 |
| Päällys: Aimo Virtasalo |
Otava 1977 (Tammi 1976)
S. 254
Bongasin pyhät pihlajat tätini jäämistöstä. Kirjan kansi on kiehtova, siksi kai huomioni siihen kiinnittyikin. Utrion nimi toki on myös tuttu. Olenhan peräti yhden romaanin (Ruma kreivitär) häneltä aiemmin lukenut.
Sitten luin sivuliepeen kirjaesittelyn, joka oli suoraan sanottuna melko kammottava. Ei lainkaan minun tyyliseni ja muutenkin tuli tunne, että siinä käytiin pikakelauksella läpi koko kirja.
Jokin kirjassa silti kiehtoi ja hieman keskustelinkin siitä toisaalla. Keskustelun lopputuotteena puhisin intoa ja nyt kirjan luettuani olen todella iloinen, että siihen tartuin.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1200-luvulle, mikä ei ole ominta aluetta minulle. Pidän kyllä historiallisista romaaneista, mutta useimmiten tulee valittua lukemiseksi lähinnä lähihistoriaan sijoittuvaa kirjallisuutta.
Kirja alkaa eräänlaisella pikakelauksella, joka alustaa ja valottaa aikakauden tapahtumia ja henkilöitä. Se on mielenkiintoista luettavaa, vaikka ehkä hieman puuduttavaa lukuisten henkilöhahmojen takia. Tarina pysyy silti kasassa eivätkä kaikki tässä vaiheessa esille tulleet henkilöt edes ole kovin oleellisia, joten ei haittaa vaikkei ihan kaikkia muistaisikaan.
Keskeisistä henkilöistä Utrio on koonnut kirjan alkuun selkeän luettelon, joka helpottaa muistamista. Muutenkin kirjan päähenkilöt ovat melko muistettavia, koska kullakin on jokin omanlaisensa piirre, josta heidät on helppo muistaa.
Ote kansiliepeestä:
"Suur-Pirkkala rannattomine erämaineen, Koroisten Turku, Hämeenlinna, jonka ensimmäisiä rakennuskiviä vasta lasketaan, Kokemäenjoen Teljä, kaukainen tarunhohtoinen Novgorod. Siinä Kaari Utrion uuden romaanin näyttämö."
Tarina alkaa Pirkkalan Hillin talosta, jonka elämää seurataan raajarikon Filipan silmin. Filippa on hyvin kiintynyt levotonsieluiseen veljeensä, Tuomas Haukkaan, josta kaavaillaan talon uutta isäntää. Tuomasta ei sen sijaan isännöinti kiinnosta; hän on sydämeltään kauppamies ja haluaa nähdä muutakin maailmaa eikä asettua aloilleen.
Kirja on jaettu viiteen osaan, joissa kussakin on oma kertojansa. Filipan jälkeen suunvuoron saa kaunis ja harras Aleidis, joka joutuu jättämään rakastamansa luostarin ja muuttamaan sisarensa ja sisarensa miehen elätettäväksi.
Tarina etenee melko kronologisesti kertojien vaihdellessa. Aikahyppely aiempiin tapahtumiin lukujen sisällä on ajoittain hieman sekavaa. Tosin aikamuutokset yleensä tajusi melko nopeasti hieman eteenpäin luettuaan. Nämä vaihtelut katkaisivat muuten niin selkeästi soljuvaa tekstiä, mutta ei niiden takia hermo mennyt tai mikään muukaan. Ne (aikamuutokset) olivat pieniä kiviä muuten sileällä polulla.
Tuomas Haukka on tavalla tai toisella läsnä jokaisessa osuudessa, vaikka vasta kirjan viimeinen osa on pyhitetty hänen kerrottavakseen.
Ratkaisu toimii erinomaisesti. Se tekee kirjasta monipuolisen ja koukuttavan, sillä kukin kertoja on omalla tavallaan hyvin mielenkiintoinen - eikä tapahtumistakaan ole todellakaan puutetta. Samoin ajakuvaus on niin kiehtovaa, että kirjaa luki posket hehkuen.
