Sivut

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukalenteripaljastukset

Joulu ei kiinnosta eivätkä varsinaisesti joulukalenteritkaan. Siksi teenkin nyt sellaisen - siis joulukalenterin. Kalenterin raamina toimii alla oleva kirjakuvapäivässä-meemi.


Tulkitsen ohjeita mielivaltaisesti ja niiden pohjalta toivottavasti syntyy kerran päivässä postaus. Tämä on melko haastavaa, sillä en muista että olisin koskaan blogannut kuukauden jokaisena päivänä. Noh, kerta se on ensimmäinenkin - ehkä jopa tällä kertaa.

Aloitetaan.

1. Top 3 tällä hetkellä

Ei ole mainintaa, mitä kärkikolmikon kirjoilla tarkoitetaan. Ymmärrän ehkä, mihin sillä viitataan, mutta en jaksa ymmärtää "oikein". Lätkäisen tähän siis kirjat, jotka ovat kärkikolmikossa mentaalisella lukulistallani. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että pyrin lukemaan kirjat noin vuoden sisällä. Joskus onnistun, usein en.


Bonuksena kolme kirjaa, jotka ovat tällä hetkellä varsin suosittuja Briteissä. Piti minunkin ne hankkia. Sopivat luettaviksi vaikkapa joulupyhinä, kun makaa ähkyssä maha pystyssä tatamilla eikä jaksa keskittyä mihinkään älylliseen.

Järisyttävä paljastus: meillä tosiaan on home made -tatami televisiohuoneessa eikä sohvaa lainkaan koko huushollissa.


Eka luukku suoritettu! Voittajafiilis. Hyvää joulukuuta.

14 kommenttia:

  1. Ihanaa! Tovottavasti jaksat jouluun asti päivittää ja jos et jaksa, niin onneksi ei ole pakko <3

    Nuo viisikkokirjojen kannetkin ovat niin ihanan gluteenittomia!

    Itseltäni jää tänä vuonna valokuvablogin kalenteri väliin, ei ole ollut inspistä. Onneksi ei ole pakko, jos ei halua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että jaksan, mutta on myös mahdollista että en. Tällä hetkellä olen vielä melko (huom. en enää ihan) innoissani, mutta eiköhän se into(kin) laannu tässä elämän myötä. :D

      Mitäh, ei joulukalenteria sinulta! Noh, sallittakoon sinulle vapaavuosi. Olen suopealla tuulella. <3

      Poista
  2. Ihanaa, jos jaksat joka päivä postata kalenteriluukun. Itsekin mietin kalenteria, mutta koin sen liian työlääksi ja päädyin twitter-versioon.

    Mun TOP 3: Sipilä, Yle, Guggenheim

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä jaksanko :D Ainahan voi toki mennä sieltä, mistä aita on matalin, jos laiskottaa tai ei muuten vain irtoa. Ideoita kyllä on jopa riesaksi asti, mutta ne pitäisi tietenkin toteuttaa.

      Kaikki sinun topit on tuttuja, Sipilän kitinä jopa ylitti BBC:n uutiskynnyksen. Eilen seurasin Areenasta Guggis-sirkusta. Mukana menossa talvisota :D

      Minun poliittinen top 3 on hieman erilainen. Täällä kiinnostaa muun muassa paikallinen by-election (MP erosi, koska oli luvannut ettei Heathrow saa kolmatta kiitorataansa, mutta se saakin eli MP erosi ja on nyt uudelleen ehdolla: ihanaa sirkusta täällä meilläkin!).

      Poista
  3. Kaiken (jopa viisikkojen) on hyvä olla gluteenitonta, niin mäkin voin syödä. :D
    Menin sitten itsekin tänään keksimään idean joulukalenterista ja innolla(kauhulla) odotan miten hyvin saan tämän käyntiin näin mattimyöhäsenä.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle gluteeni ei aiheuta ongelmia, onneksi. Voin siis huoletta vetää kaikkea, mitä eteen tulee - vaikka nämä kirjat, rousk ;D

      Tulinkin jo kurkkimaan sinun kalenteriasi - hyvä aloitus!

      Poista
  4. Minulla on perinteinen joulurunokalenteri sivupalkissa, vaihtuu joka päivä <3
    Onneksi tuota Guggista ei tullut, mutta mistä ihmeestä näitä ikäviä juttuja riittääkin. Ihanko oikeasti aiot lukea tuon Brexit-clubikirjan? Minä katsoin ensin, että siinä on Trumppi kannessa, mutta sehän on se pyöräilevä Boris.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulurunokalenteri sivupalkissa kuulostaa hienolta ja kätevältä idealta! <3

      Minäkään en koskaan Guggiksesta innostunut, vaikka taiteen ystävä olenkin. En vain usko, että sen toiminta kannattaisi Suomessa: siitä tulisi vain rahareikä, josta ei edes pääse eroon.

      Kyllä aion lukea Brexit Clubin. Minua kiinnostaa kovasti tämä Brexit-ilmiö ja etenkin se, mitä kulissien takana tapahtui ja vehkeiltiin. Olen lukenut jo kirjan alkusanat. :D Kannessa on Boriksen lisäksi Nigel Farage ja Michael Gove.

      Poista
  5. Hyvä idea, mutta tuskin onnistuisi minulta. Tulen innola kurkkimaan päivittäin tänne. Hyvä asenne tuo, että teet niin kauan kuin huvittaa. Liityn kannustusjoukkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei välttämättä onnistu minultakaan, Marjatta :D Mutta yrittänyttä pannaan vai miten se meni ;))

      Poista
  6. Hyvää joulukuuta! Ei taitaisi onnistua soveltamatta minultakaan - käsityöt, mitä ne on! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulukuun toista, Riitta! Käsityöt on niitä, jotka heitettiin ala-asteella ikkunasta ulos (itse heitin siis oikeasti neulomukseni ikkunasta, kun paloi käpy) :D

      Poista
  7. Ei oo todellista! Tossahan noi viisikot on. Hauskat kannet! Tulee mieleen joku raamatullinen opetuskertomus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko tilata ne, Tuija! Sen verran hauska jäkimaku jäi siitä Brexit-Viisikosta. Vielä kun ehtisi lukeakin ne :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.