Sivut

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Murjut harrastuksena

Paul Talling: Derelict London
Random House Books 2008
S. 224

Olen hulluna autioihin taloihin, hylättyihin paikkoihin ja esineisiin, villiintyneisiin pihoihin, hautausmaihin, kaikkeen rupuiseen ja ajanraiskaamaan.

Paul Tallingin kuviin törmäsin netissä ja rakastuin hänen nettisivuunsa: se on oikea taivas urban explorerille. Monta tuntia olen kuluttanut hänen sivuillaan katsellen kuvia ja fiilistellen, karttoja tutkaillen. Sillä minullahan on mahdollisuus käydä hänen esittelemissään paikoissa.

Harrastin Suomessa pyöräilyä. Pyörälaukussa kulki mukana aina kamera ja puhelinluettelo. Kyllä, minä tarvitsin kartan pk-seudusta (siksi luettelo), sillä fillarireviirini oli laaja ja monta kertaa itseni hukanneena ja "parit" extrakilometrit pyöräilleenä havaitsin, että on mukavampaa hukata itsensä, jos löytää takaisin ilman parinkymmenen kilsan koukkausta.

Välillä oli itku melko lähellä jossain Vantaan pusikoissa, kun jalat alkoivat tehdä kuolemaa ja pää oli ihan pyörällä sijainnista. Opinkin tuntemaan pk-seudun (miinus se Vantaa) varsin hyvin noilla lenkeilläni.

Luonnollisesti pk-seututietämykseni on muutenkin varsin hyvä (miinus Vantaa), koska olen Helsingissä syntynyt ja ikäni siellä asunut miinus syrjähyppy Espooseen ja lopulta tänne.

Sama harrastus jatkuu siis täällä: pyöräily ja hylättyjen murjujen etsiminen. Täällä se on tosin huomattavasti vaikeampaa, koska autiotalovainuni ei toimi: ympäristö on liian erilainen Suomeen verrattuna. Toisaalta tykkään pyöräillä noin muutenkin ja tehdä vain retkiä erilaisiin paikkoihin ja niitähän täällä piisaa.

Tallingin kirjasen ostin saadakseni vihiä ja lisää silmänruokaa. Pienoinen pettymys oli, että kirja on melko pieni (toisaalta se mahtuu vaikka käsilaukkuun) ja kuvat hieman tylsiä (tilasin kirjan netistä, joten en päässyt hiplaamaan sitä ennen ostamista).

Kukin sivu käsittää yhden kohteen eli ei siinä pääse kuvilla revittelemään. Plussaa siitä, että Talling kertoo aina kunkin talon/paikan historiasta. Tarinat olivat usein hyvin mielenkiintoisia.

Haaveissa olisi päästä tekemään road trip täällä Englannissa ja ottaa reissun erääksi teemaksi hylättyjen raunioiden ja murjujen metsästämisen. Mies ei ihan innostu teemasta, mutta ei kai se liian rankkaa ole, jos nuohoaa edes pikaisesti yhden murjun per päivä.

Jos oikein kivasti käy, niin tällainen reissu on tulossa ennemmin kuin myöhemmin. Riippuu vähän, miten asiat täällä sujuvat. Elämme nyt tietynlaisten muutosten aikaa, joten aika olisi otollinen. Ensi viikolla ehkä selviää jotain. Tai sitten ei.

Haluan nyt kuitenkin tässä Paulin kirjan ohessa fiilistellä kuvilla, jotka olen ottanut sieltä sun täältä. Alla kuva hotellista, joka sijaitsee jossain North Carolinassa, Jenkeissä. Bongasin sen reilu vuosi sitten kun teimme road tripin Floridaan (ajoimme Nykistä, jossa vietimme pari viikkoa, Floridaan).


Kotoisa tunnelma huoneessa!


Suomessa viime kesänä.




