Unien maailmassa

Unet kiinnostavat minua ja minulla onkin melkoisen vilkas unielämä. Usein myös muistan uneni tai ainakin osia niistä.

Nuorempana luin paljon uniin liittyviä artikkeleita ja kirjoja. Minulla oli (on yhä, muttei täällä) useita uniin liittyviä kirjoja sekä tietenkin myös niitä klassisa "Mitä unet kertovat -sanastoja".

Joskus on mukava istuskella sohvalla ja palata edellisen yön uneen. Aina unet eivät säily mielessä iltaan asti, mutta jotkin vahvat unet voivat säilyä mielessä vuosia. Olen nähnyt myös saman unen useita kertoja. Niiden välillä saattaa olla vuosia tai vain muutamia päiviä (tai öitä).

Nyt olen pitkään ollut ilman minkäänlaista unikirjaa ja siksi ilahduinkin, kun sattumalta bongasin unikirjan charity shopista muutama päivä sitten. Oli pakko ostaa.

Kirjan on toimittanut Pamela J. Ball ja sen nimi on The Complete Book of Dreams and Dreaming. Kirja sisältää unisanaston ja sen lisäksi paljon muuta juttua unista. Ei sinänsä mitään uutta minulle, mutta koin mielenkiintoisena selailla ja kerrata asioita. Kiinnostukseni uniin ei ole kadonnut iän myötä.

Näen melko usein väkivaltaisia ja brutaaleja unia. En kuitenkaan läheskään aina koe niitä painajaisiksi. Mielestäni unesta painajaisen tekee tunnelma, ei niinkään kuvat tai tapahtumat.

Saatan kävellä reikä vatsassa, mutta se ei ole painajaismaista, jos unen tunnelma tukee sen "normaaliutta". Toisaalta jokin tavanomainen tilanne saattaa olla kauhistuttava ja se johtuukin yksinomaan unen tunnelmasta.

Olen joskus kokeillut kysyä unelta neuvoja ja ratkaisua. Olen niitä saanutkin. Unista voi saada myös lohtua. Joskus unet ovat niin kiehtovia, ettei tekisi mieli herätä ollenkaan.

Pahoina masennuskausina saatan valehtelematta nukkua lähes vuorokauden - useitakin - putkeen. Nousen vain käymään vessassa ja sitten jatkan taas nukkumista - ja unia. Olen kiitollinen unistani ja siitä, että muistan ne usein.

Ei niin mukavia kokemuksia nukkumiseen liittyen, ovat unihalvaukset. Toisin kuin jotkut, minä en voi edes niiden aikana avata silmiä, vaikka kuinka yritän: luomet painuvat väkisin kiinni. Unihalvauksen aikana ensimmäinen reaktio on tietenkin yrittää liikkua ja minä yritän myös huutaa, mutta ääntä ei tule.

Ponnistelen niin kauan, kunnes halvaus menee ohi. Se on kamalaa, pelottavaa. Yhdessä vaiheessa minulla oli vähintään kerran viikossa unihalvaus. Nykyään todella harvoin. En edes muista, milloin viimeksi olisi sellaista ollut.

Kliseinen kummitustarina

Susan Hill: The Small Hand

Luin tämän kirjan reilu viikko sitten, mutten ehtinyt heti tuoreeltaan kirjoittaa siitä mitään.

Nyt siis ihan vain pikainen katsaus. Kirjakin on lyhyt, vain parisataa sivua, eli eipä tässä tarvitse pitkästi höpistäkään.

Adam Snow keräilee vanhoja ja arvokkaita kirjoja (rikkaille) asiakkailleen heidän toimeksiantojensa perusteella.

Erään kerran asiakkaalta palatessaan hän sattumalta päätyy vanhan kartanon pihalle. Uteliaisuus saa hänet vilkaisemaan paikkaa hieman tarkemmin.

Tällä vilkaisulla on kuitenkin kohtalokkaat seuraukset. Adam Snow kokee kartanon puutarhassa oudon kosketuksen: ikään kuin pieni käsi, lapsen käsi, tarttuisi hänen käteensä.

Snow poistuu sekavin mielin paikalta, mutta pienen käden kosketus ei jätä häntä rauhaan. Siitä tulee hänelle ikään kuin pakkomielle ja hän alkaa saada paniikkikohtauksia.

