Nigerialaisen Akwaeke Emezin esikoisteos Freshwater kiinnosti minua sen julkaisun aikoihin, mutta jokin haroi vastaan. Kirja päätyi mentaaliselle ehkä luen ehkä en -listalle. Kyseisellä listalla on varsin paljon kirjoja, joista jotkut joskus siirtyvät lukulistalle, jotkut heitän mentaaliseen roskakoriini.
Ehkäilylistalle on moni unohtunut ja sinne unohtui Freshwaterkin ja tällä välin Emezi onkin ehtinyt kirjoittaa toisen kirjan. Se on nimeltään The Death of Vivek Oji (Faber 2020, s. 244) ja se harppasi suoraan (mentaaliselle) pitääpä lukea ensi tilassa -listalle ja nyt kävi niin että ihan oikeasti luinkin sen ensi tilassa.
The Death of Vivek Oji on kirja, jota en oikein osaa sanallistaa mitenkään. Siksi kirjasta kirjoittaminen on viivästynyt. En tiedä, mistä aloittaisin. Ehkä heti kirjan alusta eli Vivek Ojin ruumiista, joka lojuu vanhempiensa talon terassilla. Äiti löytää ainokaisensa ruumiin ja on haljeta surusta.
Mutta tämä ei ole kertomus Vivekin äidistä, vaan Vivekistä. Vivekistä, joka näytetään lukijalle lähinnä eri kertojien silmin. Vivek itse saa kovin vähän ääntänsä kuuluviin.
I’m not what anyone thinks I am. I never was. I didn’t have the mouth to put it in to words, to say what was wrong, to change the things I felt I needed to change. And every day it was difficult, walking around and knowing that people saw me one way, knowing that they were wrong, so completely wrong, that the real me was invisible to them. It did’t even exist to them. So: If nobody sees you, are you still there?
Ja nyt ei ole kyse mistään Instagramista sun muusta somesta tai yleensä siitä, että haluaa tulla nähdyksi somessa. Että haluaa huomiota itselleen, mutta vain tarkoin määrittelemistään lähtökohdista. Haluaa huomiota sellaisena kuin ei ehkä ole tai on vain osittain. Hus, pois. Tässä kirjassa ei käsitellä somehuomiota eikä mitään siihen liittyvää.
Miksi edes mainitsen somen, kun kirjassa ei sitä käsitellä? Koska en halua vahingossakaan ohjata ajatuksia siihen suuntaan ja If nobody sees you, are you still there? voi helposti antaa vaikutelman, että siitä on kyse.
Ei siis ole, vaan tarpeesta tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Ihan vaikka ei itsekään olisi varma, millainen on. Onko minuutta olemassa, jos ei kukaan (muu) sitä näe. Lakkaako jokin sisin ja olennainen osa itseä olemasta, jos kukaan ei sitä näe?
The Death of Vivek Oji on kertomus identiteetistä. Siitä ettei mahdu muottiin eikä ehkä edes omaan kehoonsa. Kuinka itseään täytyy pitää piilossa, koska ympäristö ei osaa suhtautua toisenlaisuuteen (onko tämä edes sana, hmm – en silti halua käyttää sanaa ”erilaisuus”). Vai osaisiko, jos annettaisiin mahdollisuus? Ehkä jossakin toisessa ajassa. Ja rakkauskertomus – sitäkin tämä on potenssiin sata (huomio, ei mikään siirappimiina todellakaan).
On nimittäin eräs (muutamakin), joka näkee ja ymmärtää. Vivek ei ole täysin yksin, vaikka jopa lähimmät yrittävät suojella häntä. Miltä? Itseltään vai muilta? Vai pitääkö suojella muita, koska he eivät kestäisi nähdä, eivät halua nähdä? Mutta ei voi sulkea lintua häkkiin ilman että lintu menettää vapautensa.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Nigeriaan, paikanimellä ei ole merkitystä.
Komea, karu ja koskettava romaani. Vahva suositus kauniista kielestä ja ajatuksista, identiteetistä ja sukupuolista kiinnostuneille. Kirjasta on tulossa suomennos toukokuussa nimellä Vivek Ojin kuolema. Asiasta mainitsi minulle kirjastopostaukseni kommenttiosiossa Miljatski ja tarkistin asian vielä googlettamalla. Mahtavaa!
Vai on tämä tulossa suomeksikin. Kiinnostava kysymys tuo "jos kukaan ei näe sinua sellaisena kuin olet, oletko silti olemassa?" Tässä on siis ilmeisesti kysymys sukupuolista, mutta muuhunkin elämään (ja omaankin elämääni) sopii tuo kysymys ja tuo jakamasi ote kirjasta...
