Sivut

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Mieltäni kutkuttavat tuorukaiset

En ole koskaan aiemmin listannut blogiini uutuuskirjoja, jotka minua kiinnostavat. Kerta se on ensimmäinenkin, joten tässäpä pieni otanta tuorukaisista, jotka on jo joko julkaistu tai julkaistaan tässä kevään aikana, mutta joita en ole vielä joutanut lukea. Eivät ole missään luku- tai paremmuusjärjestyksessä. Suluissa julkaisukuukausi.




Han Kang: Human Acts (tammikuu)

Koska samaisen kirjailijan The Vegetarian oli kiinnostava.








Ben Rawlence: City of Thorns - Nine Lives in the World's Largest Refugee Camp (helmikuu)

Nimi kertonee oleellisen, oletan: millaista on asua pakolaisleirissä. Luin kirjasta taannoin esittelyn/kritiikin The Sunday Timesista ja kiinnostuin.




Hideo Yokoyama: Six Four (maaliskuu)

Japanilainen trilleri. Tietty kiinnostaa.








Thomas Olde Heuvelt: Hex (huhtikuu)

Hollantilaista kauhua, paranormaalia aktiviteettia, fantasiaa. En ole lukenut sellaista aikoihin, joten voisi kokeilla vaihteeksi.








Andrew Taylor: The Ashes of London (huhtikuu)

Kirja sijoittuu 1600-luvulle Lontoon suurpalon aikaan. Olen aiemmin lukenut Taylorilta yhden historiallisen romaanin, The Silent Boy. Aikakausi ja miljöö kiinnostavat.





 

Wendy E. Simmons: My Holiday in North Korea - The Funniest/Worst Place on Earth (toukokuu)

Tämä on ilmeisesti jonkin sortin matkapäiväkirja Wendyn Pohjois-Korean matkalta. Kiinnostaa lukea maasta turistin näkökulmasta. Turistihan näkee tasan sen, mitä näytetään ja minua kiinnostaa sekin. Simmons rakastaa matkustelua ja onkin matkustellut melko runsaasti. Simmonsilla on kiinnostavat kotisivut.




Kaikenlaista (minun mielestäni) kiinnostavaa on siis luvassa ja tässä vain pieni otanta. Lisäksi minulla on uskomattoman iso ja kiinnostava läjä kaikkea jänskää kirjallisuutta kotona. On suuria vaikeuksia päättää, mitä seuraavaksi lukisi. Kirjaston kirjat tietenkin kiilaavat jonon ohi, koska ne pitää joskus palauttaakin. 

Tällä hetkellä luen Suomessakin vastikään julkaistua Samuel Bjorkin dekkaria Minä matkustan yksin (I'm Travelling Alone - luen sitä siis enkuksi). Kirja pitää ihan hyvin otteessaan, mutta mieli halajaa samaan aikaan muihin kirjoihin. Kamalaa kun tekisi mieli lukea kaikkia samaan aikaan!

4 kommenttia:

  1. Kirjatarjonnassa on tälläkin hetkellä yksi ainoa epäkohta: ajanpuutteesta aiheutuva runsaudenpula... Sinulle on kera kevätkukkasten haaste blogissani: http://mummomatkalla.blogspot.fi/2016/03/sieluni-hymyt-haaste.html Keväistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, olen bongannut tässä välissä kaamean kasan lisää kiinnostavia kirjoja :P

      Kiitos haasteesta, tulen kurkkimaan!

      Poista
  2. Tuorukaiset - vain ulkosuomalainen voi keksiä noin hyvän sanan!

    Elegia, minuakin alkoivat kiinnostaa nämä sinun esittelemäsi tuorukaiset. Tietysti!

    Jaan runsausongelman. Kävin laskemassa kirjaston kirjat. Niitä on monessa eri paikassa pinoissa yhteensä 26 kpl. Oh my!
    Meillä on kirjastot jonkin uuden systeemin sisäänajon vuoksi kaksi viikkoa suljettuina, ja minähän olen varustautunut. :)
    Vain yhdestä luetusta on postaamatta, siitä olen tyytyväinen.

    Kivaa viikonloppua Lontooseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos. Minusta on kiva väännellä sanoja :D

      Ainakin tuo City of Thorns taitaa olla sellainen kirja, jonka voisi moni lukea. Siis muutkin kuin "suvakit". ;) En ole koskaan lukenut kirjaa, joka käsittelee elämistä pakolaisleirillä - saati vielä maailman suurimmalla sellaisella.

      Minäkin olen tässä välissä ehtinyt kasvattaa pakko lukea nyt heti -pinoa. Piti vain palauttaa eräs kirja kirjastoon, mutta eihän sieltä päässyt ulos kirjatta. Lisäksi käyn ehkä vähän turhankin usein noissa meidän lähikirjakaupoissa ihan muuten vain tutkimassa ja kuolaamassa. En tietenkään joka kerta osta mitään, mutta voi noita kestotarjouspöytiä "buy one, get one half price" ;)

      Tänne tuli vihdoin kevät, toivottavasti sinnekin pian! Mukavaa tuoretta viikkoa :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.