Uppouduin tuohon maailmaan kuin tukki, jota utrio uittaa taidokkaasti läpi virran kuin kokenut tukinuittaja. Lipuessani vihdoin rantaan olin sekä onnellinen että haikea.
Tässäpä siis sellainen kirja, jota lukiessa sekä viihtyi että koki sivistyneensä. Minusta taisi kertaheitolla tulla fani. Eilen kirpparilta lähti mukaan Utrion Aatelisneito, porvaristyttö. Ja vielä on minulla aikaa metsästää Utriota ennen kotiinpaluuta!
Myös Anu (Anun ihmeelliset matkat) on blogannut Pirkkalan pyhistä pihlajista.
En muista, olenko lukenut tätä (luin nuoremapana jonkin verran Utrion kirjoja), mutta kirjan nimi on aina ollut kiehtova. Pihlajiin liittyy niin monenlaista.
VastaaPoistaMinua tämän kirjan nimi hieman "pelotti" aluksi, mutta nyt kun ymmärrän, miten pihlajat aiheeseen liittyvät, niin mieli muuttui. Taidan olla melko myöhäisherännäinen Utrion suhteen, mutta parempi nyt kuin ei koskaan. :)
PoistaOi, yhteen aikaan nuorena ahmin Utrion kirjoja. Ja tuokin on kovin tuttu. :)
VastaaPoistaMuutamia olen lukenut useampaankin otteeseen. Nuo historialliset romaanit ovat ihan älyttömän kiehtovia.
Hyvää juhannusta!
Minäkin nyt innostuin Utriosta tämän kirjan ansiosta. PPP oli todellinen yllättäjä ja herätti kiinnostuksen myös kaukaisempaan historiaan. :)
PoistaHyvää juhannuksen jälkeistä aikaa!
Hei, ilahduin että joku muukin lukee vielä näitä, Utrion keskiaikaromaanit ovat aivan loistavia! Jos olet tiiliskivien ystävä (ja sinulla on ylimääräinen matkalaukku kirjoille...) niin suosittelen ehdottomasti kolmikkoa Vaskilintu, Tuulihaukka ja Yksisarvinen. Utrion ehdotonta parasta!
VastaaPoistaMinä taas ilahduin, että löytyy paljon Utrion kirjoista pitäviä. Olen niin innoissani, kun löysin jälleen uuden kirjailija, joka ihastuttaa. Ihme, etten ole aiemmin hänen kirjoihinsa tarttunut, mutta toisaalta hyvä niin. Onpahan paljon "uutta" luettavaa. :)
PoistaTäytyykin ottaa ylös nuo mainitsemasi nimet kirjojen saalistusreissulle. Matkalaukussa on vielä tilaa, sillä tulin melko tyhjällä laukulla. Olen myös tottunut matkatavarasumplija. Lennän yleensä BA:lla ja sillä ei ole käsimatkatavaroissa painorajaa eli vetolaukun voi tunkea täyteen kirjoja :P
En ole lukneut yhtään Utriota, mutta äitini taitaa olla lukenut niistä kaikki. Taisin sen sijasta lukea Eeva Joenpeltoa.
VastaaPoistaPihlaja on suomalaisten pyhä puu, mystinen ja ennustavakin. Minä niitä oikein isolla tontillamme suosin. Sehän on aina kaunis, myös talvella lunta kantaessaan.
Minä taasen olen lukenut vain yhden Joenpellon kirjan, Elämän rouva, rouva Glad, ja pidin siitä kovasti. Piti lukea muutakin Joenpellolta, mutta se jäi.
PoistaPihlajat ovat kyllä komeita puita!
Se on jännä tuo Kaari Utrio, sillä en itsekään uskonut koukahtavani, mutta täällähän sitä ollaan kovassa koukussa. Ja nyt monen Utrion jälkeen tutkin täällä mitä muut, jo konkarit ovat hänestä kirjoittaneet blogeihinsa. ;) BTW, hyvännäköinen blogi sulla, keep going! -Peace!
VastaaPoista