Sivut

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Vedenpaisumus


Minua on yleisesti ottaen helppo viihdyttää. Tai oikeastaan minua ei tarvitse viihdyttää, koska osaan keksiä viihdystä itse itselleni.

Eilen viihdytin itseäni menemällä ehkä noin sadannen kerran Thamesin rannalle kyttäämään nousuvettä (nousut ja laskut voi kätevästi tsekata vaikkapa paikallislehdestä). Minusta on hauskaa "joutua" pubiin veden saartamaksi.


Tällä kertaa vesi ei tosin noussut niin korkeaksi, että olisin jäänyt jumiin juottolaan. Toki silti nautin "afternoon drinkin" terassilla (ajatelkaa, se ryyppää sunnuntaina!), sitten käyskentelin rannalla.


Vesi katkaisi tien paikka paikoin.


Muutama muukin tykkää pällistellä nousuvettä.


 Pienestä sitä voi ilonsa repiä.



Olen aiemminkin kirjoitellut nousuvedestä. Silti se aina jaksaa kiehtoa minua: se kun vesi on siellä, missä ei pitäisi. Siellä, missä sitä ei normaalisti kohtaa.

Kirjakuulumiset: 

Kirjat ovat vaivihkaa lisääntyneet tässä(kin) kuussa ja todennäköisesti vielä ehtivät lisääntyä ennen kuun vaihtumista (raporttia luvassa siis myöhemmin). On nimittän eräs uutuuskirja, joka on ikään kuin pakko saada enkä todellakaan jaksa odotella, että sen joskus saa kirjastosta.

Tällä hetkellä minulla on kaksi kirjaa kesken: molemmat tökkivät, mutta eivät niin pahasti että jättäisin kesken (paitsi ehkä toisen niistä).

Keväistä tuoretta viikkoa kaikille!

15 kommenttia:

  1. Fandabidosiou! (onko tällainen huudahdus käytössä Brittilässä?) Suomessahan ei valitettavasti(?) ole tulvia näkynyt. Muutenkaan Suomessa ei ole kunnollista nousu- ja laskuvesi-ilmiötä. Eipä ole tarjolla yhtä tasokasta "viihdettä" kuin siellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, onko tuollaista huudahdusta olemassa täällä, mutta jos on niin en ole kuullut. :D

      Tykkään vuorovedestä, luonnon omaa viihdettä. ;)

      Poista
    2. Ehkä fandabidozio (se kirjoitetaan kuitenkin näin) on niin so last season. Muistan tämän sanan vain Little Britain -komediasarjasta ajanlaskumme alkupuolelta... :D

      Poista
  2. Tuollainen kyttäys on just parasta! Olisin varmasti itsekin siellä kyttäämässä, kumpparit jaloissa kahlaamassa. =D Asun itse pienen joen varrella, ja keväisin tietenkin kyttään tulvaa, se nimittäin joskus hurjimmillaan on noussut puoleen väliin takapihaa. Tänä keväänä on lumi sulanut niin vaivihkaa, ettei varmaan kummempaa tulvaa tule, jos ollenkaan. Ihania kuvia, kiitos! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala, tulvat eivät ole kivoja - voivat olla varsin tuhoaviakin. Vaikka ihan kaameaa sanoa, että silti usein kiinnostavia kytätä. Täällähän kyseessä on vuorovesi eli niiden nousut voi ennustaa aika tarkasti. Kun on erityisen korkea nousu kyseessä, niin tykkään mennä kytikselle. :D

      Poista
  3. Jännää!
    Meillä on juuri nyt takatalven tuntua, ihan lunta sataa. Ei yhtään tee enää mieli siivota, vaan vetäytyä takaisin talviunille. Kaipaan hurjasti aurinkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan vieläkin sen keväät tuskaisan odotuksen Suomessa. Kun lumet olivat lähes sulaneet, niin uutta pukkasi taivaalta. Tai sitten oli muuten vain kylmä. Tällainen mieto, lumeton talvi sopii minulle. :)

      Poista
  4. Mä pääsen kohta paikan päälle kyttäämään veden liikkumista! Ehkä joudun sen saartamaksi ja törmään kameran kanssa liikkuvaan Elegiaan kun hän silmät kiiluen jahtaa haamuja, hautoja ja heijastuksia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla siis reissua Brittilään tiedossa? Oikein mukavaa! Minua ei massasta täällä erota, mukana oleva kamerakin on yleensä vain huomaamaton pokkari. Järsyllä tulee kuvattua nykyään hävyttömän harvoin, vain "erikoistapauksissa". :)

      Poista
  5. No hei, minä olisin ihan takuulla tuolla ensimmäisenä, jos vain olisi tuollaista näytelmää kotikulmilla tarjolla. :-) Parhaat huvit on ilmaisia, sanon minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, luonto on muutenkin oivallinen viihdyttäjä - ja usein ilmainen. Tosin tuossahan meni rahaa drinkkiin ;D

      Poista
  6. Tuollainen on juuri sellainen syy, että minäkin voisin lähteä kävelyttämään kameraa ja tyydyttämään janoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan paras (teko)syy ryypätä tämä tällainen! :D

      Poista
  7. Vesi on loputtoman kiinnostava ja koukuttava elementti, sen liikehdintää jaksaa tuijottaa vaikka kuinka pitkiä aikoja. Jospa minäkin pääsisin joskus katsomaan livenä tuota Thamesin tempoilua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minulle on tärkeää asua vesistön lähellä. Thames on meren korvike, mutta ei se ole sama asia. Joskus on ikävä meren läheisyyttä ja niitä lukuisia jorpakoita, joita pelkästään pk-seudullakin on. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.