Sivut

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Brexit jakoi kansan kahtia


Pohdin brexitiä ainoastaan Ison-Britannian ja itseni näkökulmasta, en Suomen tai muiden EU-maiden.

Päätin eilen, että kirjoitan mietteitäni Brexitistä, vaikka alan olla jo melko väsynyt aiheeseen. Kyllä, nyt jo vaikka äänestyksen tulos saatiin laskettua vasta varhain perjantaiaamuna.

Mutta ennen äänestystä seurasi massiivinen kampanjointi, jossa ei mielikuvitusta säästelty - varsinkaan Brexit-leirissä. Eroa äänestäville luvattiin ummet ja lammet ja niihin moni haksahti. Nämä lupaukset on toki ammuttu jo alas yksi kerrallaan. Ei kai hei nyt kukaan oikeesti luullut, että puhutaan totta, come on. Brexit-leiri kusi silmään kunnon lastin ja väänsi tortut kaupan päälle.



Mutta sitä saivat mitä tilasivat. Moni brexitit tehnyt tosin jo katuu ääntänsä, koska en mä niinq oikeesti uskonut, et me erottais. Se oli vaan protestiääni, saax äänestää uudelleen. Well well, lumipallo on jo lähtenyt vyörymään.

Mahdollisia talousvaikutuksia

Puntahan jo plörähtikin. Saas nähdä, miten sen käy ja kuka tänne jatkossa haluaa sijoittaa.
On myös mahdollista, että työmarkkinat lamaantuu, jos maahanmuuttajat heitetään pellolle (sitähän ei  ole tapahtumassa, mutta mahdollisen Brexitin myötä kenties joskus). Täällä jää monet rempat tekemättä, sapuskat myymättä, bussit ajamatta jne. Briteissä työttömyysaste ei ole kovin suuri ja maahanmuuttajat tekevät paljon niitä töitä, joita brittejä ei kiinnosta tehdä. Ja maksavat niitä veroja. Silti Brexitiä kampanjoitiin muun muassa sillä, että maahanmuuttajat (EU-maista tulleiden työttömyysprosentti on todella pieni) romuttavat julkisen terveudenhuollon (NHS:n) jne. NHS on kussut jo pitkään ja ihan muista syistä.

Eli rajat halutaan kiinni, koska luullaan ettei sitten tarvitse muka ottaa pakolaisia (itse asiassa jo nyt britit saavat pitkälti päättää, kuinka paljon niitä otetaan eli Eu:ssa oleminen tai siitä eroaminen ei asiaa muuta) ja kaikenlainen maahanmuutto on henkilöity "ei-tuottavaan" pakolaisuuteen, joka kuormittaa taloutta. Tätä on käytetty todella törkeästi hyväksi Brexit-kampanjoinnissa. Kukaan ei myöskään näytä muistavan, että brittejäkin asuu ympäri maailmaa. Ja moni leave-äänestäjä äänesti samalla itseltään EU-tuet mäkeen.

Entä Brexitiä tukeneet poliitikot? Kukaan ei halua ottaa vastuuta, kenelläkään ei näytä olevan mitään suunnitelmia, miten tästä eteenpäin (how surprising). Kovasti kampanjoitiin, mutta mitään konkreettista suunnitelmaa ei tietenkään ollut eikä ole.


Poliittinen itsari

Pääministeri David Cameron lupasi taannoisissa parlamenttivaaleissa lyhytnäköisesti ääniä kalastellessaan, että kansanäänestys EU:ssa pysymisestä tai siitä eroamisesta järjestetään, jos hän tulee valituksi. Iso moka, gardinaalivirhe, idioottimainen tapa kalastaa. Poliittinen itsemurha.

Nyt Cameron eroaa, koska mitäpä muuta hän voi tehdä ammuttuaan itseään jalkaan. Joidenkin mielestä Cameronin tulisi jäädä korjaamaan aiheuttamansa sotku, mutta minä en ole samaa mieltä. Ihan voisivat nämä brexit-edustajat itse panna lupauksensa täytäntöön ja ottaa ohjat käsiin voittonsa päätteeksi. Ai niin, mutta kädet on tyhjät ja lupaukset vedetty  pöntöstä. Nyt on hampaittomissa suissa vain sormet. Oho.

