Kuivakkaa (paitsi säiden puolesta) kävelyä

Kuten aiemmassa postauksessani mainitsin, otin David Nichollsin romaanin You Are Here (Sceptre 2024, s. 348, suom. Melkein perillä) luettavaksi lähinnä sen vaellusteeman takia. Ja siis erityisesti siksi, että siinä osa matkasta patikoidaan minulle ennestään tutuilla seuduilla.

Minulla on melko voimakas intuitio, joka ohjailee (myös) lukemisiani. Tai pikemminkin yleensä kuuntelen intuitiotani ja luotan siihen. Olin skeptinen You Are Heren suhteen ja ihan oikeassa oli intuitioni: olisin voinut hyvin jättää sen lukematta.

Marnie asuu Lontoossa Herne Hillissä. Hän työllistää itsensä kirjallisuuden parissa oikolukijana ja kustannustoimittajana. Raha on tiukalla ja ihmettelen, miten hänellä on varaa asua niin kookkaassa asunnossa yksin. Tämä on tietysti sivuseikka, mutta sai silti kulmani kohoamaan.

York. Opettajana työskentelevän Michaelin vaimo on lähtenyt lätkimään, mutta Michael elättelee vielä toiveita yhteenpaluusta. Sosiaalinen elämä on kutistunut lähes olemattomaksi, koska Michael viihtyy paremmin yksin. Vapaa-aikaa kuluu kävellen ja luonnossa.

Marnien ja Michaelin yhteinen ystävä Cleo saa painostettua molemmat muutaman päivän patikkalomalle tarkoituksena taittaa Coast to Coast -reitin alkua.

Tuttujen mestojen bongailu oli kirjan parasta antia, vaikka tietysti kirjailija on käyttänyt taiteellista vapauttaan luomalla paikkoja, joita ei ole olemassa (tietyt pubit/Innit/majoituspaikat). Etenkin se osa kirjasta, kun aloitellaan vaellus ja ollaan Lake Districtillä oli minulle luonto- ja maastokuvauksen tiimoilta kiinnostavinta, koska saatoin nähdä kaikki paikat mielessäni.

Tarina itse sitten… Noh, en ole kohderyhmää. Aloin pitkästyä kirjan keskivaiheilla ja jo aiemminkin. Koin kirjan varsin kevyeksi – ikään kuin pitkitettyä small talkia jonninjoutavista asioista. Tällä tarkoitan tietysti asioita, jotka eivät minua kiinnosta. Aiheet pyörivät pääasiassa ihmissuhteissa: erityisesti Michaelin ja Marnien ihmissuhteissa muiden kanssa ja lopulta keskenään.

Yksinäisyys on kirjan eräs teema, mutta sitä käsitellään hyvin pintapuolisesti. En siitä saanut juuri otetta semminkin, kun ymmärsin, että periaatteessa ainakin Michael viihtyi yksin. Hänellä ei ollut erityistä tarvetta hengailla seurapiireissä ja ihmisten parissa jatkuvasti. Johan hän työnsä puolesta on väkisinkin tekemisissä ihmisten kanssa. Marnien kohdalla tämä on toisin, koska Marnien työ itsessään on yksinäistä puurtamista.

Tuli mieleeni tästä kirjasta monet lukemani chick lit -teokset: samoja piirteitä esiintyy runsaasti. Mietinkin jos tämän romaanin olisi kirjoittanut nainen, se varmaan luokiteltaisiin chick litiksi. Miehen kirjoittamana se on jotain… en tiedä, ylevämpää? Itse lisään postaukseeni tunnisteen chick lit, ihan vain koska voin.

Ymmärrän, että kirjasta moni on pitänyt enkä sitä ihmettele. Maut nyt vaan ovat erilaisia eikä se kirjasta tee huonoa, että juuri minä en siitä innostunut. Otaksun, että minulle kompastuskivi oli nimenomaan ihmissuhteiden (nimenomaan rakkaussuhteiden tai poteintiaalisten sellaisten) jatkuva vatvominen. En vaan jaksa.

Kirja on saanut paljon hyviä arvosteluja muilta lukijoilta Goodreadsissa, joten sinne voipi mennä lukemaan ihastuneempia mietteitä.

Alla olevassa kuvassa Haweswater Reservoir, jonka rantaa pitkin coast to coast -reitti kulkee. Kävin siellä patikoimassa parisen viikkoa sitten. En tehnyt romaanissa mainittua Kidsty Pikea, vaan heitin rundin järven toisella puolella oleville fellseille nimiltään Branstree ja Selside Pike .

 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 28. Kirjassa ollaan järvellä.