Sivut

perjantai 21. helmikuuta 2020

Kaikkien eteläkorealaisten naisten puolesta!

Kun (naisen) nimellä ei ole merkitystä. Kun (naisen) nimi voisi olla oikeastaan mikä tahansa. Kim Jiyoung on koreankielinen vastine englanninkieliselle “Jane Doelle”. Kim Jiyoung on syntynyt 1982.


Cho Nam-joon romaani Kim Jiyoung, Born 1982 on erään korealaisen naisen tarina, mutta se voisi olla monien naisten tarina Etelä-Koreassa. Niin kapea ja rajattu on elämänpolku suurimmalle osalle naisista. Täytyy olla melkoisen etuoikeutettu (lue: rikas) voidakseen oikeasti valita elämänpolkunsa omien intressiensä mukaan ja sen kirjailija tuo selkeästi esille.

Kirjan takakannessa on kuvattu Kim Jiyoungin pelkistetty elämänpolku ja siitä tässä kirjassa on kyse.


Poikalapset ovat toivottuja prinssejä, joiden tulevaisuuteen panostetaan. Opiskelurahat revitään tarvittaessa vaikka tyttölasten selkänahasta, jotka naiivisti luulevat omankin vuoronsa tulevan. Ei se tule, saa esimerkiksi Kim Jiyoungin äiti huomata.

Hän yrittää omat tyttönsä pelastaa samalta (eli omalta) kohtalolta(an) eli siinä mielessä Kim Jiyoung on onnekkaampi kuin moni muu. Vaikka perheen kuopus on poika ja siten “kuninkaallinen”, yrittää äiti silti luotsata myös tytöille siedettävän tulevaisuuden.

Mutta eipä se ole yksin äidin käsissä, kun työmarkkinat on rakennettu lähinnä miehiä silmällä pitäen ja naiset ovat siellä enimmäkseen häiriötekijöitä tai ohimeneviä komeettoja. Naisen raskaaksi tuleminen ja lapsen saaminen on yleensä kuolemantuomio työsuhteelle: siinä ei edes korkea koulutus auta. Kouluttautuminen ei sinänsä takaa uraakaan, vaan naisten kohdalla tikapuut vedetään melko matalalta pois ja siirretään miesten kivuttavaksi.

Kim Jiyoungin mies on periaatteessa hyvä aviomies, mutta sukupuolten välinen kuilu on vähintään parikymmentä kilometriä leveä ja yhtä syvä. Maastot kuilun molemmin puolin ovat kuin eri planeetoilta ja tämä tulee masentavan selvästi esille erityisesti kirjan lopussa, kun näkyy toivoa ymmärryksestä. On kuin matto vedettäisiin jalkojen alta ja kierre jatkuu ja jatkuu, jatkuu.

Kim Jiyoung, Born 1982 sai ilmestyessään paljon huomiota Etelä-Koreassa ja moni nainen näki siinä itsensä. Cho Nam-joo antoi kirjansa myötä äänen lukuisille naisille. Kirja on kuin romaanimuotoinen dokumentti viitteineen: tarina on toki fiktiota (mutta ei mitenkään mahdoton skenaario, vaan hyvin samastuttava kuten kirjan saama huomio Etelä-Koreassa osoittaa), mutta faktoilla höystetty.

Naisen elämän teemoja tässä kirjassa (ja Etelä-Koreassa) ovat myös mm. seksuaalinen häirintä, vähättely, syyllistäminen, arvostelu jne. Moni kirjassa esille tuotu asia ei sinänsä tullut minulle yllätyksenä, sillä minulla on intressejä aasialaisia kulttuureja kohtaan (erityisesti Japania, mutta myös esim. Kiina ja Koreat kuuluvat intressilistalleni ja luen kys. maihiin liittyvää uutisointia ja kirjallisuutta).

Tästä kirjasta voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta päätän tähän. Vaikuttava teos, jonka lukemista suosittelen. Olisi kiva, jos tästä joskus saataisiin suomennoskin (toistaiseksi ei ole saatavilla).

Kirjailijan haastattelu The Guardianissa, luonnollisesti enkunkielinen. Haastis ei spoilaa kirjaa, joten kannattaa lukea jos kirja/aihe vähänkin kiinnostaa.

Kirjan tiedot

Cho Nam-joo: Kim Jiyoung, Born 1984
alkuper. Palsip Yi Saeng Kim Jiyeong, 2016
Scribner 2020
koreasta englannistanut Jamie Chang
s. 163

Kirjan sivulieve.