Tämä talo on/oli Suomessa. Se sai loppunsa, kun se (tuho)poltettiin. Inhottaa ilkivalta. Itse en koskaan koske mihinkään, ainoastaan katson ja kuvaan paikkaa sellaisena kuin se on. En siis edes siirtele tavaroita saadakseni esim. paremman kuvan. Haluan ikuistaa aina paikat sellaisina kuin ne ovat.



Oli muuten hieman vaikea valita kuvat tähän postaukseen, sillä koneeni tursuaa näitä hylättyjen aikojen kuvia.

Kauniiksi lopuksi palatkaamme takaisin Lontooseen ja hylätylle hautuumaalle. Kyllä, tällainen upea hautuumaakeidas seisoo keskellä metsää.

Tämä kuva on keväältä, nyt kun lehdet ovat tulleet, paikka on varmaan spookisti umpeen kasvanut. Täytynee mennä visiitille pian uudelleen!


12 kommenttia:

  1. Sama täällä :)
    Minulla kans kokoelma kuvia:

    http://hannelesparadis.blogspot.se/search/label/%C3%96vergivna%20platser

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, sielläkin siis tykätään rupusta, kiitos linkistä - ihania kuvia ja kohteita! :))

      Poista
  2. En osaa sanoa muuta kuin että upeita! Onko sulle tää osoite tuttu?

    http://vivas.fi/33-kauneinta-hylattya-paikkaa-maapallolla-katso-upea-kuvakooste/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits <3 Ja on tuttu tuo linkki, upeita kohteita ja kuvia siellä! Kunpa pääsisi esimerkiksi vuodeksi reissuun ihan vain hengailemaan ympäriinsä ja kuvaamaan rupua ;)

      Poista
  3. Hauska harrastus sulla. Itselleni hylätyt talot tekevät jotenkin surullisen olon, sitä tulee väkisinkin miettineeksi, että miksi talo seisoo hylättynä.

    Tuo hautausmaa sen sijaan varmaan on kaunis, ainakin kuvastasi päätellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita samoja kysymyksiä tulee minullekin aina mieleeni, kun noita hylättyjä taloja ja raunioita löydän. Niissä kulkeminen ja niiden tutkiminen ruokkii mielikuvitusta ja tykkään spekuloida ja keksiä tarinoita.

      Joskus löytyy ihan tietoakin talon historiasta ja vaiheista. Esimerkiksi vanhassa blogissani joku tunnisti erään talon (vaikken paljasta julkisesti sijainteja): hän oli jopa taannoin asunut siinä ja häneltä sain kuulla talosta enemmän.

      Tuo kuvakollaasin talopari jökötti ja kuihtui vuosikausia (ehkä jopa kymmeniä), mutta nyt talot on pistetty kuntoon ja niissä on käsittääkseni jotain seuratoimintaa tmv. Talot ovat museoviraston suojeluksessa, joten niitä ei saanut (onneksi!) purkaa. Pääsin jopa opastetulle kierrokselle toiseen taloon sen ollessa rempassa! Valmiina en ehtinyt taloja koskaan nähdä - ehkä seuraavalal suomireissulla käyn katsastamassa.

      Poista
  4. Mahtavaa! Niin mukava postaus. Minäkin tykkään pyöräillä; penikasta asti olen joutunut joka paikkaan kulkemaan pyörällä (lapsuudenkoti ei ole ihan "kylillä")ja yhä kuljen paljon pyörällä, sillä ajokorttia en ole tullut hankkineeksi, enkä varmaan koskaan hankikaan. Joka kesä teen ainakin pari, kolme sellaista pidempää pyöräreissua, pisin tuli tehtyä viime kesänä tuliterällä pyörällä, noin 75 km. =D Eikä mulla ole edes mikään kilpapyörä, ihan tavallinen. =D

    Tuossa neljännessä isossa kuvassa on jotain... en tiedä mitä, mutta jotain... *tarina alkaa viritä päässäni* =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakaan ei ole ajokorttia enkä sellaista edes halua. Fillarilla pääsee sinne, minne pitääkin eikä täällä edes tarvitse autoa. Eikä tarvinnut oikeasti Suomessakaan, vaikka meillä siellä auto olikin. Täällä jos on autolle tarvetta, vuokrataan sellainen.

