Sivut

torstai 17. marraskuuta 2022

Veemäiset tilikirjat

Voihan tilikirjat, venäläiset sellaiset.

Eipä voisi noin yleisesti ottaen tilikirjat vähempää kiinnostaa, mutta jälleen saan huomata että minuahan kiinnostaa lopulta mikä tahansa, jos se on oikein (eli minulle sopivalla tavalla ja oikeaan aikaan) tarjoiltu. 

Kiinnostuin Anniina Tarasovan Venäläisistä tilikirjoistani maaliskuussa 2018 luettuani kirjasta Amman blogista. Tuolloin sijoitin kirjan mentaaliselle ehkä-lukulistalleni ja sinne se jäi, kunnes kuuntelin Takakansi-podcastista Anniina Tarasovan haastattelun ja innostuin niin paljon että kirja siirtyi ehkä-listalta pakko lukea -listalle. Ostin kirjan Suomesta ja se oli muuten myös oivallinen matkakirja!


Kriteerini matkakirjalle:

- tarpeeksi pitkä, ettei lopu kesken
- koukuttava ja etenevä
- kohtuullisen selkeä
- lyhyehköt luvut tai muuten sellainen, että se on helppo jättää äkillisesti kesken ja siihen on silti helppo palata

Tarasovan romaani on tätä kaikkea ja paljon muuta. Olen yllättynyt, miten kovasti viihdyin kirjan parissa. Tyyli ei nimittäin ole omintani: chick litiä trillerimäisin höystein.

Tarinan keskiössä on Reija Wren, joka saa komennuksen Pietariin suorittamaan konsernin sisäistä tarkastusta. Suomeen jää poikaystävä, joka ei ole järin iloinen Reijan komennuksesta. Mutta minkäs teet: kun tulee mahtava tilaisuus, on siihen tartuttava.

Pietarin työelämä poikkeaa suomalaisesta eikä tarkastus suju kitkattomasti. Se johtuu paljolti myös siitä, että ei pitäisi tarkastella liian syvältä. Tai tietyistä paikoista. Reija on kuitenkin tunnollinen ja tehokas työssään eikä hänelle alkuun tule mieleen, että jotain oikeasti suurta ja hämäräperäistä saattaa muhia taustalla, kun tarpeeksi kaivaa – ennen kuin hän on kaivanut tarpeeksi.

Omituisia asioita tapahtuu ja ne vaikeuttavat Reijan työtä. Kyseessä eivät ole vahingot, vaan joku sabotoi tutkimuksia tahallaan. Mutta kuka ja miksi?

Tutkimusten ohessa Reija nauttii Pietarin yöelämästä ja vähän muustakin. Hän ei todellakaan ole mikään kuiva (no pun in.) tilintarkastaja.

Kirjan mahtavinta antia ovat ehdottomasti miljöö ja ihmissuhteet yleisesti. Tarkoitan kaikkia ihmissuhteita liittyen työhön ja vapaa-aikaan – en siis erityisesti mihinkään sutinaan liittyviä suhteita, joita niitäkin on. Kirjassa on useita taiten kuvattuja ja moniuloitteisia henkilöhahmoja Reijan itsensä lisäksi. Pidän siitä, ettei kenestäkään ole tehty pyhimystä eikä toisaalta ihan läpipaskaakaan.

 Esiin nousevat myös kulttuurista juontavat ihmisten erilaiset ajatustavat ja -raiteet, jotka hämmentävät Reijaa, vaikka hän niistä onkin tietoinen. Silti toisten puheiden tulkinta ei ole aina helppoa: vaikka ymmärtäisi sanotun, se pitäisi vielä osata tulkita oikein.

Aivan mahtava kirja, ihan uskomattoman hauska ja viihdyttävä! Pietarin kadut ja kahvilat (plus juottolat) tulevat liki, ihmisten hengityksistä nousee höyry – niin elävästi on kaikki kuvattu.

Jokin tässä kirjassa iski hermooni – luin sen juuri oikeaan aikaan. On oikein hykerryttävä olo ja harmittaa, etten tullut hankkineeksi saman tien sitä toista osaa eli Kuoleman kulisseja. Noh, tiedän mitä ostan ensi vuonna paluumatkakirjaksi!

Suurin huolenaiheeni kirjan suhteen:

Reija Wreniä verrataan takakannessa Bridget Jonesiin. Olen lukenut Helen Fieldingin Bridget Jones’s Diaryn muinoin tuoreeltaan enkä enää edes muista sainko luettua sen loppuun (ei tarvinne erikseen ilmoittaa – ilmoitan silti – etten lukenut jatko-osia saati ole katsonut kirjojen pohjalta tehtyä elokuvaa). Ihan kaameaa vatvomista koko kirja: ainoa mitä kirjasta muistan on, että Bridget asui M&S:n yläpuolella, josta osteli vaatteita, söi suklaata, joi viiniä ja laski kaloreita. Bridgetin persoonasta en muista mitään. Reija pesee Bridgetin kuusnolla.