14 kommenttia:

  1. Onpa todella kiinnostava kirja. Kunpa se tosiaan suomennettaisiin! Vai on naisen asema Etelä-Koreassa noin huono.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon samoja piirteitä kuin Japanissakin. Molemmat maat ovat todella kilpailuhenkisiä muutenkin, Etelä-Korea ehkä jopa enemmän.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen! Ollut viime aikoina esilla mediassa miten huono asema naisella on Etela-Koreassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiinnostava kirja ja mielestäni olisi hienoa, jos se suomennettaisiin.

      Poista
  3. Lukulistalle lähtee, enkä jää odottamaan suomennosta. Korealaista kirjallisuutta olen yrittänyt lukea, ja viime aikoina sitä on löytynyt yllättävän paljon suomeksi. Vähän samanlaisia viboja sain Han Kangin kirjasta Vegetaristi kuin tästä sinun kuvauksestasi. Myös siinä mielenterveyden horjuminen oli keskeinen teema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Han Kangin Vegetaristin ja voin kertoa, ettei näillä kahdella kirjalla ole paljon yhteistä, vaikka mielenterveys (ja naisen asema) teemana molemmista löytyy (muistaakseni Han Kang jossain haastattelussa mainitsi, ettei hän kirjassaan halua ottaa kantaa). Tämä Kim Jiyoung on huomattavasti suoraviivaisempi ja näkökulma pysyy koko ajan samana ja kirja on ehdottomasti kantaa ottava kaikkine alaviitteineen. Vegetaristi oli mystisempi ja taiteellisempi, hämärämpi.

      Poista
  4. Enpä ole tiedostanut, että Etelä-Koreassa on vielä noin takapajuista. Suomennettuna voisin hyvinkin lukea, koska aihe kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käyttäisi Etelä-Koreasta sanaa takapajula: sehän on teknologialtaan varsin kehittynyt. :D Mutta sukupuolten välinen tasa-arvo on melko olematonta, kuten monissa Aasian maissa.

      Poista
  5. Juuri seurasin keskustelua somessa siitä, miten paljon nykyäänkin raskauden takia naista syrjitään työelämässä. Siis laittomia irtisanomisia jne. Suomessa, nyt ja ihan isommissakin yrityksissä. Eli on vielä pitkä matka siihen, että oikeasti asenteet muuttuvat ja työntekijä on työntekijä sukupuolesta riippumatta.
    Tuo on tietysti vähän kärjistetty esimerkki, mutta kertoo aika hyvin siitä, miten vahvassa ovat vanhat käyttäytymismallit ja odotukset. Omasta kokemuksesta voin myös sanoa, että muutos käyttäytymisessä on monesti kosmeettinen. Ei enää ehkä tytötellä ja sanota "kiellettyjä" asioita. Silti toimintatavat tulevat jostain vanhasta opitusta ja selkärangasta eli käytännössä kohdellaan kuitenkin naisia eri tavalla. Esim. minun alallani tämä näkyy siinä, että joutuu tosi vahvasti sanomaan haluavansa mukaan keskusteluun, kun mennään johtajia tapaamaan. Muuten helposti jätetään "tekemään dokkarit" taustalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on varmasti vielä paljon tehtävää, mutta silti sanoisin että Etelä-Koreassa ja Suomessa painitaan ihan eri mittaluokan asioissa. Suomessa ollaan sukupuolten välisessä tasa-arvoisuudessa todella pitkällä verrattuna johonkin Etelä-Koreaan tai itse asiassa moneen muuhunkin maahan.

      Jos olisin halunnut lapsia ja niitä “hankkinut”, niin ehdottomasti olisin palannut Suomeen. Eräs sukulaiseni, joka myös asui täällä, muutti takaisin Suomeen tultuaan raskaaksi juurikin Suomen hyvän sosiaaliturvan ja lastenkasvatukseen liittyvien tekijöiden takia.

      Poista
  6. Onpas kiinnostava! Toivottavasti suomennetaan. Kiinnostava myös siinä mielessä, että Etelä-Korea on kuitenkin Japanin ohella Aasian maista se, jonka mieltää eniten ”länsimaiseksi” ja kehittyneeksi, mutta eihän se ihan näin ole ja tämä on siitä hyvä esimerkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nimenomaan Aasian maissa ns. miesten ja naisten roolit voivat edelleen aika paksusti ja ovat muutenkin valitettavan sukupuolittuneita. Sosiaaliturvarakennekin on aivan toisenlainen kuin monissa Länsimaissa. Pohjoismainen tyyli tukea vanhemmuutta ja lapsiperheitä on melko omanlainen, vaikka se tuntuu monilta joskus unohtuvan.

      Poista
  7. Onpa mielenkiintoinen. Korealaista kirjallisuutta tulee itselle harvemmin vastaan, joten tämä voisi olla hyvä paikka tutustua sieltä tulevaan kirjallisuuteen paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin tästä kovasti, tosin kielellisesti tämä ei ole mitenkään erikoinen mutta aihe on sitäkin painavampi.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.