Täytyy kuitenkin muistaa, että mitään ei periaatteessa ole vielä tapahtunut. Brittilä ei ole eronnut EU:sta, sillä kansanäänestys oli suuntaa-antava. Tarvitaan vielä parlamentin päätös asiasta.


Ajatuksiani kansalaisuudesta

Minulle on riittänyt, että saan täällä äänestää kunnallis/paikallisvaaleissa. En ole jaksanut edes hakea kansalaisuutta (maassa-asumisvuosien perusteella sen kaiketi saisin), koska en ainakaan toistaiseksi koe tarvetta kaksoiskansalaisuuteen enkä ole aikeissa luopua suomen kansalaisuudesta.

Minusta toisen kansalaisuuden hakeminen on iso asia ja suhtaudun siihen sellaisena. Ei kiinnosta "haalia" kansalaisuuksia hetken mielijohteesta. Viihdyn täällä ja olen oppinut rakastamaan tätä maata enkä halua muuttaa, mutta ei EU-äänestyksen tulos ole silti minulle mikään syy hakea kansalaisuutta.

Minulle on oikeastaan melko sama minkä maan kansalainen olen. Toistaiseksi Suomen passi avaa ovia parhaiten eri maihin. Ja maailmalla minä viihdyn. Että ehkä jossain vaiheessa on muutto ajankohtainen - ei tosin Suomeen.

En ole huolissani omasta tilanteestani, mutta toki olen surullinen Brittilän puolesta. Skotlanti haluaa uuden kansanäänestyksen itsenäisyydestään. Tulos olisi varmasti toisenlainen tällä kertaa. Tämä koko maa on hajoamassa.

