Kuinkahan kauan Pohjois-Korean on mahdollista olla olemassa sellaisena kuin se nyt on. Asia pompsahtaa mieleeni säännöllisin väliajoin ja nyt jälleen. Syynä tähän on vastikään lukemani pohjoiskorealaisen Jihyun Parkin muistelmateos.
Jihyun Park ja Seh-lynn Chai: The Hard Road Out – One Woman’s Escape from North Korea
Harper North, 2022
s. 1990
ranskasta englanniksi kääntänyt Sarah Baldwin-Beneich
Jihyun Parkin onnistui paeta Pohjois-Koreasta peräti kaksi kertaa. Joku voisi sanoa, että siihen tarvitaan jo roppakaupalla onnea, mutta voi sanoa niinkin että tarvitaan roppakaupalla epäonnea, että joutuu sieltä kaksi kertaa pakenemaan.
The Hard Road Out on hieman erilainen kuin muut pohjoiskorealaisista loikkareista lukemani teokset. Kirjan on kirjoittanut yhdessä Parkin kanssa eteläkorealainen Seh-lynn Chai ja kirjassa sivutaan pohjois- ja eteläkorealaisten suhdetta toisiinsa – sekä ihmisinä että “maatasolla”. Korean jakautuminen kahdeksi on ollut traumaattinen kokemus koko maalle/kansalle.
Kirjassa on muutamia kappaleita, joissa Chai kuvailee Parkin ja hänen tapaamisia (kirjan kirjoittamisen tiimoilta) ja niitä jännitteitä, joita niihin ja kirjan kirjoittamiseen etenkin alussa liittyi.
Parkin kuvaus lapsuudestaan noudattelee melko lailla samoja uria kuin muiden pohjoiskorealaisten kuvaukset elämästään Pohjois-Koreassa. Ja miksipä ei. Eihän siellä yksilöllä ole juuri mitään mahdollisuuksia vaikuttaa yhtään mihinkään. Lähinnä toimitaan niin kuin pakotetaan siinä pelossa, että naapuri tai kuka tahansa käräyttää, jos vähänkin poikkeaa linjasta.
Parkin äidin onnistuu pyörittää salabisneksiä vuosien ajan ja siten pitää perhe edes jotenkin ruuassa. 1990-luvun suuri nälänhätä Pohjois-Koreassa tietysti koskettaa heitäkin ja tilanne huononee myös bisnesten saralla.
On surullista, miten perhe hajoaa. Miten läheiset tekevät valintoja ja päätöksiä, jotka tuntuvat käsittämättömän julmilta. Mutta mitä muuta voi tehdä siellä puun ja kuoren välissä.
Ensimmäisestä pakokerrasta Pohjois-Koreasta Kiinaan Park maksaa kalliin hinnan: hänet pakkonaitetaan (myydään) kiinalaiselle farmarille ja hän joutuu eroon sisarestaan ja äidistään (jotka asiasta tietoisia ovat ja Parkin kohtalo päätyä naitetuksi on osa pakosuunnitelmaa).
Liitosta farmarin kanssa syntyy lapsi, jonka Park joutuu jättämään Kiinaan jäätyään kiinni ja saadessaan palautustuomion takaisin Pohjois-Koreaan.
Monien vaiheiden kautta Parkin onnistuu myöhemmin paeta uudelleen ja ensitöikseen hän etsii käsiinsä lapsensa – ja kaappaa hänet.
Parkin tie ulos Pohjois-Koreasta ja jatkuvasta pelosta ja piilossa elämisestä saa lopulta onnekkaan päätöksen hänen saadessaan turvapaikan Isosta-Britanniasta.
Jos on lukenut kirjallisuutta/artikkeleita tai yleisesti Pohjois-Koreasta, ei The Hard Road Out välttämättä tuo kuvastoon mitään uutta. Toisaalta ihmisen elämäntarinan supistaminen joksikin yleiseksi, tiettyä kuvastoa vahvistavaksi “ilmiöksi” kuulostaa varsin alhaiselta. Jokaisen ihmisen tarina (ja ihminen itsessään) on uniikki, vaikka tarinoissa/kohtaloissa kuinka paljon samoja piirteitä esiintyisikin.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää. Lasken tässä nyt kääntäjän kolmanneksi tekijäksi, sillä ilman kääntäjää ei minun olisi ollut mahdollista lukea tätä teosta.
*
Lisää Pohjois-Koreaan liittyvää kirjallisuutta (sekä faktaa että fiktiota) löytyy blogistani tunnisteen Pohjois-Korea alta.
