Sivut

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Vasenkätinen elämä

Peter Handke: The Left-Handed Woman
Alkuper. Die Linkshändige Frau, 1976
Methuen, 1980
Saksasta englanniksi kääntänyt Ralph Manheim
S. 88
Suomennettu nimellä Vasenkätinen nainen

Tällä kirjalla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä vasenkätisyyden kanssa. Amatöörimainen veikkaukseni onkin, että kirjailija Handke on hakenut nimellä ihan muuta.

Vasenkätisyys saattaa tässä viitata myös kirjan päähenkilönaiseen noin yleisellä tasolla: nainen kokee olevansa kaiken ulkopuolella, hukassa. Ehkä vähän kuin vasenkätinen oikeakätisten maailmassa.

Mahdollisesti ylitulkitsen ja etsin merkityksiä, joita ei ole ainakaan tieten tahtoen tehty, mutta sepä onkin kirjallisuudessa - kuten taiteessa noin yleisesti - juuri mainiointa, kun saa ihan itse tulkita. Tästä syystä muuten jätän monesti kirjojen esipuheet/alustukset lukematta, koska en halua ennen kirjan lukemista turmella puhdasta mieltäni. Voin kyllä lukea alustukset jälkikäteen, jos koen siihen tarvetta.

Kirjan nainen, johon viitataan aina vain sanalla nainen (woman), vaikka hänellä on nimikin (Marianne), kokee yhtäkkiä valaistumisen.

The woman: "I suddenly had an illumination" - another word she had to laugh at - "that you were going away, that you were leaving me. Yes, that's it. Go away, Bruno. Leave me."

Bruno on Mariannen mies, ja hän ottaa tämän tietoiskun vastaan tyynesti. Hän toteaa juovansa kahvit ja hakevansa kamansa iltapäivällä. Ja that's it. Lukija saa pitkin kirjaa vihjeitä muiden henkilöiden kautta, että Marianne on nähtävästi pidemmän aikaa ollut hieman omalaatuinen, poissaoleva. Kenties tämäkin tempaus pistetään tilapäisen mielenhäiriön piikkiin.

Minulle jäi hieman epäselväksi kirjan punainen lanka. Jos se yrittää kertoa naisten asemasta patriarkaarisessa yhteiskunnassa, jää se aika ohueksi. Suorin viittaus aiheeseen löytyy tekstistä, jota Marianne kääntää.


En saanut kirjasta otetta. Ihan kuin olisin katsellut pienellä budjetilla tehtyä elokuvaa, jossa näyttelijätkin olivat amatöörejä, jotka lukivat repliikkinsä suoraan paperista. Tosin ainakin tämä painos kirjasta on käsittääkseni tehty juuri samannimisen elokuvan pohjalta, jonka Handke on itse ohjannut.

Uteliaisuudesta katsoin elokuvan trailerin. En kyllä ihan heti tunnistaisi tätä kirjaa siitä. Tunnistan ne vähäiset henkilöhahmot, kyllä, mutta en varsinaisesti yhtäkään kohtausta (paitsi sen, kun kustantaja tulee ruusupuskan kanssa).

Bongasin kirjan taannoin Marilen blogista.

8 kommenttia:

  1. Kyllä on taas sitaatti (tuo kuva) maailmanneksi kiinnostavin. Milloinkohan Handkeen ehtisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin kirjan kiinnostavin kohta. Siellä ne nökötti eikä siihen enää koskaan palattu, vaikka mielestäni tuossa olisi ollut aineksia vaikka koko kirjalle. Jos olikin, se meni minulta ohi. :D

      Mutta hei, alle sata sivua ja todella nopealukuinen!

      Poista
  2. Luin tuon ekan kerran kauan sitten. Olen lukenut useamman kerrankin. Tuo sivumäärä vastaa minulle tuhatta. Enkä ole vieläkään sinut tuon kanssa. Naiseus ja naiseuden olemus ja sen kokeminen on tuossa. Joskus olen ajatellut haluavani blogata tuon, mutta.... Niin monet rivit pysäyttävät minut tuossa kirjassa. Kiitos, että et maininnut Helsingin konetta. En jaksa, kun nämä otetaan aina esiin kakilla tekijöillä. Toivon todella, että ymmärtäisin tuon teoksen vielä joskus helpoksi. Brunon lähtö. Mariannen elämä. Luin tuon samaan aikaan kuin Straussin Omistuksen ja Kyrklundin Solangen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, onpa kiva kuulla että sinä olet saanut kirjasta selvästi enemmän irti! Siksi olisikin mielenkiintoista, jos luet sen vielä uudelleen ja bloggaat siitä. Jään odottelemaan! :)

      En koe aiheelliseksi mainita kirjoissa esiintyviä Suomi-yhteyksiä, elleivät ne ole jotenkin merkityksellisiä. Tässä kirjassa eivät olleet niin kuin eivät monissa muissakaan.

      Poista
  3. Päätin kiusata sua haasteella, löytyy blogistani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu, kävinkin jo kiusaantumassa blogissasi ;)

      Poista
  4. Nimi oli mielenkiintoinen, muuten vakuutit, että ei ole minun kirjani.
    Mutta vasenkätisyys saattaa olla jossain nimitys tai slangisana erilaisille, ei oikein hyväksytyille ihmisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serenitis, mietin että minä en ehkä täysin tajunnut tätä kirjaa. Toisaalta teksti ja juoni olivat kyllä tosi yksinkertaisia eli jos siihen jotain suurempaa sanomaa on piilotettu, niin meni minulta ohi.

      Vasenkätisyydestä on tosiaan ihan vitsejäkin muun muassa tekee jonkin asian vasurilla (eli huolimattomasti).

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.