Mutta life goes on. Mielestäni ulkosuomalaisena olemisen eräs edellytys on, että sietää epävarmuutta. Muuten ei kannata edes lähteä.

~~~

On tässä viime aikoina muuten tullut ajateltua melko paljon kansallista identiteettiä ja kulttuureja, monikulttuurisuutta. Luulen, että saatan jossain vaiheessa kirjoittaa niistäkin mietteitäni.

28 kommenttia:

  1. Olipa kiinnostavasti ja monipuolisesti kirjoitettua pohdintaa. Kuin ilolla ja mielenkiinnolla. Politiikka (ja EU) kiinnostaa minua, Brittein saarten alue taas on itselleni ehkä kaikkein rakkainta matkailuseutua ja siksi seurasin juhannuksena Brexit-uutisointia hyvinkin tarkkaan.

    Kirjoita lisää mietteitäsi, olisi kiva lukea!

    T. Lumiomenan Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja, kannustavasta kommentistasi! Brittilä on kyllä mainio matkailumaa myös. Välimatkat ovat melko pieniä, joten on oivallinen myös roadtrippailuun, jota minä mieheni kanssa harjoitan aina kun mahdollista. Tänä vuonnakin oli (on edelleen) tarkoitus heittää trippi, mutta elämä on heitellyt eteen kaikenlaista (ei liity politiikkaan mitenkään) muuta ja siksi kaikki suunnitelmat ovat levällään ja oma jaksaminenkin vähän niin ja näin. Mutta kyllä tästä noustaan. :)

      Poista
  2. Samaa mieltä Katjan kanssa. Mietteitäsi asiasta oli mukava lukea. Lontoossa asuva tyttäreni joutuu pohtimaan samantapaisia asioita. Ei hän ainakaan toistaiseksi ole lähdössä minnekään, mutta on selvää, että epävarmuus lisääntyy huomattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että aiheet kiinnostavat. Minua etenkin talouden epävakaus huolettaa: millainen tulevaisuus briteillä on, jos ero toteutuu. Sitä on todella vaikea ennustaa, mutta vioistaan huolimatta EU on tuonut paljon hyvää, mitä ei tietenkään "muistettu" tuossa rumassa kampanjoinnissa mainita.

      Mutta toistaiseksi rauhallisin mielin ollaan, tsempit tyttärellesi! <3

      Poista
  3. Hyvää ja kiinnostavaa pohdintaa. Komppaan ylläolevia: rakastan Brittein saaria ja olen kiinnostunut EU-politiikasta, ja viimeisen viikon aikana olen lukenut Brexit-uutisointia niin että silmiä ja päätä särkee. Ihailen sitä miten kiihkottoman viileästi suhtaudut vaalitulokseen - itse kun olen kiehunut kiukusta tuloksen selvittyä, vaikka itse vain vierailen tiuhaan Britanniassa enkä ole koskaan asunut siellä (vaikka olen muuttamista sinne viimeiset kymmenkunta vuotta miettinytkin), eikä asia siis kosketa ainakaan akuutin omakohtaisesti (vaikka tokihan Britannian mahdollinen ero EU:sta vaikuttaa tavalla tai toisella jokaiseen eurooppalaiseen). Olisi tosi kiinnostavaa lukea lisää ajatuksiasi esim. juuri kansallisesta identiteetistä, monikulttuurisuudesta ja Britannian sisäpolitiikasta, joten toivon että kirjoitat pian lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, minulla särkee jo pääkin noista uutisista. :D Johtuu tosin siitä, että tuolta EU-kampanjoinnilta ei voinut mitenkään välttyä, ellei olisi laittanut säkkiä päähän ja vuorannut korvia pumpulilla. Huvittavinta oli kun katuaukiolla oli vierekkäin Brexit- ja Remain -kojut (nämä kojut olivat lähinnä vain pöytiä, joille oli levitetty äänestysesitteitä jne.). Brexit-vaalikojussa piteli useimmiten aika hiljaista, mutta Lontoohan onkin EU-myönteisempää aluetta.

      Toki minäkin olen pettynyt vaalitulokseen, mutta briteillä on oikeus äänestää niin kuin parhaaksi katsovat (tai kuvittelevat/luulevat/uskovat jne.) Eniten minua kuvottaa tämän kampanjoinnin ala-arvoinen taso ja se, että kukaan ei nyt ota vastuuta mistään. Kaikki ovat jossain sohvan alla piilossa.

