Kirja-asioita ja reissutiedote

Iconic Temple, Chiswick Gardens (23.3.2022)

Huomenna saapuu noutaja ja äkkilähden vihreämmille niityille. En kuitenkaan (tietääkseni) niille viimeisille, vaan aikomus on palata.

Nokka kääntyy kohden Lake Districtiä, josta olen erityisesti toisessa blogissani aika paljon kirjoitellut. Blogi on ollut vahingossa tauolla, koska on ollut vaikeahko kausi pääkopassa. Mutta ehkä palaan tauolta pian, kun elämä hiljalleen hiipii taas suoniini.

Reissun syy ei ole pelkästään patikointi, vaan teemme samalla tiedusteluretken: on muutama kämppä kiikarissa ja käymme niitä katsomassa. Toiveena on muuttaa Järville, mutta vaikka kuinka haluaisin sinne muuttaa, olen realisti: en usko, että muutto onnistuu. Kysyntä on suurempaa kuin tarjonta, lisäksi osassa asunnoista on paikallisuusrajoituksia, joita emme luonnollisesti täytä.

Mutta aina voi yrittää ja katsoa, mitä tämä tie tarjoaa jos mitään. Jos ei onnistu, niin sitten käyttöön plan B. Jonnekin tästä on muutettava joka tapauksessa, koska tämä kämppä alkaa olla kipeästi remontin tarpeessa.

Sitten lukuasioihin eli mitä on luettu?

No ihastuttavaa maagista realismia Mizuki Tsujimuralta. Lonely Castle in the Mirror (Doubleday 2021, japanista enkuntanut Philip Gabriel, s. 355) on tarina seitsemästä tokiolaisesta teinistä, jotka syistä tai toisista ovat jääneet koulusta pois. He tapaavat toisensa linnassa, johon he saapuvat peilien läpi.

Kukaan ei tiedä, miksi juuri heidät on valittu pääsemään linnaan, jossa tehtävänä on etsiä avain. Avaimen löytäjä saa esittää toiveen, joka sitten toteutetaan. Luulisi, että avainta etsitään apinanraivolla, mutta niin ei käy. Sen sijaan nuoret tutustuvat toisiinsa ja hiljalleen linnan salaisuus alkaa avautua.

Lukiessa kannattaa olla tarkkana, sillä Tsujimura ripottelee hienovaraisia vihjeitä matkan varrelle. Kirjassa onkin klassisia arvoitusdekkarin piirteitä, vaikkei kirja dekkari olekaan, vaan taianomainen kertomus nuorista, jotka kipuilevat tahoillaan. Kukin on yksinäinen ja hukassa.

Kirjassa on paljon tarttumapintaa, mutta valitettavasti en ehdi siitä tämän enempää jauhaa. Toisaalta suosittelen vahvasti olemaan tietämättä juuri mitään tästä kirjasta ennen lukemista, sillä mielestäni juonesta liikaa paljastaminen pilaa lukuelämyksen: kirjailija paljastaa itse asioita niissä kohdin, kun ne kuuluu tietää. Tietäminen ”väärään” aikaan voi muuttaa lukukokemusta.

Tästä voi tietysti olla montaa mieltä, mutta itse en halua spoilata kirjoja (ja jos niin teen, varoitan etukäteen), koska haluan antaa mahdollisen lukijan kokea ja tulkita kirjan itse. En itsekään tykkää lukea kirjamietteitä, joissa selostetaan koko juoni – ainakin arvostan spoilerivaroituksia, jos paljastellaan paljon/oleellisuuksia.

Mitä lähtee mukaan reissuun?

Vaikken reissussa ehdikään lukea, automatkalla sentään ehdin, koska en aja (ja siitä voivat kaikki olla kiitollisia).

Mukaan lähtee David Berridgen muistelmateos Inside Parkhurst – Stories of a Prison Officer. Kirjan nimi kertookin melko lailla kaiken eli vanginvartijan työstä on kyse ja vieläpä vankilassa, jossa on muhinut (ja muhii) brittien brutaaleimmat rikolliset.

Painopiste on työn kuvauksessa ja vankilakäytännöissä/normeissa&hierarkioissa eli psykologista aspektia (paitsi sosiaalipsykologisessa mielessä) tässä ei juuri ole. Mutta eipä sillä ole väliä, työ itsessään on sen verran kiinnostava.

Olen kirjasta lukenut noin 80 sivua, vaikka piti vain ”tsekata” sopisiko kirja matkalukemiseksi autossa (sopii mainiosti lyhyiden lukujensa ansiosta). Matkakirjan pitää olla sellainen, että se on helppo jättää kesken ja sen pariin on helppo palata sekä lyhyiden että pitkien taukojen jälkeen.

Automatka-aikaa on yhteensä menopaluussa reilut kymmenen tuntia eli pitänee varmaan valita mukaan toinenkin kirja. Vahva ehdokas on Kerry Daynesin What Lies Buried, joka on jatkoa The Dark Side of the Mindille. 

Blogitauko

Kerttu 23.3.2022

Täten blogini hiljenee määrittelemättömäksi ajaksi. Reissussa tuskin tulee tosiaan luettua, koska päivät ovat täynnä tarpomista niin että illalla sitä vain kaatuu sänkyyn ja antaa unen viedä.

Kropan piiskauksen maksimoimiseksi mukaan lähtee Kerttu (fillarini), jolla voi suhauttaa auton sijasta erinäisten trailien varrelle.

Osa reiteistä nimittäin alkaa sen verran kauempaa majoituspaikkojamme, ettei niihin ole mieltä kävellä kun itse kiipeily vuorilla vie aikaa, joten kun jollain on alkumatka taitettava niin miksipä ei sitäkin omilla lihaksilla.

*

Lopuksi pari kuvaa Järviltä, ovat edelliseltä reissulta eli vuodelta 2020, sillä viime vuosi jäi paskamaisen maailmantilanteen takia välistä.

Ai niin, jos kiinnostaa seurata reissua Instagramissa, niin minut löytää sieltä nimellä @eleinaw. Kyseinen tili on tosin yksityinen, mutta seurantapyynnön voi rohkeasti laittaa. Hyväksyn sen, jos vaikutat tolkun ihmiseltä eli et ole trolli, neurokirurgi (jonka kuvauksessa lukee live love laugh ja kymmenen eriväristä sydäntä), rauhanturvaaja (jonka kaikki netistä pöllityt kuvat on laitettu Instaan samana päivänä eikä yhdessäkään ole kuvatekstiä), yksinhuoltaja-isyli (joka rakastaa lapsiaan ja näyttää George Clooneylta) jne.

Julkinen tilini on nimeltään @kirjakivaa ja sitä voi seurata kuka tahansa. Se tili on tosin kriisissä, koska ei ehkä kiinnostakaan pelkkiä kirjakuvia sinne työntää eli mietin laajennanko sitä joskus jotenkin.

Kas niin, nähdään  huhtikuun puolella!