Ben Aaronovitch: Rivers of London
Gollancz 2011
s. 390
Rivers of London valottaa monia asioita, joita on tullut lukemissani sarjakuvissa esille. Lisäksi Peter Grant henkilönä ja taustoiltaan tulee tutummaksi. Tässä kirjassa hän vasta “löytää” taipumuksensa yliluonnolliseen ja päätyy Nightingalen oppiin. Taikuuden opetteleminen vaatii ankaraa harjoitusta, sillä Peter on vasta alussa opintiellään. Sarjakuvissahan hän on jo melko taitava velho.
Koska olen lukenut sarjakuvia, jotka sijoittuvat ajallisesti myöhempään vaiheeseen kuin sarjan neljä ensimmäistä romaania, tiedän asioita jotka periaatteessa spoilaavat romaanisarjaa. Eli olen vahingossa ja tietämättäni aiemmissa postauksissani kirjoittaessani sarjakuvista spoilannut samalla näitä kirjoja (en tosin tarkalleen itsekään tiedä miten enkä myöskään sitä, ovatko mahdolliset spoilerit edes merkityksellisiä).
Kirjasarjoista on muutenkin vaikea kirjoittaa spoilaamatta, jos taustalla on juonijatkumoa. Joten jatka lukemista omalla vastuulla. Tämä postaus nimittäin sisältää spoilereita. Omaa lukukokemustani ei tosin tiettyjen asioiden ennestään tietäminen häirinnyt. Pikemminkin se herätti kiinnostusta entisestään.
Ihmettelin aiemmin miksi Lesley May on menettänyt kasvonsa ja millainen Lesleyn ja Peterin välinen suhde oikeastaan on. He ovat koeajalla työskentelevä poliisipari. Koeajan jälkeen kumpainenkin erikoistuu taholleen. Suurimpana pelkona on joutua ns. paperinpyörittäjäpoliisiksi, koska esimerkiksi murharyhmässä toimiminen kiinnostaisi enemmän. Valintaan ei kovin paljon voi itse vaikuttaa.
Tämän kirjan myötä minulle vihdoin selviää, miten Lesley menettää kasvonsa. Moni muukin sarjakuvista ennestään tuttu asia selviää. Toisaalta sarjakuvissa on myös mukana henkilöitä, joita tässä ensimmäisessä romaanissa ei vielä ole. Oletan, että saan tavata heidän myöhemmissä kirjoissa.
En jaksa tässä käydä juonta selostamaan, vaan keskityn kirjan tyyliin. Kyseessähän on yliluonnollisia elementtejä ja taikuutta sisältävä dekkarisarja. Aaronovitch on melko perusteellinen kirjoittaja ja hän viljelee pientä nippelitietoa Lontooseen liittyen. Mielestäni hurjan kiinnostavaa.
Peter Grant on vielä nuorukainen, jonka stondis huomioidaan useamman kerran. Se on hieman huvittavaa, mutta onneksi niihin (stondiskuvauksiin) ei jäädä muhimaan. Kirjassa on mehukkaita dialogeja ja mustaa huumoria. Kokonaistyyliltään kirja on kepeä ja humorstinen eli ei aiheuta sen kummempia mielenliikutusia. Hyvää viihdettä ja kiinnostavia henkilöhahmoja. Mielenkiinnolla jatkan sarjan lukemista.
Tästä tulikin todella typerä ja sekava kirjoitus, mutta menköön. En tiedä aionko niistä lopuista sarjakuvista blogata muuta kuin ehkä kansikuvat.
NOLLAUSSARJA
Mikä ihmeen nollaussarja?