      Sitä paitsi tällaisia asioita ei pitäisi edes heittää kansan päätettäväksi. Sitä varten on poliitikot, että he tekevät isot päätökset järkeä käyttäen: heidät on äänestetty parlamenttiin, koska on luotettu että he osaavat tehdä päätöksiä perustuen asialliseen tietoon eikä propagandaan. Tämän äänestyksen suurin anti tällä hetkellä on rasismin ja xenophobian avoin osoittaminen.

      Kiva kuulla, että tällaiset pohdinnat kiinnostavat. Niitä tullee siis jatkossakin! :)

      Poista
  4. Hyvä tiivistys!

    Minulle tuli Brexitistä ihan tyhjä olo. Olen aina, aina halunnut olla vain eurooppalainen ja siihen Eurooppani kuuluu tietty Britannia. Tänään kun luin Hesaria ja siinä haaastateltuja brittejä etc. tuli putoava tai vähintäänkin huojahtava olo, että 'onko tämä edes totta?' Paras arovstelu Brexitiä kohtaan tuli mielestäni lukion opettajalta, joka sanoi nyt brexitiläisten edes sitä itse tajuamattaan vieneen monelta nuorleta opiskelumahodllisuuden Euroopassa. Ne lukiolaiset, joita hän opettaa, olisivat olleet valmiit äänestämään EU.Hun jäämisen puolesta, mutta heillä ei ikä riittänyt.

    Nyt vain sitten katsomme, että syntyykö tästä hyökyaalot, joka saa muitakin maita haluamaan irti EU:sta. Minä en kaipaa takaisin kekkoslandiaan, joten toivotaan, toivotaan, että ei tarvitsisi muutta mmaasta.

    Minä ajattelen monikulttuurisuutta joka päivä! Paras ystäväni työskntelee maahanmuuttajalasten parissa, oman tyttäreni gradu tähtää maahanmuuttajatyöhön ja olen hyvin likeltä joutunut seuraamaan, miten väärin tai 'väärin' koko maahnamuuttaja-asia voidaan tulkita ja vääristellä. Eivät Suomenkaan tyttömät tekisi niitä alemmin palkattuja töitä, joten ihan turva maalata uhkakuvaa, että 'ne tuelvat ja vievät työmme'. Ihan muut syyt siinä ovat takana ja niissä taas ei ole järjenhäivääkään, enemmäkin vihaamista vihaamisen takia.

    Ystäväni tytär vihittiin pari viikkoa sitten Readingissä. Saan sekä äidin että tyttären kautta ajantasaista tietoa ihan tavallisten brittien elämästä. M.säestää juhannusjuttuni lopussa, hän on pianisti. Biisi on Being happy.

    En ole enää kauhean vakuuttunut siitä, että objektiivinen äly asuu kansan syvissä riveissä. Toivoisin ainakin Suomen kohdalla, että talous- ja turvallisuusasioista päättäisivät puolueettomat asiantuntiryhmät, kun nyt päätöksiä näistä asiosita tekevät kaiken maailman live-tv-tähdet etc.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Leena!

      Minulle on ollut tärkeää asua EU-maassa ja jos Brtiannia eroaa, täytyy arvioida tätä asennetta uudelleen. Samaa on kuultu täällä nuorten suusta: heistä tuntuu, että vanhempi ikäluokka vei heiltä tulevaisuuden, jos näin kärjistetysti asian ilmaisee. Myös moni nuori äänesti Breixitin puolesta, mutta uuteen aamuun heränneenä olisi halunnut katumuspillerin, koska ei oikeastaan uskonut, että Brexit ikinä "voittaisi" äänestystä: ääni oli olevinaan vain protestiääni.

      Minä en ole aktiivisesti pysähtynyt ajattelemaan monikulttuurisuutta, koska se on koko ajan läsnä nenäni edessä ja usein vielä kirjallisuudessakin, jota luen. Siitä on tullut niin arkista, ettei sitä erikseen tule ajateltua. Oma kansallinen identiteettinikin on hukassa. Tai en tiedä onko se hukassa - sitä ei ehkä ole. Mutta palaan siihen asiaan myöhemmin.

      Tämän äänestyksen tulos olisi kaiketi toisenlainen, jos vaalikampanjointi olisi perustunut todellisuuteen eikä keskittynyt kansankiihottamiseen ja kusetukseen.

      Poista
    2. Ole hyvä<3

      Niin minullekin! Se on oikeastaan enemmän kuin tohdin avata...Niin...sitä katumuspilleriä nyt ei vain ole kekistty. Tähän asiaan.

