Sivut

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Minimiete: lapsipaholaiset

Zijin Chen: Bad Kids
alkper. Huai Xiao Hai, 2014
Pushkin Vertigo, 2022
englannintanut Michelle Deeter
s. 332

Kesäkuu 2013. Ningbo, Kiina.

Zhang Dongsheng työntää appivanhempansa alas jyrkänteeltä. Ja alkaa huutaa apua, sillä kamala vahinko on tapahtunut. Miten he nyt sillä lailla putosivat. Tapauksella ei ole silminnäkijöitä, koska Zhang on suunnitellut murhat huolellisesti.

Väärin.

13-vuotias Chaoyang on kahden ystävänsä kanssa samaisella vuorella ja he pelleilevät kameran kanssa. Murha tallentuu Chaoyangin kameralle, mutta kolmikko huomaa sen vasta myöhemmin, kun katsovat tekemänsä videon.

Pitkällisen pohdinnan tuloksena he päätyvät ratkaisuun – nimittäin kiristämiseen. Zhang Dongsheng saa luvan maksaa siitä, että murhavideo ei päädy poliisille.

Ratkaisu johtaa toiseen ja sitten toiseen eikä vierimään lähtenyttä kiveä voi enää pysäyttää.

Juonesta en viitsi enempää paljastaa, koska en halua spoilata romaanin yllätyksellisyyttä. Teinitoveruksilla on kuitenkin syynsä toimia, miten toimivat vaikka kelkka lopulta lähteekin holtittomaan luisuun eikä törmäykseltä voi välttyä.

Monen kehnohkon lukukokemuksen jälkeen Bad Kids osui juuri oikeaan hermoon ja aikaan. Juoni on kiero ja vireillä on koko ajan jotain. Mikään toimintarytke tämä ei – onneksi – ole, mutta tuntui silti nopeatempoiselta.

Zijin Cheniltä on käännetty (englanniksi) myös romaani The Untouched Crime, joka on Bad Kidsin kanssa samaa sarjaa. Itse asiassa se on sarjan ensimmäinen osa, mutta hyvin Bad Kids toimi itsenäisenäkin teoksena. Kiinnostaisi kyllä lukea myös tuo ensimmäinen osa. Siinä on ainakin yksi sama henkilö – tosin eri tehtävissä, koska hän on vaihtanut alaa. Super kiinnostavaa.

Luonnollisesti Zijinin kirjoja ei kirjastostamme saa, joten täytynee tuo ensimmäinenkin osa hankkia omaksi.

Mielipide selkokielellä: pidin saatanan paljon.

Brutaalisuusmittari: 1/3. Vaikka ruumiita tulee, ei kuolemisilla repostella.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Bad Kidsin kohtaan 9. Kirjassa joku karkaa.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä lähtökohtaisesti kiinnostavalta. Alaikäisten rikollisuus herättää tunteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi koukuttava. Unohtui postauksessa mainita, että kirjan pohjalta on tehty elokuva, joka voisi olla kiinnostava nähdä. Chen Zijin on tosi suosittu kirjailija Kiinassa.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.