VastaaPoistaKyllä, vaikka sukupuoli-identiteetti (ja sen ymmärtäminen/hyväksyminen) on keskeinen teema tässä kirjassa, on siinä paljon muutakin. Ja nämä ajatukset ja kysymykset tosiaan voi kukin nähdä tavallaan ja ne voivat koskettaa kenen tahansa elämää jossain muodossa, jos on joutunut identiteettiään (ei siis pelkästään sukupuoli-identiteettiä) tai koko olemassaolonsa oikeutusta pohtimaan. Joillekin nämä taas ovat itsestäänselviä asioita. Ajatuksiin ja pohdintoihin voi samastua, vaikka ne omalla kohdalla johtuisivat aivan muista syistä.
PoistaHuima kysymys kokonaisuudessaankin! On tullut joskus omakohtaisestikin ihmeteltyä asiaa. Ihmisen sanotaan olevan laumaeläin, ja jos "peilaaminen", henkinenkään ei onnistu niin...
VastaaPoistaKiinnostava teos, jonka avasit kutkuttavasti ja jonka varasin oitis, kiitos!
Ihmisistä sanotaan ”laumana” milloin mitäkin, mutta lopulta kaikki eivät kuitenkaan mahdu laumaan – tai heitä ei sinne huolita. Tai eivät sinne edes itse halua. Ja sekös laumaa ärsyttää…
PoistaMahtavaa kuulla, että kiinnostuit kirjasta ja vieläpä varasit sen! Minusta olisi kiinnostavaa nähdä, miten muut tämän kokevat ja olin tosi iloisesti yllättynyt, kun kuulin että suomennos on tulossa. Olen melko varma, että tämä kirja jakaa rajustikin mielipiteitä eikä varmaankaan ole kaikkien kakkupala (niin kuin ei tietenkään mikään kirja ole).
Kiitos mainiosta lukukokemuksesta, josta nautin suuresti!
PoistaKKK eli kaunis, karu ja komea, painokas kyllä!
Mahtavaa kuulla, että luit ja pidit! <3
PoistaMonien filosofien, aina antiikin kreikasta lähtien, mielestä yksilö janoaa yhteisönsä (laumansa) hyväksymistä ennen kuin voi tuntea itsensä yksilöksi. Eikös tämän näkymättömyys yhteisön sisällä ole juuri tätä samaa juurta?
VastaaPoistaAfroamerikkalainen Ralph Ellison julkaisi 1952 romaanin Invisible Man. Olikohan siinä jotakin samaa kuin esittelemässäsi kirjassa?
Varmasti on näitä aiheita pohdittu kautta aikain ja pohditaan jatkossakin. Maailma muuttuu ja aika muokkaa myös ihmistä, mutta kaipa se perimmäinen olemus on säilynyt suht. samana. Tosin kaikilla ei ole tarvetta tällaisia pohtia eikä varsinkaan omalla kohdalla. Moni vain on eikä siinä ole heille mitään ongelmallista.
PoistaEllisonin kirjaa en ole lukeut, mutta se on kyllä lukulistallani. En siis osaa vastata kysymykseesi.
Erilainen jätetään laumassa huomiotta tai eristetään. Minäkin taidan varata tämän kirjan.
VastaaPoistaTai sitten erilainen ei uskalla olla sellainen kuin on, koska pelkää seurauksia. Hienoa kuulla, että kiinnostuit kirjasta - toivon tälle paljon lukijoita! <3
PoistaOtsikosta tuli ensin mieleen solipsismi. (Varmaa on vain oma olemassaolo. Kaikki muu saattaa olla vain oman mielen tuotosta.) Muttei tässä ollutkaan siitä kyse, vaan pikemminkin siitä, että minuus(kin) uhkaa kadota. Kuulostaa tavattoman surulliselta kirjalta.
VastaaPoistaEi ole solipsimista tosiaan kyse, vaan lähinnä identiteetistä ja siitä, että saisi olla sellainen kuin on. Eli erilaisuudesta suhteessa muihin ja muiden toiveisiin ja oletuksiin. On tämä surullinen kirja, mutta tavallaan myös iloinen. Tai ehkä enempi toiveikas. Haikea.
PoistaKiva, kun nostat afrikkalaisen romaanin lukulistalle! Niitä tulisi minunkin lukea enemmän.