Siinä kirjan juoni pähkinänkuoressa. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja mielenkiintoani lisäsi myös se, että kirjaa kehuttiin jännittäväksi. Noh, jännitystä siitä saa mielestäni etsiä mikroskoopin kanssa, vaikka periaatteessa kirja olisi voinut olla jännittävä.

Juoni oli siis periaatteessa ihan "creepy", vaikkei se minun niskavillojani nostattanut pystyyn. Se taas johtunee nimenomaan kirjoitustavasta. Kirja on erittäin kauniisti kirjoitettu, joten ihan vain se tuotti nautintoa. Mutta että jännitystä? Ei.

Kaiken kaikkiaan lukemisen arvoinen kirja, vaikka loppuratkaisun saattoi arvata. Kyseessähän on kummitustarina ja mielestäni joiltakin osin aika kliseinen sellainen.

En tiedä onko kirjaa suomennettu, mutta ainakin AdLibriksestä sen saa englanninkielisenä.

Talo Moskeijan vieressä

Kader Abdolah: The House of the Mosque (Suomennettu "Talo moskeijan vieressä")


Tässäpä vasta kirja, joka tavallaan oli pettymys. Tavallaan sitten ei. Daily Mailin mukaan kirja on "Beautifully written". No jaa, kauneinta kirjassa olivat kursiivit. Noin muuten se ei ole kirjallisilta ansioiltaan ainakaan englanniksi käännettynä mitenkään erityinen.

Sen sijaan kirjan asetelma on mielenkiintoinen jo pelkästään sen takia, että lukija pääsee kurkistamaan iranilaiseen elämään. Pelkistetysti kerrottuna kirjassa kuvataan moskeijan kupeessa olevan talon arkea.

Talon peruspilari on mattokauppias Aqa Jaan. Aqa Jaanin tehtävä on pitää huolta, että moskeijan rukoushetket pyörivät ja että heillä on talossa imaami. Imaamit vaihtuvat milloin mistäkin syystä, mutta arki pyörii.

Kunnes vallankumouksellinen aalto alkaa pyyhkiä moskeijan - ja koko maan - yli. Islamin kahden pääsuuntauksen (sunnalaisuus ja Siialaisuus) kannattajat ovat törmäyskurssilla. Oli hyvin mielenkiintoista lukea näiden eri suuntauksien kannattajien toimia ja ajatuksia. Vaikka henkilöt ovat fiktiivisiä, kirjan tapahtumat voisivat periaatteessa olla totta.

Kirja valotti aika hyvin näiden uskonnollisten ristiriitojen syitä ja taustoja sekä sitä julmuutta, jota sen (uskonnon) varjolla käytettiin. Toisaalta mitään suuria paljastuksia tai ahaa-elämyksiä kirja ei tarjoile. Mutta kirjahan on kuitenkin pääasiassa romaani.

Kader Abdolah on onnistunut Aqa Jaanin henkilökuvauksessa hyvin, samoin muutaman muun. Osa henkilöistä jää kuitenkin aika etäisiksi, mikä sinänsä on harmi. Toisaalta se voi olla ihan tietoinenkin ratkaisu.

Kirjassa häiritsi kuitenkin sen ajoittain repaleinen, irrallinenkin rakenne. Se ei vaikeuttanut lukemista (kirja on helppolukuinen), mutta teki siitä jotenkin töksähtelevän. Kullakin luvulla on nimi, mikä minusta on vaihteeksi mukava piirre romaaneissa ainaisen luku 1, luku 2 sijasta.

Osa luvuista tosin antoi ymmärtää, että jatkoa seuraa, mutta sitten aihe jätettiinkin siihen. Jotenkin sitä olisi odottanut kokonaisuuden kannalta perinpohjaisempaa käsittelyä. En oikein osaa selittää, mitä tarkoitan. Tuli vain tunne, että toisinaan esitettiin asia ja saatiin lukija odottavalle kannalle. Sitten kyseiseen asiaan ei koskaan palattu.

Kaiken kaikkiaan tämä oli kyllä ihan lukemisen arvoinen kirja.

