Sivut

perjantai 15. joulukuuta 2023

15. luukku: Moment of Peace

Enpä olisi uskonut, että näen (tai siis joulukalenteri näkee) tämänkin päivän. Paitsi että oikeastaan uskoin ja tiesin, koska olen päättänyt ettei tähän kalenteriin jää aukkoja ja sen mitä päätän, se pitää.

Aiheena on tänään Peace eli rauha. Jos olisin missi, toivoisin kliseisesti rauhaa maailman joka kolkkaan. En tosin tiedä, mitä missit nykyään toivovat (jos mitään), mutta silloin joskus se oli maailmanrauha mikäli hapertuneet muistikuvani ovat oikeita. Eivät välttämättä ole.

(Tässä välissä kävin läpi misssuomi-sivuston ja luin muun muassa missikisojen historiasta. Melkein googletin myös missikisajuttuja eri vuosilta, mutta en sitten jaksanutkaan, koska aihe ei minua varsinaisesti kiinnosta.)

Pienenä
Minulla oli lapsena leikekirja. Sinne liimailin lehdistä leikkaamiani juttuja. Missikisoja ei meillä kotona telkkarista katsottu eikä niistä oltu kiinnostuneita. Minullekin riitti se, mitä lehdistä luin. En ole koskaan haikaillut missiksi (ei sellainen tullut edes mieleeni), vaan uteliaisuuteni lapsena liittyi johonkin muuhun, mitä en enää muista. Ehkä olin yleisesti utelias niin kuin olen yhä.

Jostain syystä mieleeni on jäänyt Åsa Lövdahl. Muistan kuvan, jonka hänestä leikkasin Ilta-Sanomista leikekirjaani. Sitä en muista, mitä jutussa luki mutta sekin siellä leikekirjassa olisi. Leikekirjaa ei harmillisesti taida enää olla olemassa.

Missejä enemmän minua kiinnosti Barbiet. Kävin ystäväni SusuPetalin (terkkuja muru!) kanssa katsomassa Barbie-elokuvan kesällä ja lopussa oikein tirahti kyynel poskelle. Minusta elokuva oli mitä mainioin ja siinähän oli jopa juoni. Kyllä, olin skeptinen alkuun, mutta turhaan.

Lapsuuden barbieleikeissä kaikki saivat olla mitä tahansa niin kuin on barbien idea. Barbien epäluonnollinen vartalomalli ei ollut lapselle ongelma. Emme me sitä miettineet ja ihmetelleet saati kuvitelleet, että meistäkin pitäisi sellaisia tulla. Ei lapsi ajattele kuin aikuinen: barbie on NUKKE. Ihme juttu, että se niin monelta ihmiseltä unohtuu, kun halutaan ”suojella” lapsia joltain, miltä ei tarvitse.

Kävin Suomen kansallismuseon Barbie-näyttelyssä vuonna 2018. Nämä kuvat olen ottanut siellä.

 Yllä oleva on Tähtiloistebarbie. Sellainen minulla oli. Puku loisti hämärässä, cool! Alla on rokkibarbie, jollainen minulla myös oli. Näyttelyssä olikin hauska bongailla barbieita, joita itsellä muinoin oli.

Toivon jokaiselle ja jokaiseen maailman kolkkaan rauhallista viikonloppua!

Otiskkoon liittyen tässä hetki rauhaa.

8 kommenttia:

  1. Hauskaa muisteloa! Barbiet tulivat vasta iän ohitettuani, mutta leikekirja, johon keräsin filmitähtien kuvia ja mainoksia yms. oli tärkeä samoin kuin lukittava ja ehdottoman salainen päiväkirja.

    Upea kuvakollaasi ja lämmin kiitos minulle uudesta Gregorianin rauhan hetkestä, todella kaunista ja herkkää kuunneltavaa näin jouluaikaan ja toimii varmasti myös muulloin mielen melskeen hiljentäjänä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Minä taas olen kasvanut barbien ja vaikkapa my little ponien kanssa. Meillä ei tosin noita poneja ollut, mutta leikimme niillä kavereiden luona. Sellaisia realistisen näköisiä heppoja meillä sen sijaan oli muutama (niillä barbiet ridasivat). :D

      Leikekirjan tekeminen oli todella hauskaa! Meidän perheeseen ostettiin aina Ilta-Sanomat ja muistan, kun kyselin että joko on lehti luettu ja saako leikata. Minulla on ollut jopa oma kirjeenvaihtoilmoitus Iltiksessä. Minulla oli paljon kirjeenvaihtokavereita, myös yksi saksalainen jonka kanssa kirjoittelimme englanniksi.

      Lasten ja nuorten elämä on hyvin toisenlaista nykyään. Toivoisin, että saisivat olla lapsia niin kauan kuin ovat lapsia.