Joten, ei kannata antaa kyseisen viittauksen latistaa, jos kirja muuten kiinnostaa. Toki chicklitmäiseen tyyliin Venäläisissä tilikirjoissanikin kohelletaan, mutta se on vain yksi sivujuonne. Todella muhkea ja rehevä romaani, jonka parissa matka taittui ja ympäröivä maailma katosi.

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani
Gummerus 2018
s. 467

 

Kuvassa nappikuulokerasiani.

24 kommenttia:

  1. Hyvät kuvat ja hieno nappikuulokerasia! :) Kiva kuulla, että pidit kirjasta. Minulle tulee heti ennakkoluuloja, kun puhutaan tilikirjoista... niin kauppiksen käynyt kuin olenkin... tai ehkä juuri siksi :) Mutta hyvä jos ei ole kuivan asiallinen kirja! Ikävää kyllä tuollainen Bridget Jonesiin vertaaminen. Lähinnä kalorien laskeminen hänestä on jäänyt mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa kun on taas Photari käytössä ja parempi kone muutenkin kuin se romuläppäri, jota Suomessa käytän :D

      Minuakin kirja aihe epäilytti ja erityisesti tuo viittaus Bridgetiin, mutta intuitioni rohkaisi lukemaan ja se oli taas oikeassa!

      Siitä Bridget Jonesista ei tosiaan jäänyt muuta mieleen kuin sängyllä makaaminen viiniä lipittäen ja kaloreita laskien. En muista yhtään, mitä muuta kirjassa mahdollisesti tehtiin jos edes tehtiin :D

      Poista
  2. nappikuuloke... uusi sana opittu 🙂

    VastaaPoista
  3. Mulla on nää Tarasovan kirjat lukulistalla! Nyt alko kiinnostaa entistä ankarammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue, kiinnostaisi miten sinä tämän kirjan koet! Ja jos vielä sysäystä lukemiseen tarvitset, niin kuuntelepa tuo linkkaamani haastis Takakansi-podcastissa. Se on aivan ihanan hersyvä haastis eikä siinä spoilata kirjaa!

      Poista
  4. No nyt! Joskus jokin todella epätodennäköinen kirja iskee.
    Hyvä tuo maininta Bridgetistä, minulle se on edelleen ehkäpä blogiaikani paskin lukukokemus. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli kyllä hyvä intuitio tämän kirjan suhteen ja se olikin jälleen oikeassa! Maininta Bridgetistä saattaa kyllä karkottaa lukijoita. Kävinkin lukemassa blogistasi kirjoituksesi liittyen Bridget Jonesiin ja aivan samaa mieltä olen kanssasi siitä :D :D

      Poista
  5. Juuri tänään kannoin tämän kirjastosta kassissani, joka painoi luvattoman paljon. Nuo kulttuurierot kiinnostavat aina ja erityisesti nyt kun olen viestitellyt pietarilaisen tuttavani kanssa enkä ymmärrä hänen päättelyjään "erikoisoperaatiosta", joka on välttämätön, koska Ukraina on itsenäistyttyään mennyt hunningolle. Tartuin sanaan itsenäistyttyään ja kysyin, onko koskaan kenelläkään maalla muka oikeus hyökätä itsenäiseen maahan.
    Ei pitäisi tarkastella liian syvältä eikä vääristä paikoista. Tiedän tämän venäläisten elämästä ja myös sen, että ei tavallisen kansalaisen pidä puuttua asioihin näköpiirinsä ulkopuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas sattui, kiinnostaapa kuulla sinun mietteesi tästä! Tämä kirja ei varmasti kaikkia miellytä, minun makuhermooni se kolahti kovasti.

      En usko, että tästä kirjasta sinänsä saat vastauksia pietarilaisen tuttavasi ajatusmaailmaan. Venäjä ei ole koskaan ollut varsinainen demokratia, joten ajatus demokratiasta on venäläisille vieras.

      Poista
  6. Oi kyllä! Minä pidin tästä kovasti, eikä jatko-osakaan ole hullumpi. Minä luin tämän itse asiassa enemmän dekkarina kuin chick litinä ja nautin ihanan raikkaasta otteesta. Virkisti suunnattomasti päästä lukemaan jotain genrestä poikkeavaa. Eikä tämä kyllä chick litiäkään ole klassisimmillaan, eikä Reija ainakaan minulle tuo mieleen Bridget Jonesia. Tosin en tuota chick lit klassikkoa ole tainnut koskaan lukeakaan...
    Kiitos myös podcast vinkistä. En ainakaan muistaakseni ole tuota kuunnellut ja minulla on nyt menossa jonkunlainen podcast-kausi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tähän kirjaan sopisi myös kuvaus “dekkari/trilleri chicklitmäisellä mausteella”, koska “chicklitmäisyys” ei minunkaan mielestäni sinänsä hallitse kirjaa. Vaikea on tätä siis survoa oikein mihinkään kategoriaan eikä oikeastaan tarvitsekaan!

