Syrjäisellä Skotlannille kuuluvalla saarella jossakin Orkneyn ja Shetlannin suunnalla asuu yksinään muuan Ivar. Hän on jäänyt isepäisesti saarelle, vaikka muu perhe kuoli tai lähti.
Pastori John Ferguson on erkaantunut Skotlannin kirkosta ja liittynyt Skotlannin vapaan kirkon muodostamiseen. Rahaa ei ole eikä tilojakaan, mutta mieli on toiveikas: kyllä seurakunnalle vielä tilat saadaan ja taloudellinen tilannekin varmasti paranee.
Rahaisampaa aikaa odotellessa Ferguson ottaa vastaan “keikan”, jota ei oikeastaan haluaisi. Hänet lähetetään häätämään Ivar saareltaan. Aikaa Ivarin taivutteluun häipyä on annettu kuukausi. Fergusonin vaimo ei ole miehensä työkeikasta innoissaan, mutta vaikea sitä on estääkään.
Minulle koskettavinta antia Clearissa on hyväntahtoisuus ja ystävyys, hyväksyntä, joka tulee ikään kuin puskista. Romaanin tunnelma on jokseenkin hyinen ja ankea, odotin koko ajan jotain kaameaa tapahtuvan. Oli tunne kuin tuho ja onnettomuus vaanisi jokaisen nurkan takana – tai pikemminkin jokaisessa tuulenhenkäyksessä ja rantaan lyövässä aallossa.
Mutta ihmiset ovat moniulotteisia tunteineen ja ajatuksineen. Omia toimia tarkastellaan muunkin kuin oman navan kautta. Pyrkimys ymmärtää ja hyväksyä ovat suurempia kuin tarve hajottaa, mikä tuo mieleeni todellisen rakkauden. Tämän ymmärtää vasta kirjan lopussa, kun tietää miten käy.
Carys Davies: Clear
Granta, 2024
s. 152
Kinnostuin, kävin lueskelemassa vähän lisääkin tästä kirjasta ja laitoin nimen listalle, johon kerään sellaisten kirjojen nimiä, joita voisi tilata Adlibriksestä.
VastaaPoistaTuli sellainen tuntu, että tässä kirjassa olisi samanlaista hyvyyttä kuin Claire Keeganin romaanissa Small Things like These (suomennos Nämä pienet asiat).
Olen lukenut tuon mainitsemasi Keeganin romaanin. Sen tunnelman koin todella synkkänä, suorastaan tympeänä, siihen verrattuna tämä Clear on kuin “walk in the park”. Voi johtua siitäkin, että karu saaristoluonto miellytti minua ja syntyi halu päästä erakoksi jonnekin vastaavalle saarelle ainakin pariksi viikoksi.
PoistaMutta satunnainen kohdalle osuva hyvyys on kyllä yhteistä näille kirjoille, vaikka onkin erilaista. Oma kokemukseni siitä, että jotain kaameaa tapahtuu kertonee enemmän minusta kuin kirjasta, mikä oli aika mielenkiintoinen havainto. Maailma ympärillä tuntuu toisinaan niin pahantahtoiselta ja vaikealta, että yksittäisten ihmisten hyväntahtoisuus unohtuu. Kuitenkin otaksuisin, että suurin osa ihmisistä on empaattisia eivätkä tahdo automaattisesti pahaa toisille.
Kuulostaa kaikin puolin tosi kiinnostavalta. Varsinkin kun ihmisetkin on kuvattu moniulotteisina, se on aina iso plussa. Itse lainasin tänään pari Lucy Foleyn jännäriä - nyt on taas se aika että tekee hyvää nollata päätä jännityksellä. Ja olisi tehnyt kyllä jo monta kuukautta, en vain ole saanut luettua paljoakaan viime aikoina. Minna L. :)
VastaaPoistaTähän lyhyeen romaaniin on tosiaan saatu sopivasti syvyyttä keskeisiin henkilöhahmoihin, joita on vain kolme.
PoistaOlen lukenut Foleyltä yhden kirjan (The Hunting Party/Jahti), joka oli ihan koukuttava mutta ei innostanut jatkamaan kirjailijan muiden kirjojen parissa. Hyvä päännollauskirja se kyllä oli ja plussaa miljööstä (skotlanti).