Luin joulukuussa 2020 Abi Darén romaanin The Girl With the Louding Voice, josta pidin kovasti. Luontevaa oli siten ottaa Darén kirjalle kirjoittama jatko-osa, And So I Roar, lukuun.
Koska Louding Voicen lukemisesta oli aikaa useampi vuosi, eivät kaikki tarinan yksityiskohdat olleet enää mielessä. Sillä ei ollut merkitystä: muistin riittävästi ja jatko-osaa lukiessa palautui oleelliset kohdat mieleen.
Abi Daré: And So I Roar
Sceptre 2024
s. 373
14-vuotias Adunni on edelleen Lagosissa, jonne hän päätyi kotiapulaiseksi sadistiselle matamille. Muutoksen tuulet ovat kuitenkin ilmassa, sillä Adunni on hyväksytty kouluun.
The Girl With the Louding Voicesta tuttu Ms Tia (joka on ollut merkittävänä tukena Adunnille) saa tässä And So I Roar -romaanissa oman äänen.
Adunnin koulusuunnitelmat uhkaavat romuttua alkuunsa, kun “menneisyys” palaa Ikatin kylästä Lagosiin ja vaatii Adunnia palaamaan kotiseudulleen. Ms Tia, joka painiskelee omien demoniensa kanssa, tekee erikoisen päätöksen yrittäessään auttaa Adunnia.
Enpä olisi arvannut mihin suuntaan ja millaiseksi tarina muotoutuu. Se on tietysti hyvä asia, mutta kun koko asetelma valkeni minulle, ei se oikein innostanut. Tämä siksi, että tarina tallaa paikallaan eikä etene minnekään (toisteisuuden takia) kuin vasta melko lopussa. Sanoisin, että tyhjäkäyntiä ja turhaa horinaa on uskomattoman paljon.
On myös sivuraiteita, jotka eivät johda minnekään. Ilmastonmuutos on saatu ympättyä tarinaan mutta se jää lähinnä pinnalliseksi saarnaksi. Yhteys tarinaan kyllä on, mutta melko keinotekoinen ottaen kokonaisuuden huomioon.
Tuntuu, että Abi Daré on halunnut tunkea kaikki asiansa tähän romaaniin: on naisten ja tyttöjen asema (mikä ehdottomasti on se keskeisin ja perusteellisin aihe romaanissa), takapajuisten pikkukylien erilaiset traditiot versus Lagos ja muu edistyksellisyys, silpominen, jo mainittu ilmastonmuutos jne. Epäkohdat marssitetaan näyttämölle alleviivaustussin kanssa.
Tarina saa trillerimäisiä piirteitä edetessään, mikä nostaa kirjan jännitettä mutta valitettavasti se ei oikein kanna – mielestäni tarpeettoman pitkityksen ja jahkailun takia.
Ikävää olla näin negatiivinen, mutta odotin enemmän koska The Girl With the Louding Voice oli niin vaikuttava. Pidin kyllä tästäkin romaanista eli ei tullut mieleen sitä kesken jättää. Toisaalta nyt jälkikäteen mietin, olisinko varsinaisesti missanut mitään, vaikka olisinkin jättänyt. Sitten toisaalta kirjan kielellinen tyyli miellytti ja kantoi läpi teoksen.
A good education can never be good
enough when you have a bad name.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 8. Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä.
Kuulostaa kiinnostavalta, mutta harmi että tämä jatko-osa tuntui sitten niin pitkitetyltä ja jahkailevalta. Trillerimäiset piirteet ja sitten kuitenkin jumitus - jännä yhdistelmä... Sekin on paha, jos kirjailija yrittää käsitellä kaikki mahdolliset aiheet yhdessä kirjassa. Muuten nigerialainen kirjallisuus kiinnostaisi kyllä. Minna :)
VastaaPoistaTuota ekaa kirjaa eli Louding Voicea voin lämpimästi suositella, jos jaksaa enkuksi lukea. Tämä “Roar” oli kyllä harmillinen pettymys, mutta aion kyllä silti lukea lisää Daréa, jos hän vielä jotain julkaisee. Pidän kuitenkin hänen kielellisestä tyylistään kovasti.
PoistaOn aina kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkea lukemista oletkaan maailmalta löytänyt. Afrikankin ääni typistyy niin helposti muutamiin kirjailijoihin. Mieleeni on jäänyt, kun Petina Gappah kertoi, että ensimmäinen zimbabwelaisen naisen englanniksi kirjoittama romaani julkaistiin vasta vuonna 1988. Ja hyvänen aika, kuinka valtava manner Afrikka onkaan. Mietin tuota toisteisuutta, liittyisikö se ei-lineaariseen aikakäsitykseen vai oliko vain toisteisuutta. Oletko lukenut Mohamed Mbougar Sarrin romaani Miesten syvimmät salaisuudet? Lukupiirissä kutsuimme sitä labyrintiksi sen polveilevuuden vuoksi.
VastaaPoistaEnkuksi on paljon saatavilla kirjallisuutta erityisesti niistä Afrikan maista, joissa britit perseili kolonialismin aikana. Nigeriasta julkaistaan Briteissä paljon: tosin huomattava osa nigerialaisista kirjailijoista tuntuu myös asuvan muualla kuin Afrikassa, niin Abi Darékin joka asuu Briteissä.
PoistaTämän Abi Darén kirjan toisteisuus toi mieleeni pitkittämisen eikä niinkään aikaan liittyviä käsityksiä. Aiempi teoksensa oli mielestäni huomattavasti syvempi ja kerronnallisesti “tyylikkäämpi”.
Olen lukenut jonkin Petina Gappahin romaanin, oliskos ollut Muistojen kirja. Sarrin kirjoja en ole toistaiseksi lukenut.