Sivut

perjantai 16. syyskuuta 2011

Lehtiä välipalaksi

Kirjojen ohella luen myös lehtiä. Pääasiassa luen uutiset netistä ja katson BBC:tä, mutta ostelen myös lehtiä.

En häpeä ollenkaan tunnustaa, että luen myös ns. höpölehtiä. Minun ei tarvitse pönkittää itseäni kertomalla, että luen vain Psychologiesta, Tieteen kuvalehteä ja "laadukkaita" uutislehtiä.

Minua kiinnostavat monenlaiset asiat. Olen jäänyt koukkuun erääseen "ihan pimeään" lehteen. Lehti on nimeltään Love it.


Lehden pääpaino on lukijoiden lähettämissä kokemuksissa. Usein jutut ovat lehden tyyliin sopien hyvin shokeeraavia tai sitten muuten vain erittäin eriskummallisia. Olen lukenut jutun, jossa nainen avioitui maailmapyörän kanssa. Ja juu, kyseessä oli ihan rakkausliitto!

Vastapainoksi suuri osa jutuista kertoo kamppailusta jotakin sairautta vastaan tai esim. väkivallan kohteeksi joutumisesta. Variaatioita on monia. Julkkisten osuus lehdessä on aika pieni ja se sopii minulle, sillä en tosiaan tunne läheskään kaikkia julkkuja täällä, joten ei jaksa kiinnostaa.

Nänä tosijutut sen sijaan kiinnostavat. Vaikka osa niistä onkin kovin traagisia, niin niihin liittyy kuitenkin tietyllä tavalla selviytyminen. Nämä jutut ovat osa elämää eikä minua pelota lukea sellaisesta elämästä. Ne herättävät tunteita ja saavat pohtimaan asioita.

2 kommenttia:

  1. Tämä menee aiheen ohi, mutta sinulle on tunnustus blogissani. Täällä on aina kiva käydä lueskelemassa. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitosta teille kommenteista! Ja Norkulle kiitos haasteesta - otettu vastaan :))

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.