Sivut

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Pilatut elämät

Kansi: ?
Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni
Atena 1997
S. 309

Soilikki ja Seppo ovat tunteneet toisensa jo pienestä pitäen. Ystävyys kasvaa rakkaudeksi ja aikuisiällä he avioituvat. Vaan onko kyseessä kuitenkaan rakkaus? Tunteeko Seppo Soilikkia oikeastaan ollenkaan?

Kirja alkaa nykyajasta paljastaen Sepon ja Soilikin monimutkaisen ja jo melkoisen pienellä liekillä kituvan avioliiton. Pian lukija johdatetaan menneisyyteen, aina vain kauemmaksi. Syiden ja seurausten alkujuurille. Siellä on rumaa, siellä on saastaista. Siellä on uskoa; sellaista joka tuhoaa.

 Kirjan rakenne on miellyttävä ja mielenkiintoinen. Aikavaihtelun ansiosta lukijalle paljastuu hiljaksiin kaikenlaista ja varsinainen pommikin on säästetty loppupuolelle. En tosin oikein tiennyt, miten suhtautua Seppoon enää siinä vaiheessa. Voiko monen vuoden rakkauden lakaista tuosta noin vain ovesta ulos? Pahoittelen kryptisyyttä, mutten halua spoilata. Minusta Seppo on itsekin outo; hän on tietyllä tapaa kylmä ja kova.

En pitänyt Soilikistakaan, mutta hänellä on sentään syynsä ja hän periaatteessa on looginen siinä, mitä hän on. Looginen sillä lailla kierolla tavalla. Kun kasvi on kitketty ja jätetty siihen mullalle kitumaan. Yrittää kasvattaa uudet versot, mutta saastuneessa maaperässä on vaikea kasvaa.

Tätä kirjaa lukiessa ei tarvitse pahemmin nauraa. Mesimarjani, pulmuni, pääskyni on vakava, iloton ja synkkä romaani. Ja minä pidin siitä. Jos nyt jotain miinusta on annettava, niin kirjan loppupuolella seliteltiin tietyissä asioissa hieman liikaakin. Joillekin se ei välttämättä ole mikään turn off eikä sinänsä minullekaan. Koin sen vain hieman naiivina.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen romaani. Ei tarvinnut taaskaan pettyä Raviloon.

~~~

Olen hieman jäljessä näiden kirjamietteiden kirjaamisessa, joten siksi luvassa on vaihteeksi hieman lyhyempiä mutuhuttuja.

6 kommenttia:

  1. Ravilo taitaa olla nyt pinnalla? Mietin jossain välissä, että onpa kumma, kun on näinkin suosittu kirjailija, josta en ole koskaan kuullutkaan, mutta blogitekstisi luettuani tajusin, että minähän luin Raviloita vaikka kuinka monta 2000-luvun alussa. Minusta kirja on vähän sellaista ällöttävyydellä mässäilyä, en oikein tykännyt. Koskettavahan se on kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko pinnalla ja onko koskaan erityisesti ollutkaan massojen suosiossa. Itse keksin Ravilon joskus aikoja sitten blogeista ja hiljaksiin sitten olen hankkinut hänen kirjojaan, jos on osunut eteen. Yleensä ei ole osunut ja tämä onkin vasta kolmas häneltä lukemani kirja.

      Minusta tässä ei mässäilty ällöttävyyksillä. Tiettyjä kohtauksia ei edes yksityiskohtaisesti kuvailtu, ainoastaan vihjailtiin. Olen paljon raaempaa tekstiä lukenut lukuisista muista kirjoista. Mutta makuasioita nämä toki ovat.

      Poista
  2. Ravilo on ollut lukulistalla pitkään, mutta en ole vieläkään löytänyt sopivaa hetkeä hänen kirjoilleen. Mitä kirjaa suosittelisit ensimmäiseksi Raviloksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmen luetun perusteella oikeastaan mikä tahansa niistä sopii mielestäni ekaksi Raviloksi. Itse olen siis lukenut Kuolleet lehdet, Nimeltään Eerika ja sitten tämä Mesimarja.

      Eerikan kohdalla valittelin muistaakseni romaanin oikoluvusta - tai sen puutteesta. Mesimarjaan sopii sama valitus: jonkin verran löytyy mm. typeriä yhdyssanavirheitä ymv. Mutta ne eivät vaikuta luettavuuteen, kunhan ärsyttävät nipoa mieltä. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.