Moni kaiketi tietää, kuka on George Takei. Jopa minä tiedän, vaikka en ole Star Trekiä koskaan varsinaisesti seurannut. Takeilla oli rooli sarjassa Hikaru Suluna, mutta Takei ei ole vain näyttelijä: hän on myös aktivisti.
Mutta nyt ei ole tarkoitus varsinaisesti käsitellä George Takein uraa, vaan palata hänen lapsuuteensa. Siihen, miten Japanin hyökkäys Pearl Harboriin Havaijille vaikutti japanilaisiin maahanmuuttajiin Yhdysvalloissa. Japanin hyökkäyksen takia Yhdysvallat julisti sodan Japania vastaan ja siten liittyi toiseen maailmansotaan. Kaikki Yhdysvalloissa asuvat japanilaiset määriteltiin vihollisiksi ja heidät kärrättiin kauas kodeistaan ns. “relocation centereihin”, joita vahtivat aseistetut vartijat.
George Takein vanhemmat tapasivat Los Angelesissa 1935. Georgen isä, Takekuma Norman Takei, on syntynyt Yamanashissa Japanissa kun taas hänen äitinsä, Fumiko Emily Nakamura on syntynyt Californiassa, mutta saanut perinteisen japanilaisen kasvatuksen. Rakkaus roihahti ja syntyi kolme lasta, joista George on vanhin.
They Called Us Enemy ei oikeastaan kerro vain George Takein elämästä, vaikka keskiössä onkin nimenomaan Georgen muistot ja Takein perhe. Silti kyseessä on myös kollektiivinen historia, sillä kaikki Yhdysvaltojen japanilaiset joutuivat kokemaan melko lailla saman kohtalon ja kohtelun. Kaikki elivät ja yrittivät selviytyä kukin tavallaan noissa samoissa ahtaissa raameissa.
Kirjassa on vahva poliittinen lataus, sillä mitäs muuta tuollaisen mielivaltaisen kohtelun taustalla on kuin politiikka. Todella mielenkiintoinen ja rikas sarjakuva, joka etenee pääsääntöisesti kronologisesti. Koin kirjan hyvin sivistävänä, myös koskettavana mutta se ei murskaa alleen. Kenties lapsen näkökulma ja siksi vajavainen ymmärrys asioista suojelevat lukijaakin kuten Georgea aikanaan.
George Takei on omistanut kirjan rakkaille vanhemmilleen ja tuo rakkaus välittyy lukijalle asti.
George Takei: They Called Us Enemy
kirjoittanut: George Takei, Justin Eisinger ja Steven Scott
kuvitus: Harmony Becker
Top Shelf 2019
s. 204
Tällä kirjalla kartutan Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaastetta. Tämä oli yhdeksäs haasteeseen lukemani kirja. Täytyy tässä vielä ottaa loppukiri, koska en ole lukenut lainkaan niin paljon haasteeseen kirjoja kuin olin suunnitellut. Tosin en stressaille asiasta, koska haluan säilyttää lukemisen mukavana puhteena – en pakkopullana.
Laitan korvan taakse, kiinnostuin heti. Harva meilläkään tietää näistä amerikkalaisista relocation-keskitysleireistä, eihän siellä nyt mitään sellaista... (tuli minullekin aikoinaan todellisena yllätyksenä, kun eihän tosiaan siellä mitään sellaista!)
VastaaPoistaJuu, mustien orjuutus tulee lähinnä ensimmäisenä Jenkeistä mieleen eikä niinkään japanilaisten "simputus" ja heidän sullominen leireihein sotavihollisina.
PoistaSuosittelen kyllä tätä, oli myös kiintoisaa lukea muistelmat sarjakuvamuodossa!
Kiva lukea juttu tästä, sillä ostin sarjakuvan jokin aika itselleni, kun vaikutti niin kiinnostavalta. En ole vielä ehtinyt lukemaan sarjakuvaa, mutta mukavaa, että pidit tästä eikä minulle tainnut tulla hutiostosta. Tykkään tosi paljon muistelmasarjakuvista, luen niitä oikeastaan mieluummin kuin "oikeita" muistelmia, siis romaanimuotoisia. Kuvallinen ilmaisu tuo niin paljon lisää muisteloihin.
VastaaPoistaKiva, pääset sinäkin tämän sitten lukemaan! Minä tosiaan tykkäsin tästä kovasti, jos nyt näin voi sanoa tällaisesta kirjasta.
PoistaMinulle sarjakuvamuotoiset muistelmat eivät ole kovin tuttuja. Olen kai vain muutaman lukenut aiemmin. Mielelläni kyllä lukisin enemmänkin!