Toisinaan totuus on tarua ihmeellisempää. Se että joku on oikeasti paennut Pohjois-Koreasta kaksi kertaa olisi fiktiossa jo ehkä liian epäuskottavaa. Mutta todellisuuden ei ole pakko noudattaa uskottavuutta lainkaan.
VastaaPoistaJuu, fiktiivisenä teoksena tämä voisi olla liian “överi” (ellei sijoittuisi myöskin Pohjois-Koreaan: mikään bruaalius ei siinä maassa oikein enää yllätä), mikä sekin on ajatuksena hieman häiritsevä tyyliin “totuus on niin karmea, että sen on pakko olla fiktiota”.
PoistaPohjois-Korea on niin merkillinen kolkka tässä maailmassa, että tämä pitäisi varmaan lukea ihan vain sen vuoksi. Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaTätä kirjaa ei käsittääkseni ole suomennettu, mutta monia muita on jos haluaa suomeksi lukea. Blogistani löytyy pohjoiskorealaisia kirjoja tuon maatunnisteen alta ja siellä on useita, jotka on myös suomennettu. Mielestäni tämä kirja ei ollut “paras” laatuaan, jos näin voi sanoa olematta kovin röyhkeä.
PoistaOlen lukenut joitakin loikkareiden kertomuksia ja muita Pohjois-Koreaa käsitteleviä teoksia. Kerrassaan omituinen paikka tosiaan. Tässä kiinnostaa tuo pohjois- ja eteläkorealaisen kirjoittajan yhteistyö, mahdolliset jännitteet jne. Todellakin, myös eteläkorealaiselle jako on valtava trauma.
VastaaPoistaOlisin lukenut mielelläni enemmänkin näistä kirjoittajien jännitteistä. Luulen, että sieltä suunnalta olisi löytynyt enemmänkin ammennettavaa. Toisaalta tämän kirjan idea on olla Jihyun Parkin tarina, joten siinä mielessä ymmärrän ettei siihen sotketa liikaa muuta.
PoistaKoen Pohjois-Korean salamyhkäisyyden ja suoranaisen absurdiuden niin häiritsevänä, että sitä käsitteleviin kirjoihin/artikkeleihin tulee väkisinkin tartuttua.
Olen asunut yli kymmenen vuotta Aasiassa ja tavannut lukuisia korealaisia, mutta kaikki tietenkin Etelä-Koreasta. Pohjois-Koreaan olen tutustunut vain muutaman kirjan kautta, esimerkiksi Barbara Demickin Suljettu maa, elämää Pohjois‐Koreassa, jonka luimme lukupiirissä. Antamasi esimerkit vaikuttavat kovin tutuilta. Muutama tuttu on käynyt maassa ja heidän kertomuksensa ovat juuri sellaisia kuin totalitaarisesta maasta voivat olla. Aivan karmea paikka inhimillisesti katsoen. Ja nyt maa lähettää sotilaita Ukrainan rintamalle. Sanoin kuin Sally Rooney: Kaunis maailma, missä olet?
VastaaPoistaMinulla on tuo mainitsemasi Barbara Demickin kirja omassakin hyllyssä. Olen lukenut sen ainakin osittain joskus aikoja sitten, mutta tarkoitus on ottaa se uusintalukuun jossain vaiheessa, koska en ole varma luinko sitä koskaan ihan kannesta kanteen.
PoistaOlisi mielenkiintoista tietää, mitä Venäjä on lupaillut Pohjois-Korealle/Kim Jong-unille saadakseen pohjoiskorealaista “tykinruokaa” (sillä sitähän se on) rintamalle.
Mietin myös, mitä Kim Jong-un ajattelee: uskooko hän todella, että Pohjois-Koreasta maalattu kiiltokuva rajattuine turistikierroksineen (jos maahan sattuu turistimatkalle pääsemään) keneenkään uppoaa. Kuvitteleeko hän, että Länsimaat oikeasti uskovat maan levittämään propagandaan. Vai leikkiikö hän vain mukana eikä piittaa siitä, mitä muut ajattelevat.
Huh miten rankkaa, että joutuu toisenkin kerran pakenemaan Pohjois-Koreasta!! Onneksi hän pääsi pois. Jokaisen ihmisen tarina on tosiaan kuitenkin uniikki, vaikka Pohjois-Koreassa valitettavasti onkin paljon näitä samoja kohtaloita, sattuneista syistä. Minuakin kiinnostaisi lukea uudestaan se Suljettu maa. Sen lukemisesta on jo pitkä aika.
VastaaPoistaJep ja näiden “loikkareiden” tarinoita tarvitaan, että saadaan sitä tietoa. Mitään uskottavaa ja järkevää tietoa ei Pohjois-Korean nykytilasta muuten tahdo saada: pelkkää propagandaa vain.
Poista