Ruumis jääkellarissa

Streech Grangen kartanon mailla sijaitsevasta jääkellarista löydetään sattumalta ruumis. Tämä sattuma nostattaa esille vanhat huhut kartanon kadonneesta isännästä, jonka epäillään kuolleen.

Murhaajiksi epäiltiin talon kolmea naista, joiden kyläläiset uskovat olevan milloin lesboja, milloin noitia. Ilkeämielisten huhujen takia naiset ovat eristäytyneet kartanoonsa eivätkä juurikaan liikuskele kylillä, vaikka mitään todisteita murhasta ei ole – ei edes isännän ruumista ole koskaan löydetty.

Luonnollisesti huhumylly saa jälleen tuulta allensa, kun kellarista löydetyn ruumiin henkilöllisyyttä ja kuolintapaa aletaan tutkia. Tästä sitten alkaakin sellainen sotku, jonka selvittämisessä täytyy olla tarkkana, kenen sanaan voi luottaa.

Tämän epäkiitollisen tehtävän saavat harteilleen ylikomisario Walsh ja ylikonstaapeli McLoughlin. Kartanon naisten umpimielinen asenne ja salailu eivät ole omiaan helpottamaan tapauksen ratkaisemista.

Minette Walters on usein parhaimmillaan luonnekuvauksissa ja hänellä onkin taito puhaltaa henkilöhahmot henkiin. Tässäkin kirjassa hän on saanut eloa keskeisimpiin henkilöihin, mutta kerrontaa häiritsee ajoittain epämääräisyys ja jopa sekavuus.

Juoni on sinänsä nerokas, mutta lukijan kannalta ajatellen asioita alkaa paljastua liian myöhään. Kirjan keskivaiheessa minua jo hiukan uuvutti. Vaikka uusia asioita ja johtolankoja ilmeni, niin lukija ei sinänsä niistä juuri kostunut.

Pommi räjäytettiin vasta kirjan lopussa ja sitten tarina vedettiinkin kasaan pikakelauksella. Loput kirjasta kuluukin Waltersille epätyypillisellä tavalla selittelyyn. Selittelyyn ei olisi tarvinnut sortua, jos lukijalle olisi paljasteltu hieman enemmän jo kirjan keskivaiheilla.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Pidän Minetten tyylistä luoda dialogeja. Hänen kirjoistaan – myös tästä - löytyy myös huumorin eri värejä aina mustasta pikkutuhmaan.

---

Täältä löytyy muut lukemani Waltersin kirjat.