Sivut

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Luovutetut tapaukset

Minulla on tapana silloin tällöin listata kirjat, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet kesken. Tässäpä taas pari sellaista tapausta.

Amy Corzine (Charlotte Brontë): Jane Eyre - the graphic novel 

Moni on varmasti tietoinen Charlotte Brontën kirjoittamasta romaanista Jane Eyre. Tämä sarjakuva perustuu kyseiseen romaaniin. En ole romaania lukenut ja tämäkin sarjakuva jäi kesken.

Syitä on monia: vaikka kuvitus on melko mielenkiintoinen ja mukavan synkkä, se on jokseenkin sekava. Tai henkilöt ovat sekavia: en aina erottanut niitä toisistaan ja se alkoi ärsyttää. Aihe on kuitenkin mielenkiintoinen, joten päätin että luen Jane Eyren perinteisenä romaanina.


Emma Woolf: The Ministry of Thin

Luin esipuheen ja about parikymmentä sivua. Sitten alkoi tökkiä. Nimestä voi melko hyvin päätellä, mistä kirja kertoo: yhteiskunnasta (ja tietenkin yksilöistä), jossa laihuudesta on tullut suorastaan pakkomielle.

Aihe on sinänsä kiinnostava, mutta ainakaan kirjan alku ei tuonut mitään uutta. Woolf kirjoittaa ihan nasevasti, mutta luulen että aika oli nyt väärä. En vain juuri tällä hetkellä jaksa lukea aiheesta. Kenties luen kirjan joskus myöhemmin kokonaan.


Anonymous (eli Beatrice Sparks): Go Ask Alice

Kirja vaikutti kiinnostavalta (enhän toki olisi sitä muuten charity shopista ostanut) ja luinkin sitä sata sivua. Vai pitäisikö sanoa tarvoin ne sata sivua kyllästymiskuoleman partaalla ennen kuin pistin kirjan tauolle.

Sillä tauolla kirja on edelleen ja saa luvan jäädäkin. Juhlallisesti poistin kirjanmerkin ja siivosin kirjan kaappiin pois satuttamasta silmiäni ja muistuttamasta "epäonnistumisestani".

Ei vain kerta kaikkiaan kiinnosta, ei sitten millään. En pidä kirjan kielestä, en pidä oikeastaan koko aiheestakaan. Ei edes kiinnosta, miten kirjassa lopulta käy.

Ihan sama, joten mitäpä sitä loppuun asti lukemaan. Jos joku muuten tämän kirjan haluaa, huikatkoon kommenttilootassa. Pistän sen ilolla kiertoon.

Tosin olen edelleen "rampa" enkä pääse edes postiin (vaikka se on vain parinsadan metrin päässä) eli nopeaa toimitusta tuskin on luvassa. Tai eihän sitä tiedä, jos tapahtuu ihmeparantuminen, mutta alkaa tässä kuulkaa usko mennä.

Odottelen parhaillaan puhelua lääkäriltä, sillä maanantaina saamani lääkkeet ovat yhtä tyhjän kanssa ja olen alkanut epäillä, että diagnoosikin on väärä. Tosin mistäs minä mitään tiedän, kun ei ole ennen ollut polvivammoja tai muutenkaan ongelmia polvien kanssa.

Tämä ei siis nyt liity kirjoihin, mutta jos jollakin on kokemusta polven rasitus- tai muista vammoista, niin saa kertoa omia "toipumistarinoita" tai antaa vinkkejä, mitä tehdä. Minulla on siis tällä hetkellä diagnosoitu "bruised knee" (vasen paha, oikea ei niin paha).


2 kommenttia:

  1. Enpäs tiennytkään että Jane Eyrestä on tehty sarjakuvakin!
    Mulla oli tuo sama polvivamma viime vuonna,tuli kun en kännykällä puhuessa huomannut kadulla ollutta sellaista autojen estotolppaa ja kävelin suoraan kohti ja sain tosi pahan tällin.Polvi oireili melkein vuoden mutta sen jälkeen kivut hävisivät.Tosin joskus harvoin se saattaa oireilla.Mulla on molemmissa polvissa muutenkin rasitusvammoja,tuo tälli tuli oikeaan polveen mutta vasemmassa on vanhoja vammoja,jotka vasta nyt ovat alkaneet oireilla.Aina välillä tuohon vasempaan sattuu aika lailla mutta lepo auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, en tiennyt minäkään ennen kuin kirjastossa sattumalta bongasin tuon. Sitä ei ollut niin suuri kynnys jättää kesken, koska sen voi kuitenkin lukea romskuna. :)

      Auts, vuoden oireilut kuulostaa aika pahalta ja olen vasta nyt alkanut tajuta, että tämä toipuminen voi "vähän" kestää, kun mitään edistystä ei ole tapahtunut.

      Minulla syynä lienee huonot kengät (ehdin lenkkeillä "uusilla" kengilläni vain kaksi kertaa ja sitten polvi meni: vanhoilla kengillä ei ole koskaan ollut ongelmia) ja niistä johtuva tärähtely ja väärä juoksuasento jne.

      Mutta juu, kuntoon tämäkin (tai nämä) vissiin joskus tulee, mutta on kyllä todella sitkeä ja kipeä vaiva!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.