Sivut
tiistai 30. joulukuuta 2008
Pakko ottaa kantaa
perjantai 19. joulukuuta 2008
Räjähdystä odotellessa
Räjähdyksen pelko on maannut hyllyssäni jo vuosikausia. Luulin, etten ole lukenut sitä aiemmin, mutta olinpa hyvinkin.
Luin sen kuitenkin uudelleen, kun kerran sen aloitin, enkä muistanut siitä kuin välähdyksiä.
tiistai 16. joulukuuta 2008
Vakavia korulauseita
Hanna Hauru: Eivätkä he koskaan hymyilleet
Jossain vaiheessa kyky ymmärtää symboliikkaa yksinkertaisesti ylittyy. Luulen, että näin kävi minulle Haurun Eivätkä he koskaan hymyilleet kanssa.
Haurun teksti on kaunista, kyllä. Toinen toistaan ravistelevammat virkkeet – ei, vaan sanat – tulvivat symboliikkaa sellaisella voimalla, ettei perässä tahdo pysyä. Eikä pysy, minä en ainakaan.
Näin ollen kirjan luvut ovat joukko korulauseita: kauniita, mutta valitettavasti jäävät sisällöttömiksi. Haluaisin lukea tulkin kanssa tämän kirjan. Se jäi minulta nimittäin kesken, sillä minun on vaikea suhtautua kirjoihin, joiden tärkeimmäksi meriitiksi mielestäni kohoaa sisällyksettömät korulauseet. Sitä voisi ilkeästi kutsua myös nimellä tekotaiteellisuus.
Mutta en kutsu, koska aion vielä lukea kirjan ja ymmärtää sen. Äsken googletinkin kirjasta erilaisia arvioita, mielipiteitä ja ihmettelen samalla, kuinka paljon siitä on saatu irti.
Mutta niin, ehkä se pitää lukea kokonaan nähdäkseen tarkasti. Kenties aika oli väärä. Uusi arvio tulee, kun luen sen kokonaan. Antakaa siis anteeksi ymmärtämättömyyteni.
Nainen antaa periksi kolmannellatoista kerralla. Tänä aikana ei piiloutunut ruoho valkoisen lakanan alle, vaikka pidättyminen kolmetoista kertaa on yhtä kuin ikuisuus.
Peitteiden alla makaa suojassa ja yksin iltatähti. Vain tähdenlennon ajan kestää sen todellisuus, jonka laskenta on jo alkanut.
HOURULA
Ruona liukuu keltaiselle ja kylmälle niitylle. Nainen kohtelee ympäristöä samalla etäisyydellä, miten on sen aina kohdannut. Tähti on siistitty ja lähetetty lumeen käärittynä maailmalle.
Tähti palelee, se on valmiina lentoon. Käsiparit kurkottavat sitä kohden, mutta se ei pysähdy.
Tajusitteko te tästä mitään? Minäpä tajusin, mutta olenkin itse kirjoittanut sen. Tarkoitan sitä, että eräs syy, miksi koin Haurun tekstin ongelmallisena, on myös sen valtava monitulkintaisuus ja symbolisten sanojen muuttuvaisuus. En siis tiennyt, miten mitäkin tulkita, koska mahdollisuuksia periaatteessa oli niin paljon.
maanantai 15. joulukuuta 2008
Untola - Omintakeinen erakko
tiistai 2. joulukuuta 2008
Mukasyvällistä jorinaa narkkareista ja huorista
Poliisit Ewert Grens ja Sven Sundkvist joutuvat selvittämään kahta samassa sairaalassa tapahtunutta rikosta. Onko kuolleilla oikeus puhua? Jos rikoksen uhrista tulee rikollinen, onko hän silloin hyvä vai paha ihminen? Lokero 21 kätkee sisäänsä kahden naisen elämän.
perjantai 21. marraskuuta 2008
Eedenistä itään
John Steinbeck: Eedenistä itään
En tiedä onko tämä kirja klassikko, mutta aion nyt luetteloida sen klassikoksi, koska haluan perustaa sellaisen kategorian.
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Verikoston kierre
perjantai 14. marraskuuta 2008
Pappi saa kyytiä
”Gun Johanssonin kohtalo järkyttää vankilapappina toimivaa Ingrid Carlbergia sitä enemmän mitä selkeämmin tapahtumien todellinen laita alkaa paljastua hänelle.”
tiistai 11. marraskuuta 2008
Syntiset päätyvät hiiden haaremiin
-->
maanantai 10. marraskuuta 2008
Keski-ikäisen miehen kohtalokas syrjähyppy
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Perhonen lasikuvussa
Luin tämän kirjan jo viikko sitten, mutten saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä mitään. Perhonen lasikuvussa lienee monelle ennestään tuttu – jos ei kirjana, niin elokuvana. Itse en ole kirjasta tehtyä elokuvaa nähnyt.