Minulla on muutama kirjasarja (kaikki muuten dekkareita), joita luen halutessani jotain “tuttua” luettavaa. Sellaista, jossa on tutut henkilöt ja siksi niiden maailmaan on helppo palata. Ne ovat sellaisia “matalan kynnyksen kirjoja”, jotka sopivat sellaisiin olotiloihin, kun ei mikään kiinnosta tai on keskittymisvaikeuksia tai muuten haluan saada ajatukset toisaalle (esim. jonkin ikävän tapahtuman takia). Tai jos en kerta kaikkiaan osaa päättää, mitä lukisin, niin silloin nollaussarjan kirja yleensä toimii.
Jo Nesbon Harry Hole -sarjasta on tullut minulle sellainen nollaussarja. Käytän mielessäni joskus myös sanaa pelastusrengassarja. Nyt on Hole ollut tauolla, koska minulta puuttuu sarjan seuraava kirja (haluan tietenkin lukea kirjat järjestyksessä!) eikä sitä saa kirjastosta. Olen sitä metsästellyt charityshopeista, mutta ei ole tullut eteen. Pitää varmaan tilata se tai ostaa uutena kirjakaupasta.
Toinen nollaussarjani on islantilaisen Ragnar Jónassonin Dark Iceland -sarja, josta olen lukenut kaksi ensimmäistä kirjaa. Sarjan lukeminen oli pitkään jäähyllä, koska minulta puuttui kolmas osa. Nyt on kolmaskin osa hyllyssä, joten voin halutessani jatkaa sarjan lukemista.
Tämä Rivers of London -sarja liittyy nollaussarjaan näiden kahden muun kaveriksi.
Nollaussarja onkin osuva termi, tunnistan tyypin omastakin kirjahyllystä... Ian Rankinin komisario Rebus -sarja on aivan ehdottomasti nollaussarja minulle. Sitä on ilmestynyt suomeksi jo noin parikymmentä osaa ja vissiin on jokunen osa kääntämättä. En ole edes blogannut kaikista lukemistani, sillä tuntuu, ettei postauksiin tule mitään uutta vaikka osa olisi kuinka hyvä. Myös Agatha Christien dekkarit ovat nollauskirjoja, niitäkin mulla on kotihyllyssä varastossa runsain mitoin. :D
VastaaPoistaTästä Aaronovitchin sarjakuvaversiosta mun pitää todeta sen verran, että Oulun kirjastoon on älyvapaasti hankittu vain sen toinen osa. Luulen, että tilaan ekan osan netistä jossain vaiheessa, tämä sarja nimittäin alkoi kiinnostelemaan (tai sanotaan, että muistin juttujesi ansiosta vanhan kiinnostukseni sarjaan).
Enpä olekaan Ian Rankinin kirjoja lukenut, vaikka kirjailijan nimi tietenkin on todella tuttu. Agatha Christien kirjojakaan en ole lukenut miesmuistiin. Sopivat varmasti hyvin nollauskirjoiksi! Sain tässä välissä puuttuvan Nesbon käsiini, joten nyt on taas turvallinen olo kun on nollaussarjaa kotona. :D
PoistaSain juuri jokunen aika sitten luettua Aaronovitchin toisen Peter Grant -romaanin eli Moon Over Sohon. Oli hyvä, mielestäni samaa tasoa kuin tämä ensimmäinen romaani. En tiedä jaksanko kirjasta blogata. Luin myös lisää tuota sarjakuvaa. Minä en ilman näitä sarjakuvia olisi kirjoihin tarttunut: vaikka ne osin spoilaa kirjoja, niin minusta ne myös tuovat syvyyttä lukemiseen kun hahmot on jo ennestään tuttuja.
Kirjastojen hankintapäätökset ovat joskus outoja! Tänne on ihmeekseni hankittu tämä koko sarja (sekä kirjoista että sarjakuvista), mutta näin ei todellakaan ole jokaisen sarjan kanssa. Esimerkiksi sitä Lady mechanikaa on hankittu vain muutama kirja keskeltä sarjaa, argh! Sama juttu Harry Hole -kirjojen kanssa eli kirjastosta saa vain osan.