Erakko

Kirjoitusruuhkaa pukkaa näin loppuvuodesta, joten päästetäänpä osa aiheista ja ajatuksista ilmoille. Aloitetaan kirjalla joka päättää tämän lukuvuoden eli jäänee viimeiseksi kokonaan lukemakseni kirjaksi (tänä vuonna).

Kyseessä on S.R. Whiten Hermit eli Erakko. Kirjan nimi on oikein osuva ja se oikeastaan voisi kuvata koko tätä vuotta kohdallani. Vaikka viihdyn erinomaisesti itsekseni, tämä vuosi oli äärimmäinen siinäkin suhteessa.

Minä minä minä alkaa (voi skipata)

Toisin sanoen en tavannut yhtään ketään minulle merkittävää ihmistä eli vanhempiani/sisaruksiani/ystävääni/sukulaista jne (lukuun ottamatta tietenkin miestäni, mutta en hänestä jauha somessa, koska arvostan hänen oikeuttaan yksityisyyteen). En esimerkiksi pidä lääkäreitä merkittävinä ihmisinä elämässäni, vaikka toki he ovat erittäin merkittäviä noin yleisellä tasolla. Kuitenkin vuorovaikutus lääkärin vs. vaikkapa ystävän kanssa on hieman erilaista. Ymmärtänet, mitä tarkoitan ja jos et, niin sitten et.

Minä minä minä päättyy



S.R. Whiten romaanissa erakko tarkoittaa todellakin erakkoa. Kyseessä ei ole ihminen, joka sanoo itseään erakoksi kun esim. tapaa ”vain” paria ihmistä kuukauden aikana. Kirjan erakko on nimeltään Nathan Whittler, joka on kadonnut kuin tuhka tuuleen viideksitoista vuodeksi kunnes hän yhtäkkiä putkahtaa ihmisten ilmoille murhapaikalla.

Luonnollisesti Nathan on vahva ja myös ainoa epäilty murhaajaksi. Mutta onko hän murhaaja? Nathania kuulustelemaan valikoituu rikosetsijä Dana Russo, jonka tärkeä päivä häiriintyy kyseisen keissin takia. Dana nimittäin kutsutaan töihin kesken itsemurhan hautomisen. Joku laittaisi nyt rastin dekkaribingossa kohtaan ”traumatisoitunut poliisi”, sillä niitähän riittää.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat maaseudulle Australiaan, otaksuisin että alue on kuvitteellinen. Voisi kyllä otta tottakin, sillä kuvaus on yksityiskohtaista ja uskottavaa. S.R. White on käsittääkseni australialainen (mutta on työskennellyt Briteissä poliisivoimissa kaksitoista vuotta) ja ainakin nyt asuu Australiassa. Itse olen patikoinut Australiassa ”bushlandeilla”, joten pystyin eläytymään kirjan maisemakuvauksiin. Miljöö ja kirjan nimi olivatkin minulle syyt ottaa Hermit lukuun.

Hermit on hiillos, joka kytee melko kauan ennen kuin päästää pientäkään kipinää. Sitten seuraa muutamia kipinöitä, mutta varsinainen leimahdus tapahtuu vasta aika lopussa. Myönnän, että joissakin kohdin hieman puudutti, mutta en kertaakaan harkinnut jättäväni kirjaa kesken eivätkä puudutuskohdat olleet pitkiä. Pidin kovasti kirjan pohdinnoista liittyen elämään, ihmisiin ja noin yleisesti.

”It’s no more virtuous than any other preference. You wouldn’t think it took strenght of character to continually surround yourself with people, to be constantly in their orbit, never alone. It wouldn’t be remarkable discipline to be afraid of being by yourself, even for an hour. You’d simply view that as the person’s preference, their personality in action. So why think the reverse has any hint of heroism to it?" (s. 104)

Hermitiä en siten suosittele toimintaa ja tiukkaa menoa kaipaaville. Pohdiskelijoille Hermit  sopii mainiosti ja uskoisin, että kirja palkitsee lopussa (ainakin minut se palkitsi). Veikkaan, ettei moni pidä lopusta. Minä pidin, vaikka kääk… mitäs tässä nyt sanoisi, ettei spoilaa. Eh, lue itse.


Tietoja kirjasta:

S.R. White: Hermit
Headline 2020
s. 375

*

Sitten muihin asioihin. Huomenna kokeilen tosiaan lukumaratoonata elämäni toista kertaa. Minulla ei ole mitään lukutavoitteita, kunhan luen ja fiilistelen. Aloitan maratoonaamisen paikallista aikaa 10am eli Suomen aikaa kello 12.00. Maratonpostaus ilmestyy blogiin aamusella ja sitä päivittelen pitkin päivää, kun joudan. Ja jos yhteys sallii. On taas nimittäin ollut ongelmia nettiyhteyden kanssa.

Vuoden 2020 vaikuttavimmat kirjat -postaus ilmestyy tammikuussa. En ole vielä käynyt lukemiani kirjoja ajatuksella läpi saati tehnyt valintoja. Perinteiseen tapaan kyse ei ole mistään paras lukemani kirja vuonna 2020 -listasta, vaan arvioin valitut kirjat muilla subjektiivisilla mittareilla. Tästä viime vuoden listasta saat osviittaa kriteereistä.

Teen myös perinteisen lukuvuosikatsauksen samalla tyylillä kuin viime vuonna. En ole sitäkään vielä vääntänyt, mutta eipä siinä ole paljon vääntämistä, kun tilaston raami on jo olemassa. Kaikista lukemistani kirjoista en ole blogannut ja osa kirjoista jää muutenkin mainitsematta, jos/koska en ole lukenut niitä kokonaisuudessaan. Minulla on ”salaisia” luku- ja tutkimusprojekteja, joihin liittyviä kirjoja en tuo blogiini enkä merkitse edes Goodreadsiin. Kaikkea ei ole pakko jakaa: se kannattaa muistaa aina. Kukin näyttää sen verran kuin haluaa. Kun vedellään johtopäätöksiä, ne vedellään aina sen mukaan mitä on nähnyt. Turha on kuvitella, että on nähnyt kaikki.

Aasinsilta kirjahyllyyn. Usein kuulee sanottavan, että kirjahylly paljastaa asukkaastaan paljon. No niinpä varmaan, jos tietää mitä pitää nähdä. Pelkkä kirjahylly nimittäin paljastaa lopulta vain sen, mitä kirjoja talossa on. Piste.

Parhaillaan luen Nadia Muradin muistelmateosta The Last Girl (suom. Viimeinen tyttö: Olin Isisin vankina), siitäkin enemmän ensi vuonna kun olen kirjan lukenut.

Nyt on aika toivottaa uudet vuodet – tuokoon vuosi 2021 vaihteeksi jotain mukavaa maailmaan!

Kiitos juuri sinulle, että olet olemassa!