Juuriltaan revityt

Tuli vahinkotauko, koska en ole joutanut lueksia. On kyllä kova ikävä lukemista, mutta olen iltaisin niin väsynyt etten ehdi usein montakaan sivua lukea, kun kuolema (eli uni) korjaa.

Jonkin verran olen lukenut päivällä patikoiden lomassa (olen päivät remonttievakossa vuorilla), mutta aika vähäistä on sekin ollut: tulee liikkumisesta niin massiiviset adrenaliinivyöryt, etten saa itseäni pysymään paikallaan, vaikka olisin kuinka raato jo.

Mutta luettuun kirjaan, joka on

 

Lola Jaye: The Attic Child
Macmillan, 2022
s. 480


1900-luvun alussa mahdollisesti silloisen Kongon (nyk. Zaire) alueella varttuu pieni Dikembe. Isä ja veljet käyvät töissä, mutta Dikemben katsotaan olevan vielä liian nuori, joten hän viettää päivät äitinsä kanssa. Elämä tuntuu olevan hyvä.

Ympärillä kuitenkin leijuu sekasorron ja muunkin sorron uhka ja todellisuus. Dikemben ollessa 11-vuotias hänet lähetetään englantilaisen tutkimusmatkailijan Sir Richard Babbingtonin matkaan. Perheensä ja kotinsa menettävä Dikembe menettää myös nimensä: hänestä tulee Celestine. Ja Sir Babbingtonin omaisuutta.

Dikemben tarina on sydäntäraastava ja nuoren pojan hämmennys ja epätietoisuus omasta tilanteestaan tulee iholle asti. Koti-ikävä kalvaa, mutta vuosien kuluessa hiipuu toivo kotiinpaluusta.

Käänteet eivät elämästä lopu ja valitettavasti Dikemben elämässä tapahtuva käänne ei ole parempaan. Yhtäkkiä Dikemben maailma kutistuu ullakolle, josta ei ole asiaa ulos paitsi kodin askareita käskettäessä hoitamaan.

Vuosikymmeniä myöhemmin samaisessa ullakkohuoneessa eristyksestä kärsii orvoksi jäänyt Lowra. 

Sivuliepeestä:

1974: Lowra, a young orphan girl born into wealth and privilege whose fortunes have now changed, finds herself trapped in the same attic. Searching for a ray of light in the darkness of the attic, Lowra finds under the floorboards an old-fashioned pen, a porcelain doll, a beaded necklace, and a message carved on the wall, written in an unidentifiable language. Providing comfort for her when all hope is lost, these clues will lead her to uncover the secrets of the attic.


Kuten arvata saattaa Dikemben ja Lowran tarinat kietoutuvat mutkien kautta toisiinsa. En halua kertoa juonesta enempää, koska… hmm, lukekaa itse kirjanne. Tämä ei ole spoileriblogi.

Lola Jaye kirjoittaa kauniisti ja koskettavasti olematta imelä. Hän tuo esille rasismin eri piirteitä aina kolonialismin ajoilta kirjan nykyaikaan. Muita teemoja ovat muun muassa identiteetin rakentuminen ja oman paikan löytäminen maailmassa.

Pidin todella paljon tästä kirjasta ja oikein itkukin tirahti kirjan loppupuolella. Kiehtova historiallinen romaani painavista aiheista! The Attic Chid pääsee suosikki-kategoriaani.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 29. Kirjassa on minä-kertoja.

Salainen lukukeitaani.