VastaaPoistaLuen mielelläni eri maiden kirjallisuutta. Tiedostan kyllä, että useimmiten Afrikan mantereelta tulee tartuttua Nigerialaiseen kirjallisuuteen. Johtunee siitä, että sieltä sitä tulee aika paljon ja suoraan enkuksi kirjoitettuna. On selkeästi haastavampaa löytää muualta Afrikasta tulevaa kirjallisuutta.
PoistaOnpas metkaa, että tämä on päätynyt suomennettavaksi, ja siis erittäin positiivista! Enkkukirjoja on niin paljon listalla, että jään suosiolla sitä odottamaan :)
VastaaPoistaJep, oli minullekin ylläri että tulee suomennos. Ja ehdottomasti positiivinen yllätys!
PoistaHalu tulla nähdyksi ja hyväksytyksi, sitä kai meistä jokainen perimmiltään kaipaa. Universaalin aiheen edessä siis ollaan.
VastaaPoistaEn vielä ihan innostunut, mutta jään mielenkiinnolla seuraamaan ja miettimään, hienoa, että on suomennos tulossa!
Mietin, että nähdyksi tulemista suurempi tarve on tulla hyväksytyksi ja nimenomaan sellaisena kuin on – ei sellaisena kuin yleisesti on hyväksyttävää. Moni liputtaa erilaisuuden puolesta, mutta lopulta salonkikelpoista joissakin asioissa on sellainen erilaisuus, joka on tarpeeksi saman kaltaista muiden kanssa. On hienoa olla erilainen, kunhan on “oikealla” tavalla erilainen.
PoistaTaas kerran, kuulostaa mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaTämä kyllä on kiintoisa kirja, jolle toivon paljon lukijoita. Ihan siksikin, että vastaavaa kirjallisuutta suomennettaisiin jatkossakin!
PoistaVaikuttaa kiinnostavalta kirjalta ja aina on kehittävää lukea vieraaseen kulttuuriin sijoittuvaa teosta. Mutta - ja iso mutta - lapsen kuolema, vieläpä tyttären on aihe, josta en hevin halua lukea. Äidin sydämeni ei sitä halua. Vaikka esimerkiksi tanskalaisen Naja Marie Aidtin kirja poikansa kuolemasta on fantastisen upea ja koskettava teos. Tosin senkin lukemista vastustelin pitkään.
VastaaPoistaMielenkiintoista, että viittaat nimenomaan tyttären kuolemaan. Minähän en kirjoituksessani maininnut lapsen sukupuolta ollenkaan enkä aio mainita nytkään. Mielestäni tämä kirja kertoo kuolemasta huolimatta enemmän nimenomaan eämästä.
PoistaNaja Marie Aidtilta olen lukenut kirjan When Death Takes Something from You Give It Back ja pidin siitä kovasti (jos nyt niin voi sanoa).
Hienoa kuulla kauttasi sieltä maailman metropolista uudista afrikkalaiskertojista, joihin ei täällä kotona-Suomen kirjaköyhyydessä törmää.
VastaaPoistaToivon lukevani Emeziä jo ennen tulevaa suomennosta. Nigerialaisen elämänmenon kuvauksissa tuntuisi epäuskottavalta, ellei joku teoksen perheestä kuolisi tai joutuisi vankilaan.
Heh, kai sellaisiakin kirjoja löytyy. Muistaakseni Tola Rotimi Abrahamin kirjassa Black Sunday kukaan perheenjäsenistä ei kuollut (väkivaltaisesti) eikä joutunut vankilaan. Tosin kaikenlaista muuta draamaa kyllä esiintyi ja erityisesti naisten aseman alisteisuus tuli iholle.
PoistaKiitos tästä nostosta! Piti ihan tarkistaa, että olen sentään yhden nigerialaisen kirjailijan lukenut aiemmin (Ayọ̀bámi Adébáyọ̀n Älä mene pois, erikoinen kokemus oli se!) mutta lisä ei olisi pahitteeksi.
VastaaPoistaKirja kuulostaa mielenkiintoiselta ja suomennosuutinen ilahduttaa myös. Tunnisteisiin laittamasi "maaginen realismi" varsinkin nostaa kirjaa sille omalle mentaaliselle pitääpä lukea heti -listalleni.
ps. Aloitin juuri blogistasi bongaamani Tokyo Ueno Stationin, kiintoisan hidastempoinen näin alkuun!
Olen lukenut Adébáyọ̀n kirjan ja pidin siitä kovasti! Mielelläni lukisin häneltä lisääkin.
PoistaKäytän maaginen realismi/fantasia -tunnistetta melko väljästi eli ei kannata liikoja odotella sillä saralla. :D Mahtavaa kuulla, että otit Tokyo Ueno Stationin lukuun!