”Bauby (s. 1952) oli ranskalaisen muotilehti Ellen päätoimittaja, joka halvaantui yllättäen vuonna 1995. Kyseessä oli vaikea aivohalvaus, niin kutsuttu locked-in – syndrooma. Bauby pystyi liikuttamaan ainoastaan vasenta silmäluomeaan, mutta hänen aivonsa toimivat samalla tavoin kuin ennen halvausta.”
Tässä onkin kuvattu kirjan sydän lyhyesti ja varmaan myös monen ihmisen painajainen – joutua vangiksi omaan ruumiiseensa. En kokenut itse kirjaa ahdistavana, johtuen varmaan Baubyn ajoittain kepeästäkin tyylistä sekä mustasta huumorista.
Sen sijaan, kun kuvittelin itseni hänen tilalleen, minua alkoi ahdistaa. Avuttomuus ja täysin toisten armoilla oleminen olisi ehkä pahempaa kuin kuolema. Tietenkään en voi olla varma, sillä en tiedä, miten raivokkaasti ihminen lopulta elämästään taistelee, jos joutuu kosketuksiin kuoleman kanssa.
Minulla on joskus unihalvauksia. Silloin saattaa nähdä unta, mutta kuitenkin tietää olevansa hereillä. Silloin näen usein myös hallusinaatioita ja kuulen omiani. En voi liikkua, koska keho on ikään kuin halvaantunut (siitä juontunee nimi unihalvaus), edes silmiä ei saa avattua.
Unihalvauksen tullessa sitä alkaa taistella elämästään. Päässäni hakkaa ajatus, että jos en tästä nyt nouse, niin en nouse enää ikinä. Yritän liikuttaa jalkaa, kättä, avata silmiä. Silmät tuntuvat pyörivän kuopissaan ja yrittävät lerpahtaa takaisin kiinni, jos niitä saakin raotettua.
Tätä ei tietenkään voi verrata locked-in –syndroomaan, mutta jotenkin se kauhu, mikä ihmisen (ainakin minut) valtaa, jos ei voi liikkua, on jotain aivan äärettömän suurta.
”Bauby kuoli maaliskuun 9. päivänä 1997, vain muutama päivä kirjansa ilmestymisen jälkeen.”
Kursiivit on lainattu täältä.
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Ruumis jääkellarissa
tiistai 28. lokakuuta 2008
Seksiä - ei kiitos
lauantai 25. lokakuuta 2008
Hiljaisuuden tuolla puolen
Se ei johdu siitä, että kirja olisi tylsä, mutta minulla on ollut keskittymisvaikeuksia ylipäätään lukea mitään. Mutta eiköhän se tästä pian muutu.
Perustan nyt uuden kategorian (suosikkini), jossa kerron kirjoista, jotka ovat tavalla tai toisella tehneet minuun todella suuren vaikutuksen.
André Brink: Hiljaisuuden tuolla puolen
Matkustaessaan Afrikkaan Hans Woermannilla tammikuussa 1902 Hanna saattoi olla kahdenkymmenen tai kahdenkymmenenviiden tai jopa kolmenkymmenen ikäinen (ei varmaan vanhempi, sillä naisten valintaehtoihin kuului lapsensaanti-ikä, jotta heistä olisi hyötyä siirtomaassa). Kotikaupunki Bremen. Sen verran tiedettiin, mutta ei yhtään enempää.
Eteläafrikkalainen kirjailija tutustuu historiallisiin dokumentteihin ja lähtee purkamaan salaperäisen, sukunimettömän Hannan arvoitusta. Tiedon rippeistä ja omasta huikeasta mielikuvituksestaan hän sepittää runollisen seikkailuromaanin, jossa neitsyestä tulee koston enkeli.
Kirjan takakansi kertoo hyvin suppeasti teoksen raamin ja lähtökohdan, ei muuta, ei mitään. Todellisuudessa kirjaa voi alkaa ymmärtää vasta sitä lukemalla. Ja kun lukemisen aloittaa, on vaikea lopettaa.
Kirja on ajoittain hyvin brutaali, toisaalta taas kauniskielinen ja jopa hetkittäin syvällinen. Karkeus ja raakuus sulautuvat vaivatta ja ristiriidatta kauniiseen kieleen. Tämä on kirja minun mieleen: uskomattomat (silti voisivat olla uskottavat) tapahtumat, historian läsnäolo ja hyvin kaunis kielellinen ilmaisu tekevät vaikutuksen.
Minulla oli muuten taannoin kuvablogi, jonka nimesin juurikin tämän kirjan mukaan: The other side of silence. Luin tämän kirjan elokuussa 2006 ja edelleen se palaa mieleeni kummittelemaan. Aion lukea sen joskus uudelleen.
---
Edit. 26.10. kello 19:03.
Vanhassa blogissani on arvostelut muista lukemistani Brinkin kirjoista:
Tuokio tuulessa
Kovan valon maa
Valkoinen kuiva kausi
lauantai 18. lokakuuta 2008
Villijoutsenet
-->Jung Chang: Villijoutsenet
Kolmen kiinattaren tarina
lauantai 11. lokakuuta 2008
Lady Snowblood
-->
-->