      Suomessa on ollut pakko. Enkö talvella sinulle purakutunut, miten erilaisessa Suomessa nut elämme. Kukapa olisi uskonut. No, siksi ehkä luen vieläkin enemmän ja katson paljon brittisarjoja. Haluan, että monikulttuurisuus on luonnollinen olotilas, ei mikään lepra! Kunpa se olisi arkista Suomessakin. Sen jälkeen kun eräs puolue pääsi hallitukseen, kaikki on ollut toisin. Nyt saavat määrätä ja päättää nekin, jotka kantavat vihaa, kaunaa ja levittävät mutuhuttua maahanmuuttajista. Hyvät käytöstavat ovat olleet kortilla, tai oikeastaan, niitä ei enää ole. Talvi vie voimat muunkin kuin kolmen lumettoman -30 asteen viikon takia. Se vihan määrä ja mitä saadaan kirjoittaa julki ja vieläpä lapsia vataan. Tämä ei ole minun Suomeni. Jos se on hukassa, se voikin olla vain vähän piilossa ja odottaa kasvuaan, mutta ei anna vastausta vielä. Miksemme voisi olla vain eurooppalaisia: I have a dream...

      Just tuota kusetusta on meillä ollut kohta vuosi ja toiset tyhmät uskovat. Ja paljon pelaamista tunteisiin vetoamisella ja ihmisten alitajuntiasilla peloilla.

      Poista
    3. Seurailen kyllä Suomen tapahtumia, mutta vuosi vuodelta vähemmän. Nykyään luen lähinnä otsikot ja ingressit nettilehdistä, joskus vähän enemmän aiheesta riippuen. Voin ihan suoraan sanoa, että muutos uutisoinnissa tuntuu suurelta, jos vertaa ns. aikaa ennen persuja ja aikaa sen jälkeen. Vihamielisyys tuntuu lisääntyneen valtavasti tai sitten olen lietsonut itseäni muutenkin lukemalla liikaa lehtien kommenttiosioita, joissa usein idiotismi rehottaa. Tosin "sain" viime syksyllä kunnian olla todistamassa rasismia istuessamme seurueemme kanssa terassilla.

      On ikävää, että Brexit on ikään kuin antanut luvan rasismiin ja xenophobiaan, vaan eipä se ole ihme, kun eräät poliitikan johtohahmot avoimesti itsekin lietsovat sellaista ajattelua ja tavallaan näyttävät vihreää valoa sille, että se on hyväksyttävää. Nyt on sitten päät perseessä, kun äänestystulos yllätti heidätkin.

      Poista
  5. Surullista! Nationalismi ja populismi = tyhmyys selväkielisesti muotoiltuna.

    Minua on viime aikoina meillä Suomessa jurppinut se, että rasistiset tahot ovat saaneet muutetuksi perheenyhdistämiskäytänteitä niin, että ei tänne kukaan enää yksintulleena saa perhettään, koska vaadittava tulotaso on älyttömän korkea. Samat tahot hokevat tekopyhästi perhearvojen tärkeyttä, mutta muualta tulleille he eivät niitä suo. Ne koskevat vain heteroa, supisuomalaista kristittyä. Eikä tämä tulovaatimus haittaa vain pakolaisia, vaan esim. opiskelijoita, jotka ovat rakastuneet ulkomailla ja haluaisivat aloittaa yhteisen elämän Suomessa.

    Jos jotain hyvää Brexitistä löytyy, niin se, että nyt käy selväksi mitä kaikkea haittaa EU:sta luopumisesta seuraa.
    Ihmiset eivät tiedä tai huomaa, mitä ovat saaneet EU:n kautta.
    Hammaslääkäreitä esim. ei kouluteta Suomessa tarpeeksi. Meidän terveyskeskuksessa on neljä nuorta hammaslääkäriä Espanjasta. Terese, Leire, Bruno ja Joana ovat pelastaneet meidät pulasta. He ovat myös tuoneet mallin ystävällisestä asiakkaan kohtaamisesta.

    Toivotaan nyt, että EU pysyy pystyssä jossakin muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Marjatta.

      Olen lukenut tuosta perheestä, johon viittaat. Tai oletan, että kyseessä on sama perhe, jossa uhataan vaimo ja lapsi karkottaa maasta, toinen lapsi saa jäädä. Ja syynä tosiaan, että miehen tulot eivät ole riittävät. En tosin ole seurannut tapausta eli en tiedä onko siinä joku ratkaisu tehty vai vieläkö on vaiheessa.

