Sivut

torstai 24. huhtikuuta 2014

Kanaalissa fillaroimassa


Lontoossa kiemurtelee ihan kiitettävästi kanaaleja, joiden varsilla on mukava vaikkapa pyöräillä. Saa kaupan päälle kivat, vehmaat maisemat eikä tarvitse aina henkäillä pakokaasuja.

Osa teistä/poluista on tosin melko kyseenalaisessa kunnossa. Etenkin mutaisat alueet vaativat hieman keskittymistä, ettei liukastu kanaaliin. Alla oleva polku on hyvänlaatuinen, mutapoluista ei ole kuvia koska piti keskittyä ajamiseen.


Sulkuja on paljon ja suurin osa niistä on käsikäyttöisiä.


Nainen on pistetty kampeamaan.


Aikomus (joka tuskin toteutuu) olisi tässä kevään ja kesän aikana fillaroida hiljaksiin kukin Lontoossa sijaitseva kanaalinpätkä. Nämä kuvat ovat maanantailta ja pyöräilin vain osan kanaalia. Tuota kanaaliahan riittää poljettavaksi useammankin lenkin verran.


Luonnollisesti kesken reissun alkoi sataa. Onneksi matkan varrella on lukuisia siltoja, joten ei tarvinnut kaatosateessa polkea, vaan rajuimman kuuron saattoi viettää suojassa.


Muutaman kilsan päässä kotoa pyörästäni puhkesi kumi. Hieman otti pannuun, mutta onneksi kumi ei sentään keksinyt puhjeta esimerkiksi puolessa välissä reissua, jolloin olisi voinut hihat palaa talutellessa.

14 kommenttia:

  1. Mukava nähdä kuviesi ja tekstisi kautta tällaistakin puolta Lontoosta. Viehättävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kiinnostaa. :) Harmikseni pyörä on edelleen "telakalla", vaikka kumi on paikattu. Nyt on ilmaantunut muuta outoa siihen, joten vissiin huoltokeikka edessä.

      Poista
  2. Oooh, miten upeaa! Pikkusiskoni toteuttaa parin viikon päästä unelmansa ja lähtee Lontooseen reissuun, sitten saan olla vihreä kateudesta.... =D Kyllä minäkin jonain päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mukavaa! Lontoo on todella monipuolinen ja luulen, että se tarjoilee jokaiselle jotakin, jos osaa etsiä. :)

      Poista
  3. Hienoja täältä katsoen idyllisiä kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Vaaralliselta maastolta vaikuttaa, mutta muistat tietysti olla tarkkana kuin porkkana fillaroidessasi. MInultakin puhkesi kerran kumi takapyörästä. Ei muuta kuin talutin fillaria viitisen kilometriä. Matkan varrelle osui pyöräkorjaamo, mutta ne eivät kelpuuttaneet minua asiakkaaksi, koska ei ollut pankkikorttia eikä rahaa. Kun vakuutin, että olen rehellinen ihminen ja maksan myöhemmin, korjaaja vain hymyili vinosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, olen melko "kokenut" fillaristi ja aina tarkkana kuin porkkana. Täällä kun on kaikenlaista hiippailijaa liikenteessä. Sellaiset "sunnuntaipyöräilijät" ovat pahimpia, jotka ajelevat miten sattuu ja yleensä keskellä tietä ja väistävät minne sattuu. Niiden kanssa on joskus hermo piukalla. :D

      Olipas nihkeä pyöräkorjaamokokemus sinulla! Minulla irtosi kerran ketjut pyörästä kesken lenkin (tämä tapahtui Suomessa, Munkassa) enkä osannut laittaa niitä takaisin. Eräs herra oli siinä lähikerrostalon pihalla huoltamassa autoaan ja epätoivoni nähdessää tarjoutui laittamaan ketjut paikalleen. Voi, miten tulin iloiseksi! <3

      Poista
  5. Kauniita kuvia, ja onpa ihanan vehreää... täällä Oulussa ovat lumet sulaneet, ja sitten kevään tulo pysähtyikin siihen. :) Pyöräilykauden sentään on voinut avata, vaikka ajokelit onkin aikas raikkaat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan jo ihan kesäistä ja vehmasta. Lenkeillä tarkenee jo t-paidalla ja terassillakin on tullut istuttua melko vähissä vaatteissa, ihanaa!

      Poista
  6. Sulla on kyllä ihanat pyöräilymaisemat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on! Mukavaa vaihtelua ajella "luonnossa" eikä aina autojen seassa. Autojen seassa ajaminen käy joskus hermoille myös sen kaamean metelin takia.

      Poista
  7. Siällä on jo vähän kesä. Sen tiätää siitä, että pyöriä ajaa paljon. Nykyään niitä kulkee metsässäkin. Tuolla kanaalissa voisi uida kilpaa laivojen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, kyllä tarkenee! Täällä pyöräilykausi on periaatteessa vuoden ympäri. Itse en tosin tykkää talvella pyöräillä. Onkohan minusta tullut kermaperse, kun Suomessa pyöräilin kymmenessäkin pakkasasteessa. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.