melko yksinkertainen, mutta en näitä kirjoja juonen takia luekaan. Vaan henkilöhahmojen ja miljöön. Kerroin marraskuussa ns. nollaussarjoista, johon tämän Peter Grant -sarjan sijoitan. Helppoa, hauskaa, kevyttä ja ”tuttua” luettavaa.

Juonipaljastusten sijaan kuvailen tällä kertaa lukumaisemiani. Kas näin.

Rivers of London -romaanit:

1. Rivers of London
2. Moon Over Soho (ei postausta)
3. Whispers Under Ground (olevinaan tässä postauksessa)
4. Broken Homes
5. Foxglove Summer
6. The Hanging Tree
7. Lies Sleeping
8. False Value (julkaistaan ensi vuonna)

"Frenemit" chillaa böndellä

Tervetuloa viettämään vuodenvaihdetta Skotlannin syrjäseudulle munron (joka on skottilainen nimitys vuorelle, joka on vähintään 3000 jalkaa eli noin 915 metriä korkea) kupeessa sijaitsevaan pieneen luxusmökkikylään.

Oikeasti kyseessä ei ole kylä vaan resortti, jossa päärakennuksen lisäksi on muutamia mökkejä, joita vuokrataan kiskurihinnoin turisteille vain muutaman kerran vuodessa. Miksi niin harvoin, melko huonoa bisnestä, ihmettelet ehkä. Noh, kirjan luettuasi et enää ihmettele.

Lucy Foley: The Hunting Party
HarperCollins 2019
s. 390


Tänne korpeen on saapunut laatuajasta toistensa kanssa nauttimaan opiskeluajoilta tuttu kymmenisen hengen ystäväporukka, jolle vuodenvaihteen viettäminen yhdessä on perinne. Noin muuten ystävykset pitävät vaihtelevasti yhteyttä tosiinsa: jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Onkin siis aivan ihastuttavaa pitkästä aikaa tavata oikein porukalla!

Jaa-a, vai onko sittenkään. Hyvin pian käy selväksi, että aika ja elämä ovat kuljettaneet ystävyksiä eri suuntiin ja kullakin on elämä tahollaan. Reissussa on pakkopullan makua jo alussa, ja hyvin pian useamman kertojan kautta saamme vihiä pinnan alla kytevistä tuntemuksista, joista ei puutu kaunaisuutta eikä kritiikkiä.

Kirja alkaa rämäkästi nykyajasta, jossa on kertojana resortin toinen työntekijä Heather. On löytynyt ruumis, joka tietenkin on yksi kateissa ollut vieras. Mutta kuka?

Palataan kolme päivää ajassa taaksepäin ja ääneen pääsee ensimmäiseksi ystäväjoukon tuorein jäsen, Emma. Emman lisäksi asioita tarkastellaan kahden muun (naispuolisen) ystävän sekä miespuolisen vähintäänkin arveluttavan taustan omaavan työntekijän näkökulmista. Tyyli toimii, sillä se tuo kirjaan monimuotoisuutta ja synnyttää jännitteitä.

Minä tässä sen sijaan mietiskelen, miten saakin taas lukea tällaisista tekopyhistä ystävyyssuhteista. Kukaan ei tunnu voivan sanoa suoraan mitään ja asioita salaillaan. Kirjan henkilöt ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta melko epämiellyttäviä, mikä ei sinänsä ole minulle ongelma. Ihmettelen vain, miten tällaiset ihmiset viitsivät haaskata aikaa toistensa seurassa. Enkun kielessä on kiva nimitys tällaiselle: frenemy. Kyllä, tässä on frenemies-ryhmä lähtenyt chillaamaan böndelle ja lopputulos on sen mukainen.