      Tuo Gregorianin biisi on upea. Kuuntelen sitä säännöllisesti, kun haluan rauhoittua.

      Poista
  2. Barbie-leffa oli mainio ja hieno oli tuo Barbie-näyttelykin, jossa kävin (tosin en sinun kanssasi muistaakseni).
    Minäkin leikin Barbeilla, eikä tullut mieleen, että pitäisi olla saman näköinen. Barbie oli nukke, niin kuin sanoit. Ei vaikuttanut haitallisesti nais- tai minäkuvaani. Onneksi ei ollut woke vielä voimissaan, kun Barbeilla leikki.

    Meillä lapsuudessani katsottiin missikisoja telkkarista, eivätkä niiden katsomiset ole tod.näköisesti mädäntäneet aivojani. Enää ei tule katsottua, kuten ei paljon muutakaan telkkarista.

    Ihanaa, kun jaksat pitää tätä kalenteria!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Barbie-näyttelyn kävin tosiaan katsomassa yksin, mikä oli oikea valinta. Sai rauhassa upota nostalgisiin muistoihin ja rypeä kaikessa siinä jossain. Salakuuntelin muita kävijöitä ja oli ihana kuulla, miten suuri osa fiilisteli omia muistojaan!

      Minulle ei ollut ennen medioiden kohuja tullut edes mieleeni, että barbie voisi olla jotenkin haitallinen ikoni tytöille. Monelta tosiaan tuntuu unohtuvan se, että lapset elävät omassa maailmassaan omine vajavaisine tietoineen. Ei sinne kuulu aikuisten seksistiset kauhuskenaariot.

      Ja miksi vain barbie on tikunnokassa? Olihan silloin He-Man sun muut. He-Manillakin oli tyyliin sixpackin sijasta 8-pack ja sama käsivarsissa :D Luulen, että lapsi samastuu nimenomaan tekoihin ja tunteisiin ja siihen, että KUKA TAHANSA voi, kun yrittää. Ihan sama vaikka kyseessä olisi eteismatto. Aikuiset voisivat miettiä, mitä asenteita lapsilleen syöttävät. Ja myös sitä, miten voivat itse vahvistaa lapsen itsetuntoa ja itseluottamusta.

      Missikisoista mietin mahtavatko jo olla aikansa eläneet. Nykyään on niin paljon kaikenlaista kilpailua ja estradi on avoin suunnilleen kenelle tahansa, että onko misseilyssä oikeastaan enää mitään tuoretta. Ehkä aika on jo ajanut ohi sellaisten kisojen, vaikka minua ei sinänsä häiritse vaikka jatkuisivat maailmantappiin asti.

      Poista
  3. Hittolainen, että olet sinnikäs tämän joulukalenterin kanssa. :-D Mulla olisi homma tyssännyt viimeistään varmaan jossain kahdeksannen tai yhdeksännen päivän tienoilla.

    Mä olisin voinut katsoa tuon Barbie-elokuvan jollakin lennolla tässä viime aikoina, mutta homma kaatui ennakkoluuloihin. En vain voinut mitenkään uskoa, että leffa olisi katsomisen arvoinen. Nyt vähän harmittaa, mutta minkäs teet. Sen sijaan katsoin yhden kiinalaisen elokuvan, joka oli kertakaikkisen mainio. (Love on a Diet). Armotonta sähellystä ja absurdia huumoria. Harvoinpa leffoja tulee enää katsottuakaan, edes lennoilla, joilla ei olisi hirveästi mitään muutakaan tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla meinasi tyssätä jo toiseen luukkuun, mutta selvisin :D Sitten vain päätin, että teen tämän kalenterin vaikka hampaat irvessä ja nyt saan tämän vääntämisestä jotain perverssiä iloa :D

      Minullakin oli alkuun melko suuret ennakkoluulot Barbie-elokuvaan liittyen, mutta lueskelin tuttujen mietteitä ja näkökulmia aiheesta ja päätin, että katsonpa itse niin saan muodostaa oman mielipiteen.

      Tuo katsomasi leffa Love on a Diet kuulostaa sellaiselta leffalta, jota en itse mistään hinnasta katsoisi. Joo, googletin sen ja totesin, ettei ole minun juttu. Sähellys ja säätäminen on rasittavaa sekä elokuvissa että todellisuudessa. :D

      Itsekään en leffoja juuri katso, olen enempi sarja-ihminen ja niitäkin katson maltillisesti ja ainoastaan lähinnä Netflixistä. Telkkarikanavia meillä ei ole ollut ainakaan viiteen vuoteen.

      Poista
  4. Määki haluaisin käydä tollaisessa barbie-näyttelyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä menisin mielelläni uudelleenkin vastaavanlaisen näyttelyn katsomaan, jos sellainen joskus jonnekin pykätään. Oli todellinen nostalgiatrippi!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.