      Minustakin vertaus/viittaus Bridget Jonesiin on turha, ei ole ansiokasta tämän kirjan kohdalla. En itsekään nähnyt Bridgetissa ja Reijassa oikein mitään samaa: se että on tunnollinen ja tarkka työssään, ei ihan riitä vetämään yhtäläisyysviivaa.

      Tarasova on ollut kaksi kertaa Takakansi-podcastissa. Tuon linkkaamani olen kuunnellut (aion kuunnella sen toisenkin pikimmiten) ja se on aivan hulvaton! Kannattaa kuunnella.

      Poista
  7. Suhtauduin aluksi Bridgeteihin hyvin epäluuloisesti, mutta ihan viihdyttäviähän ne ovat. Chick-litiä on aina lukulistalla, mutta jotenkin se putoilee aika helposti alemmas muiden lajien alta. Varmaan tähänkin vielä tutustun, koska näin mainio suositus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua Bridget tylsistytti, vaikka periaatteessa kirjaa lukiessani silloin muinoin olin otollista kohderyhmää.

      Venäläisille tilikirjoille kannattaa kyllä antaa mahdollisuus!

      Poista
  8. Aijaijai, minä kyllä tykkäsin Bridget Joneseista, noh paitsi siitä uusimmasta joka on ainoa jonka olen blogin olemassaolon aikana lukenut... Mutta ne ekat, ylipäätään ekat chick litit ennen kuin oli kuullutkaan chick litistä 😅 Mutta kirjoista viis, puhutaan vaan Renée Zellwegeristä ja Colin Firthistä 😍 Etenkin Colin Firthistä 😍 (ja Ylpeydestä ja ennakkoluulosta voi puhua aina!)

    Tämän tunnistan kannesta, juonesta ei ollutkaan mitään muistikuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, minun kanssa ei tarvitse puhua mistään Bridget Jonesiin liittyvästä: ei kirjoista eikä elokuvista, kun ei vaan voisi vähempää kiinnostaa :D

      Ylpeyden ja ennakkoluulon olen muinoin lukenut ja siitä pidin. Sen pohjalta tehtyä elokuvaa en ole katsonut eikä kiinnosta katsoa. Olen tällainen nuiva lukija, joka ei juuri telkkaria katso.

      Eli makuasioita :D

      Poista
  9. Onkohan tämä joskus ollut jopa minulla jo kirjastosta lainassa... Jotenkin on sellainen viba, että tähän on ollut tarkoitus tarttua, ja olen ollut tästä tosi kiinnostunut, vaikka dekkarit tai tilikirjat ei kamalasti herätäkään intohimoja 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin aihe arvelutti, mutta kirja onnistuikin yllättämään. Kirjan otin lukuun, koska oli hyvä kutina sen suhteen ja intuitioni oli taas oikeassa :D

      Poista
  10. Venäläiset tilikirjat oli aikoinaan kirja minunkin makuuni! Olin kirjan julkkareissa ja kirjoitin kirjasta blogijutun 2.4.2018. Kirjan jatko-osasta keskustelin Anniina Tarasovan kanssa Kirsin Book Clubin podcastissa, jonka aloitimme aamuisella konjakkihuikalla. Kirjat ovat mainiot ja luin niitä Pietarin kartan kanssa. Minua kiinnosti myös se business-puoli ja ylipäätään työskentely ja eläminen Pietarissa. Reija on myös juuri sopivan särmä tyyppi, ja sanoisin, että todella kaukainen serkku Bridget Jonesille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lasken työn kuvauksen kulttuuriin ja miljööseen liittyviksi, jotka minuakin kiehtoivat kovasti. Viittaus Bridgetiin on kyllä todella ontuva ja toivon, ettei se ainakaan karkoita minunlaisiani lukijoita, jotka eivät voi sietää Bridgetiä ja kokevat hänet lähinnä tylsäksi.

      Poista
  11. Muistan tämän olleen joskus paljonkin esillä mutta en jostain syystä silloin (vielä) innostunut. Ehkäpä pitäisi kuitenkin tähän tutustua, kiinnostavalta kuulostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla, ihanan raikas ja omaperäinen!

      Poista
  12. Siis mitä, neljä vuottako tämänkin lukemisesta jo on. Ajattelin, että jos ei viime vuonna, niin ehkä sitä edellisenä 😄 kertonee ehkä kirjasta jotakin, että tunnelman pystyy palauttamaan mieleen ihan saman tien useamman vuoden jälkeen. Todellakin rehevää ja muhevaa kerrontaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ajattele, itsekin mietin joko tämän on näin kauan muhinut päässäni ennen kuin sain otettua lukuun :D Luulen minäkin, että tämän kirjan tunnelma ja moni tapahtumakin jää mieleen pitkiksi ajoiksi!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.