      Minun reviiri oli Suomessa about 70 kilsaa eli sen verran jaksoi päivässä polkea. Nyt on tosin fillarikunto huonontunut eli tällä hetkellä tuo kilsaraja lienee 40. Mutta pyöräilykunto nousee todella nopeasti! Parissa viikossa tai allekin saa helposti kymmenen kilsaa lisää, jos fillaroi ahkerasti. <3

      Poista
  5. Piti jo eilen kommentoida tätä, mutta niin vain jäi kommentoimatta, vaikka postaus oli esillä koko päivän työkoneellani. No, sen parempi syy lukea tämä ja etenkin katsoa nuo kuvat uudelleen tänäänkin. Kiitos, kutkuttavia ja koskettavia kuvia! Sen jälkeen, kun kävin jokin aika sitten kuvaamassa lähistön autiotaloa, olen ajatellut autiota ja unohtuneita paikkoja melkein koko ajan, ja ensi viikonloppuna aion mennä taas kuvaamaan. Eli olen kiinnostunut tiedosta, että sinä olet näinkin aktiivinen "unohdettujen paikkojen" metsästäjä! Toivottavasti nostat aihetta esiin usein blogissasi.:)

    Oletko muuten tutustunut Willamon & co. autiotalokirjaan? Se on yksi lempikirjoistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi myöhään jne. ;)

      Ja on aina ilo kuulla, kun joku muukin näistä hylätyistä taloista on kiinnostunut ja ymmärtää niiden kiehtovuuden ja kauneuden! Vanhassa blogissani näitä juttuja oli enemmänkin, mutta sitten se jäi, kun ajattelin etteivät sovi kirjablogiin. Toisaalta itsehän minä saan rajat tänne asetella ja olenkin pohtinut, että kirjajuttujen välissä voisi enemmän tuoda esille tätä murjuharrastusta ja vähän muutakin. :)

      Ostinkin juuri erään upean Urban Explorer -kuvakirjan (The Beauty in Decay I) ja siitä on tulossa juttua jossain vaiheessa. :) Tuo mainitsemasi kirja ei nyt soita kelloja päässä; pitääkin mennä googlettelemaan - kiitos siis vinkistä!

      Poista
    2. Minua autiotalot ovat aina puhutelleet hyvässä ja pahassa, mutta nyt vasta olen kiinnostunut menemään tutkimaan niitä (niiden pihapiiriä, koska en uskalla mennä sisälle). Viime viikonloppuna kuvasin ladonrauniota ja huomenna menen peräti Kruunuvuorta tutkimaan... Ja samoin olen miettinyt, miten kuvia voi "hyödyntää" blogissa. Avasin itse asiassa niille oman sivuston, mutten ole varma, jaksanko enää uusia blogeja...

      Lörpötilörpöti. Aiemmin viittasin tähän kirjaan:

      http://kokolaillakirjallisesti.blogspot.fi/2011/03/viimeiset-vieraat-elamaa-autiotaloissa.html

      Ja suosittelen Ruosteinen.com-sivustoa: http://www.ruosteinen.com/

      Poista
    3. Minun eka autiotalokokemus on jo lapsuusajoilta. Menimme pienessä porukassa tutkimaan hylättyä taloa Kumpulassa ja sain jo silloin säväreitä. :D

      Ja kiva vaan, kun tulit lisää lörpöttämään, tulenkin heti blogiisi tutkimaan, joten kiitos linkeistä!

      Tuo Ruosteinen on tuttu sivusto minulle, olen myös käynyt siellä Kruunuvuoressa kuvaamassa eli tuttu paikka. Kannattaa mennä sinne ennen kuin se koko paikka rapistuu pois. Käsittääkseni sille alueelle ollaan muutenkin kaavoittamassa jotain eli heipparallaa koko "autiokylä". :(

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.