Idiootit parturissa

Parturi on Roman Schatzin ensimmäinen täysin suomeksi kirjoittama fiktiivinen romaani. Kirjan mainitaan olevan tyyltään satiiri ja sellaisena se tietenkin pitää lukea. Kaikki henkilöhahmot ovat tavalla tai toisella idiootteja, ja irvimiskohteet niitä samoja, jotka ovat olleet ja ovat edelleen pinnalla. Siinä mielessä kirja on yhä ajankohtainen.

Elina odotti, että joku liikkuvan osaston kollega nostaisi eristysnauhaa häntä varten, mutta kaikki paikalla olevat miespoliisit olivat käyneet pakollisella tasa-arvokurssilla eivätkä halunneet tehdä mitään, minkä Elina olisi voinut tulkita sukupuoliseksi ahdisteluksi. --

Elina Havumäki on panttivankitilanteiden purkamiseen hiljattain koulutettu neuvottelija.


Entiset linnakundit Jone ja Pete ovat aikeissa kääntää Helsingin keskustassa sijaitsevan jalokiviliikkeen. Ryöstö ei suju niin kuin on tarkoitus ja toverukset pakenevat viereiseen parturiin ottaen siellä olevat asiakkaat panttivangiksi. Alun paniikin jälkeen ryöstäjien ja panttivankien välille syntyy omituinen suhde: panttivangit nimittäin yrittävät auttaa ryöstäjiä seliytymään tilanteesta.

En tiedä yritetäänkö kirjassa imitoida Tukholma-syndroomaa, mutta sillä ei ole oikeastaan merkitystä. Ryöstäjäkaappaajaat ovat niin idiootteja, että alun järkytyksen jälkeen tulee tunne, että kaapatut ovat suunnilleen samalla viivalla kaappaajiensa kanssa.

Ei sillä, että kaapatutkaan olisivat mitenkään erityisen älykkäitä, mutta jos nyt tästä joukosta pitää älyä etsiä, niin eiköhän se sieltä suunnalta löydy. Kenties itse parturi on älykkäin ja sekin lähinnä siksi, ettei hän kirjassa puhu juuri mitään, koska on parturin työssään oppinut, että on parempi olla hiljaa tai ei ainakaan eri mieltä asiakkaiden kanssa.

Tämä kirja on hyvin suomalainen sekä miljööltään, irvimiskohteiltaan ja kielenkäytöltään. Kirjassa käsitellään (tai sivutaan muutamin virkkein) muun muassa ilmastonmuutosta, (yli)itsenäisiä suomalaisia naisia, toimittajien ammattietiikkaa, poliisin toimintaa jne.

“Jos ihminen on jossain hyvä niin sopeutumisessa. Antakaa jääkarhujen hukkua, kyllä ne lajina säilyvät jossain Tokion ja New Yorkin eläintarhoissa. Ja suomalaiset vain tykkäävät, kun on lämmintä. Kohta voidaan viedä untuvatakit UFFille ja ruveta kasvattamaan viiniä.”

Hmm, mitenköhän viiniä kasvatetaan.

Harmillista on, että kaikki kirjan henkilöhahmot ovat niin yksiulotteisia, lähinnä siis stereotyyppisiä parin piirteen hahmoja. Mutta ehkä tässä eivät nämä henkilöt olekaan oleellisia, vaan asiat joista pauhataan. Tosin nekin jäävät pintaraapaisuiksi. Toisaalta kaikesta huolimatta kirjan perustunnelma on suvaitseva ja jopa lämminhenkinen.

On vaikea kirjoittaa hyvää kirjaa idiooteista, mutta se on kyllä mahdollista. Luin nimittäin vastikään kirjan (postaus tulossa), jossa kaikki henkilöhahmot olivat jollain lailla omituisia ja myös hieman idiootteja, mutta he olivat persoonallisia ja moniulotteisia idiootteja. Pahoittelen idiootti-sanan käyttöä, mutta en nyt keksi parempaa. Humoristisella/koomisella tavalla idiootteja. Vaikkapa niin kuin Shao Bin.


Kirjan tiedot:

Roman Schatz: Parturi
Arktinen banaani 2010
S. 156