Seven, 1986
S. 266
Flunssa yllätti minut jokunen aika sitten ja havaitsin, että aivotoimintani heikkeni - onneksi vain tilapäisesti - sen seurauksena. Yritin aloittaa ties mitä kirjoja, mutta en yksinkertaisesti tajunnut mitään.
Sitten tartuin Outi Pakksen kirjaan Tarjoilija, pyyhkikää talu. Se oli täysosuma. Matkustin 80-luvun Helsinkiin ja se olikin sopivan simppeliä räkäisille aivoilleni.
Muutama aktiivinen alkaa järjestää luokkakokusta. Yhtäkään luokkakokousta ei ole saatu kasaan, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Sitä piti tosin kaksikymmentä vuotta odottaa.Vaan lopulta vanha jengi on taas koossa. Tosin suhteet eivät ole yhtä mutkattomia kuin ennen. Vai olivatko ne nyt ennenkään niin mutkattomia?
Yhtä kaikki, luokkakokous saadaan kasaan ja jatkoillekin päädytään kouluajoilta tutulla porukalla. Tosin pirskeiden päätteeksi yksi heittää henkensä. Kukaan ei oikein tunnu olevan pahoillaan kuolemasta. Tai ehkä jokunen on, mutta ei se ainakaan päällepäin näkynyt. Vainajasta puhutaan kuin silliaamiaisesta, joka jäi nyt tämän valitettavan tapauksen takia nauttimatta.
Kirjan tunnelma on siis melko kevyt, ajoittain humoristinen. En tosin tiedä onko huumori tahatonta vai tarkoituksellista, mutta hehetin silti välillä. Ja nautin pörräilystä Helsingin kaduilla. Lauttasaari on hyvin edustettuna romaanissa: Lauttasaari, minun rakas lenkkikeitaani. En ole siellä asunut, mutta fillarilenkkini usein johtivat sinne. Olen myös työskennellyt Larussa eli sitäkin kautta paikka on minulle tuttu. Sitä paitsi olen kotoisin Helsingistä.
Takaisin kirjaan: kuka lopulta on murhaaja? Ja miksi? Epäiltyjähän on tarjolla melkoinen joukkio. Alkoholilla on osuutta asiaan, mikä luonnollisesti mutkistaa tilannetta. Pakkanen pitää lukijan varpaillaan loppuun saakka.
Sanoisin, että mainio retromeininki tässä kirjassa. Tuli ajoittain jopa nostalginen olo tuon menneen ajan yksinkertaisen tuttuuden edessä. Jopa (puhelimella) soittaminen oli nostalgista, kun numeroita kierrettiin. Näppäinpuhelimet eivät olleet vielä tuolloin kovin yleisiä. Saatan nähdä silmissäni ne ihanat vanhat kiekkopuhelimet. Meidän kotona oli sellainen vihreä. Onnekas olen, sillä hyllystäni löytyy vielä muutama lukematon Pakkanen!
Luin kokeeksi äskettäin Pakkasen Rakastajan. En hirveästi syttynyt mutta olihan se ihan jees. Bulevardin maisemissa liikuttiin. Siinä ei ollut luokkakokousta, vaan joku ihmeen kokkauskerho, jossa jäsenet puukotettivat toisiaan selkään oikein olan takaa. Joku pettäjä-bitch löytyi raatona.
VastaaPoistaMuistan myös kiekkopuhelimet ja näppäinpuhelimet. Puhelimeen vastaaminen oli myös erilaista: "Sukunimi-lla etunimi puhelimessa". Nykyään vastaan puhelimeen yleensä "No hei" tai "Noni". Ehkä retrotyyliä voisi kokeilla jonain päivänä ;)
En ole lukenut Pakkasen uudempia kirjoja, vielä. Eli Rakastajasta ei ole omakohtaista kokemusta, mutta kuulostaa kyllä mainiolta. Kokkaaminen ei sinänsä kiinnosta, mutta jos alkaa raatoja tulla niin niin... :D Pakko saada tuo kirja käsiini!
PoistaTotta, lankapuhelimeen vastattiin hieman eri tavalla, kun ei ollut koskaan hajua (ennen kuin tuli numeronäyttölaitteet) kuka sieltä soittelee. Meillä vastattiin lapsuudenkodissa vain "sukunimi". Kun muutin omilleni ja hankin oman lankapuhelimen, aloin vastata pelkällä "etunimi". Ja kännykkään vastasin niin kuin sinäkin. Paitsi jos oli tuntematon numero, vastasin vain "haloo".
Arvaas mitä: minulla ei ole enää kännykkää! Hankkiuduin siitä eroon, koska haluan elää kuplassani ilman extra-vehkeitä. Lankapuhelin löytyy ja siihen vastaan etunimelläni, tosin ääntäen nimen "enkkulaisittain", ettei soittaja säikähdä. Jos olen dorkalla tuulella, vastaan sukunimellä joka on täkäläisille pitkä ja vaikea. :D
Voi että miten pidänkään Pakkasesta. <3 Hänen kirjansa tuovat minulle niin hyvän mielen, vaikka ovatkin dekkareita. Varmaan tajuat mitä haen takaa, koska olit itsekin naureskellut kirjalle. <3 Tätä kirjaa en ole lukenut, mutta pitäisi. Pakkasen CrimeTimelta ilmestynyt Marius oli ihan toisenlaista Pakkasta psykologista jännitystä hyvillä juonenkäänteiltä, mutta toisin kuin monet muut, minä pidin siitäkin kovasti. Jos saat jostain käsiisi, suosittelen sitäkin. <3
VastaaPoistaMinäkin tykkään Pakkasesta lukemieni, jo kolmen, dekkarin perusteella! Ymmärrän todellakin, mitä tarkoitat. Pakkasen kirjat ovat tosiaan dekkareiksi hyvän mielen kirjoja. Ei mitään tärkeilyä sun muuta, vaan sopivasti viihdyttävää jännitystä runsaine spekulaatioineen. Ja ne dialogit tuovat oman humoristisen ripauksensa. Pidän Pakkasen tyylistä kovasti :))
PoistaPitääpä laittaa tuo Mariuskin korvan taakse. Ensi kesän "metsästyslista" sen kun kasvaa :D