Ihan koukuttava lukuelämys, erityisesti miljöö oli minulle mieluinen. Olen patikoinut Skotlannissa, joten on helppo eläytyä sen luontoon, karuuteen, eristäytyneisyyteen (kun ei olla kaupungeissa tai kylissä, vaan todellakin siellä korvessa). Alkoi tässä nyt omaakin patikkajalkaa kutkuttaa, vaikka kirjassa ei sen kummemmin patikoida. Lähinnä ryypätään ja vedetään kamaakin, syödään ja ollaan kireitä. Ja käydään toki opastetusti kaatamassa se yksi saksanhirvi.

Brutaalisuusmittari: 1/3 eli sopii herkemmillekin. Jos haluat lumista, koleaa ja jouhevaa luettavaa niin tässäpä sitä. Kirjaa ei ainakaan toistaiseksi ole suomennettu.

The Hunting Party on brittiläisen Lucy Foleyn ensimmäinen trilleri (hän on julkaissut aiemmin kolme historiallista romaania) ja keväällä julkaistaan hänen toinen trillerinsä The Guest List. Ehkä luen, ehkä en.

Oikeastaan minun ei pitänyt tätä Hunting Partyakaan lukea, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun pää hajosi. Päätäni hoidan lukemalla kevyempää kirjallisuutta eli trillereitä, dekkareita jne. Niin kauan kunnes taas pääsen balanssiin. Onneksi on kirjat, jotka tuovat lohtua ja vievät minut ja ajatukset muualle!

Hyvää ystävänpäivää!

Lukukuulumiset

Mitä olen lukenut?

Holly Bourne: How Do You Like me Now?

Koukuttava, mutta silti tylsähkö. Oikeastaan melko masentavakin, kun elämä suurimmalla osalla kirjan henkilöhahmoista keskittyy somekuvan luomiseen ja teeskentelyyn. Harvinaisen pinnallisia ja epämukavia ihmisiä ilkeine ajatuksineen on tämä kirja täynnä. En ollenkaan epäile, etteikö sellaisia ihmisiä ole oikeastikin olemassa (on ollut muutama sellainen kaverinakin, mutta ei ole sattuneesta syystä enää), mutta en näe tällaisessa oikein mitään kiinnostavaa.

Sopii Helmet-lukuhaasteessa mainiosti esim. kohtaan 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa.

Masako Togawa: The Lady Killer

Kun ahdistaa ja on huono olo, dekkarit kannattelevat. The Lady Killer ei ole mitenkään tajunnan räjäyttävä lukuelämys, mutta vei ajatukset yleensä muualle. Ja minutkin, sillä miljöönä on Tokio vuonna 1963. Tunnelmaltaan melko synkkä, mutta ei liian. Helppoa ja jouhevaa luettavaa, kun aivot eivät ole terävimmillään. Kirjan rakenne on kiinnostava.

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii esimerkiksi kohtaan 1. Kirja on vanhempi kuin sinä. Kyllä on juu, se on alun perin julkaistu 1963. Englanniksi kirja julkaistiin ensimmäisen kerran 1986 ja sen on englannistanut Simon Grove.

Iltalenkillä puistossa

Mitä nyt luen?

Parhaillaan luen taas dekkaria, kyseessä on Lucy Foleyn The Hunting Party jota en ollut edes ajatellut lukea. Mutta nyt kävi näin ja ihan hyvältähän tuo vaikuttaa. Sijainti Skotlannissa keskellä ei mitään sopii juuri nyt mainiosti mielentilaani.

En  toistaiseksi jaksa mitään sellaista kirjallisuutta, jota lukiessa pitää ajatella. Joskus on kausia, kun täytyy vain saada olla vietävänä. Siksi en etene Caroline Criado-Pérezin teoksen Invisible Womenin kanssa, mutta enpä jaksa revetä liitoksistani sen takia. Kirja on omani, joten ei ole kiirettä.

~~~

Lopuksi vielä parit kuvat iltalenkkimaisemistani.

Hyvää viikonloppua. Yritän saada blogini ajan tasalle eli vastailla vastaamatta jääneisiin kommentteihin tässä viikonlopun aikana. Yleensä vastaan nopeammin, mutta joskus tulee näitä kausia, kun jää blogi retuperälle.