Kirjoja tarjolla

Innostuin jokunen aika sitten Martinan Colen kirjoista. Olen lukenut kaksi hänen kirjaansa, The Family ja Goodnight Lady. Sittemmin olen hamstraillut niitä lisää charity shopeista.

Colen kirjoja ei ole käsittääkseni suomeksi käänetty. Kiinnostaisiko sinua tutustua Martinaan? Ilmaise halusi kommenttilootassa ja kerro, kumpi kiinnostaa: The Family vai Goodnight lady (yllä on linkit omiin arvioihini kirjoista). Saat haluamasi (nopein kommentaattori palkitaan)!


Jos ei Martina Cole inspaa, niin alla vielä tarjolla muutama kirja. Haluaisitko jokun näistä?

Cathy Glass: Damaged
Alice Lawrence: Daddy's Prisoner
Torey Hayden: Beautiful Child (olen lukenut tämän kirjan, se on suomennettu nimellä Nukkelapsi. Valitettavasti minulla ei ole merkintää siitä)


Laita kommentti ja ilmaise halusi. Jaossa on yksi mainitsemani Colen kirja ja yksi näistä alemmasta kolmesta. Nopeat syövät hitaat. Kuitenkin yksi kirja per kommentti.

Muutosten tuulet puhaltavat yksinäisyyteen

Henning Mankell: Italian Shoes 

Frederick Welin on kirurgi, joka on eristäytynyt asumaan perimälleen saarelle Ruotsin saaristoon. Siellä Welin elelee hiljaista ja yksinäistä elämäänsä, kunnes eräänä päivänä nainen menneisyydestä saapuu saarelle.

Kiehtova asetelma ja Mankellmaiseen tapaan kirjan tunnelma on melko alavireinen, jopa masentava. Itse pidin tunnelmasta: se sopii hyvin lumen ja pakkasen, sekä yksinäisyyden ja katumuksen ilmapiiriin. Mutta mutta...

Petyin hieman ymmärtäessäni tämän menneisyyden naisen vierailun perimmäisen syyn. Sitä ounastelinkin ja niin ennalta-arvattava se syy oli, että sen arvasin ennen kuin se lukijalle paljastettiin. Melkein voisin jopa sanoa, että tältä osin kirjan asetelma oli varsin kliseinen.

Annan tämän kuitenkin Mankelille anteeksi, koska hänen kaunis ja surusävyinen kirjoitustyylinsä kantaa tarinaa - kliseisyydestä huolimatta. Vaikka kirjan asetelma tältä osin on hieman epäuskottava (tai vaatisi vaaleanpunaiset aurinkolasit tai romanttisen mielenlaadun sitä ymmärtääkseen), henkilöt ovat kuitenkin aidonoloisia.

Mitään supersankareita ei kirjassa ole, Welinkin kaikkea muuta kuin täydellinen. Ajoittain hän jopa ärsytti minua tietynlaisella tylyydellään ja kyvyttömyydellään tuntea empatiaa. Mutta sellaista se elämä oikeastikin on - ei ole ns. täydellistä ihmistä, jossa ei mitään ärsyttäviä piirteitä olisi.

Mankell on eittämättä taitava kirjoittaja. Minä ikään kuin asuin tämän kirjan ajan saarella. Asuin siellä seinäruusuna Welinin tapetissa ja seurasin hänen hiljaista elämäänsä. Luin muutamat sanat hänen lokikirjastaan. Tunsin hänen yksinäisyytensä, tuskansa. Ehkä jopa paremmin kuin Welin itse? En tiedä.

***

Luin kirjan englanniksi, mikä alussa vähän huolestutti minua. Kaikki käännökset muusta kielestä englanniksi eivät aina ole kovin laadukkaista. Kökköisyyteen kielessä törmäsin mm. Camilla Läckbergin kirjassa. Sitähän en tietenkään voi tietää oliko kirja alkuperäiskielellä myös kökkö.

Olen lukenut kaikki muut lukemani Mankellin kirjat suomeksi ja koen, että käännökset niissä ovat olleet erinomaisia. Mukava yllätys oli myös tämä Italian Shoes, jonka käännös englanniksi on mielestäni tasokas. En toivonut kertaakaan kirjaa lukiessani, että saisin lukea sen sittenkin suomeksi.