      Mutta kuten totesin tuossa aiemmin, itse en pysty (enkä halua) Brexitin vaikutuksia pohtimaan kuin Brittilän ja itseni kannalta. Olen ollut liian kauan poissa ollakseni enää täysin messissä suomalaisessa elämänmenossa. Mutta harvemmin sieltä mitään hyvää kuuluu - aina vain irtisanomisia, rasismia, alkoholinlain veivaamista (se ei varmaan lopu ikinä!) ja poliitikkojen pelleilyjä ja kusetuksia päin naamaa jopa. Mut hei, sori siitä.

      Minä käyn muuten täällä (kuten Suomessakin silloin muinoin) yksityisellä hammaslääkärillä: hän on intialainen ja todella pätevä. Täällä en edes menisi hammaslääkärille ilman, että näen hänen tutkintopaperinsa (diplomeja on vastaanoton seinällä) ja suositukset jne.

      Poista
  6. Kaksi kertaa ulos Euroopasta viikon sisällä, kun Englanti hävisi eilen Islannille futiksen EM-kisoissa ja putosi jatkosta.

    Cameron uhkapeli ei todellakaan onnistunut, ei kannattaisi lyödä vetoa.

    Sinänsä en ihmettele äänestystulosta, samahan tapahtui täällä aikanaan, kun perussuomalaiset rynnivät voittoon. Katteettomia lupauksia on helppoa tarjoilla korville, jotka janoavat kuulla valheita.

    Vaan kansa on äänestänyt ja se kuuluu demokratiaan. Demokratiaan ei kuulu järjestään kansanäänestyksiä niin kauan, kunnes saadaan "oikea" tulos.
    Nou kän duu.

    Syvältä oli Brexit, prkl.

    Ja jo täälläkin puuhataan kansanäänestystä, huokaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, joo kaksi "brexitiä" viikon sisään. En katsonut kys. matsia eikä tarvitse katsoa fudista jatkossakaan.

      Jep, kansa on äänestänyt. Tosin tämä on kautta aikain likaisin ja rumin propagandaa täynnä oleva kampanjointi täällä. Meni ihan jenkkimeiningiksi. Jotain kertonee sekin, etteivät edes itse uskoneet brexitiinsä eikä siksi varmaan ollut edes suunnitelmaa, miten jatkossa. Ehkä halusivat keikuttaa venettä, eivät kaataa. Mutta kaatuipa kuitenkin.

      Tämä kansanäänestys on suuntaa-antava, ei vielä mikään päätös erota. Parlamentissa tehdään päätös. Lähes puolet kansasta haluaa kuitenkin olla EU:ssa, Skotlanti uhkaa taas itsenäistyä. Miten käy pikku-Gibraltarin, jossa todella merkittävä enemmistä haluaa pysyä EU:ssa enkä ihmettele miksi. Noh, ehkä Espanja adoptoi.

      Kansan ei pitäisi tällaisista asioista päättää, koska näin mittavat päätökset pitäisi tehdä faktaan eikä mihinkään mutuun perustuen - ainakin pitäisi olla konkreettinen suunnitelma. Mutta what is done is done.

      Poista
  7. Olin varma, että britit lähtevät EU:sta, joten tulos ei yllättänyt. Noin pieni ero tuloksessa vain yllätti. Nythän kansa on periaatteessa jakautunut kahtia ja veistä väännellään pitkään haavassa. Ja tuota kalistelua kestää sinne vuoteen 2019 ennen kuin britit on kokonaan ulkona????
    Onhan siitä varmasti EU:lle monenlaista työtä ennen eroa. Tosiaan maanviljelijät ym. heiltä loppuu EU-tuet.
    Siinähän on hirveä työ muuttaa se niin, että verorahoista maksetaan, tosin brittien ei tarvitse maksaa sitten enää EU:lle.
    Muutos voi olla hyväkin.

    Olen itse tykännyt olla EU-jäsenmaan kansalainen, enkä halua eroa. Onhan se nykyään suuri, jäykkä ja kallis systeemi, ja ne rahavirtojen jakamiset yllättävät toisinaan, kun kulkee tuolla ulkomailla ja näkee EU-kylttejä. Köyhät maat rakentavat uskomattoman hienoja teitä ja siltoja ja ihmettelevät sitten maksulappujen tullessa, että ei meillä ole varaa maksaa takaisin. Jotkut maat pitävät EU:ta vain yhteisönä, josta saa tukea, mutta sitä ei tarvitse maksaa takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, haluan edelleen muistuttaa, että vielä ei olla lähdetty mihinkään, vaikka se kovasti kyllä siltä näyttääkin. Nyt on kansa äänestänyt eroamisen puolesta, mutta päätöstä ei ole vielä tehty. Edes Breixitiä tukeneet eivät uskoneet tällaiseen tulokseen.

