Sivut

tiistai 21. lokakuuta 2014

Kerrostalon salaiset elämät

Gabriella Giandelli: Interiorae
Englanniksi kääntänyt Kim Thompson
Fantagraphics Books, 2012
S. 144

Bongasin Interiorae'n kirjastosta. Sen simppeli, mutta tunnelmallinen kansi houkutteli tutkimaan kirjaa tarkemmin. Selasin kirjaa ja päätin ottaa lainaksi. Giandelli oli minulle ennestään täysin tuntematon, mutta kannatti tutustua.

Interiorae sijoittuu milanolaiseen kerrostaloon, jossa valkoinen jänis liikuskelee huoneistosta toiseen tutkaillen asukkaiden elämää.

Jänis on aavemainen: hän saattaa liikkua seinien läpi eikä häntä voi nähdä.

Pupun tehtävä on kerätä unia. Unet hän vie kellarissa asuvalle jättivatsalaukulle. Luulen, että vatsalaukku symboloi jotain, mutta kävisi liian pitkäksi ja työlääksi ryhtyä tässä spekuloimaan ja tulkitsemaan sen merkitystä, joten annan asian olla. Kukin lukija voi tehdä tulkintansa itse ja märehtiä niitä tahollaan.

En edes väitä, että tajusin aivan täysin itsekään koko kirjaa, vaikka se periaatteessa melko selkeä onkin. Ainoastaan loppuyllätys jäi minulle hieman hämäräksi. Se ei silti vähentänyt kirjan kiinnostavuutta.

Interiorae nimittäin on kiinnostava. Valkoisen pupusen matkassa lukija pääsee kurkistelemaan ihan tavallisten asukkaiden elämiin ja unelmiin, suruihin ja murheisiin.


Kirja on melko synkkä, mutta ei masentava. Minusta kirjan tunnelma on enemmänkin salaperäisen kiehtova. Yksinkertainen ja puhdasviivainen, jopa askeettinen, kuvitus tukee tuota unenomaista ja tietyllä tapaa nukkuvaa tunnelmaa.


Erittäin positiivinen luku- ja katselukokemus siis: sekä silmät että mieli saivat ruokaa. Gabriella Giandellin tuotantoon voi tutustua vaikkapa täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.