      Breixitillä on muitakin vaikutuksia kuin Eu-tukien loppuminen jne. Talousvaikutukset voivat olla mittavat, kun EU-muut vievät konttoreitaan pois UK:sta, tänne ei haluta epävakauden takia sijoittaa jne. Punta romahti, mikä tarkoittaa hintojen nousua jatkossa jne. Brexit-leiri on lisäksi luvannut samat tuet muun muassa Cornwallille (köyhää aluetta, jota EU on tukenut ja nyt äänestivät itse tukensa pois), jotka se on saanut EU:lta, mutta se(kin) lupaus on jo petetty. Kaikki lupaukset on ammuttu alas.

      Mutta aika näyttää.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. No juu, melkoinen kaaos nyt ainakin saatiin aikaiseksi, jos ei vielä muuta.

      Poista
  9. protestiäänet voittaa kaikkialla Euroopassa

    VastaaPoista
  10. Anteeksi ihan jonninjoutava sisältö, mutta pakko kertoa. Siitä lähtien kun koko brexit-sana tuli julkisuuteen, päässä on soinut sanan silmiin osuttua se vanha särkylääkemainos, joka taisi olla Dexit. Mutta laulettakoon sitä nyt muodossa "brexit, brexit, päänsäryn exit" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuntuu että tämä Brexit on lähinnä aiheuttanut päänsärkyä eikä poistanut sitä :D

      Poista
  11. Joo, kirjoita lisää mietteitäsi, kiinnostaa!
    Minua ihmetyttää kaikki 'kansa on puhunut' -otsikot, joilla saadaan kuulostamaan niin kuin tulos olisi ollut oikea landslide victory, vaikka tosiaan aika tasan on kansa jakautunut. Sitten myöson kovasti kommentointia, joissa sanotaan, ettei saa pyytää uutta äänestystä vain jos ei tykkää toisten tavasta äänestää, mutta niin kuin sanoit, nythän ne exit-äänestäjätkin ovat katumapäällä (tai ainakin osa).
    No, täältäpäin katsellaan mielenkiinnolla emämaan menoa. Taitaa myös saada uutta tuulta itsenäisyysajattelukin, varsinkin jos Skotlanti lähtee irti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ni, on myöhä ja kännykkä ja nakkisormet, eli toivottavasti tuosta saa jotain selvää ^

      Poista
    2. No juu, kansa on tosiaan puhunut ja jakautunut siinä samalla kahtia. Minuakin kummastuttaa Brexit-hehkutus, kun sitä äänestäneitä oli vain muutama prosentti enemmän. Satuin myös näkemään Hesarin otsikon, joka julisti "Suurin osa..." Nyt on saatu koko kansanäänestyksen tulos kuulostamaan siltä kuin lähes kaikki britit haluaisivat erota. En viitsi edes lukea näitä uutisia Suomen medioista, vaan haluan ensikäden tiedon, jota saa katsomalla näitä poliittisia keskusteluja suoraan telkkarista (BBC näyttää livenä).

      Karsea farssi tästä on tullut ja fiaskoksi näyttää kääntyvän :D

      Poista
  12. Nyt vasta luin napakan tekstisi tärkeästä aiheesta. Aivan uskomatonta poliittista peliä tai pelleilyä. Boris Johnson vaikuttaa pelleltä, koska sanoi ettei olisi edes halunnut alun perinkään erota EU:sta, vaan pelkästään provosoida. Vetäytyi tietysti sivuun, koska ei ilmeisesti halua ottaa mitään vastuuta mistään. Uskomaton tyyppi.

    Pieni toivo on olemassa, ettei Brexitiä edes tulisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boris sai puukon selkäänsä Michael Govelta, jonka sanotaan olevan journalistivaimonsa talutusnuorassa. Jeremy Corbyn ei suostu eroamaan, vaikka kaikki sitä haluavat. Corbynilla on oma agendansa, jota ennen hän ei halua erota. Se liittynee haluunsa saada Tony Blair vastuuseen Irakin sotaan liittyvistä asioita. Tämän fiaskon takana on siis kaikenlaisia motiiveja, joista osa ei edes liity Brexitiin.

      Kansanäänestys oli tosiaan suuntaa-antava, se ei ole sellaisenaan lainvoimainen päätös. Alahuoneen pitää äänestää vielä asiasta. Tässä Brexit-huumassa se tuntuu monelta menneen ohi: jopa osalta briteistä.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.