Sivut

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Lady Mechanika 1

Joe Benitez: Lady Mechanika vol 1, Benitez productions 2015

Lady Mechanika on hullun tiedemiehen luomus. Tiedemiehen kokeilujen tuloksena Lady Mechanikaksi kutsutun naiset raajat ovat osittain mekaaniset.

Mechanikalla ei ole muistikuvia vankeusajastaan eikä sitä edeltävästä elämästä, vaan hänen on täytynyt aloittaa uusi elämä uutena "ihmisenä". Luonnollisesti oma menneisyys kiinnostaa: kuka hän oli ennen päätymistään tiedemiehen käsittelyyn ja miksi hän käsittelyyn päätyi?

Lady Mechanikan ensimmäinen kirja käsittää kaksi erillistä tarinaa, joilla kuitenkin on yhtymäkohtia. Ensimmäinen, The Demon of Satan’s Alley on tavallaan eräänlainen prologi varsinaiselle tarinalle, joka on nimeltään The Mystery of the Mechanical Corpse. Itse menin harhaan nimestä ja oletin, että Lady Mechanikan menneisyys avautuu tässä, mutta ei se juuri avaudu. Kyseessä on hieman laajemmalle levittäytyvä säie, josta voi kuitenkin poimia vihjeitä ja spekuloida kaikenlaista liittyen Lady Mechanikankin menneisyyteen.


Mutta palataan ensin Satan’s Alleylle, jonka tapahtumat sijoittuvat syyskuuhun 1878. Lady Mechanika väijyy Satan’s Alleylla, jossa jonkinlaisen monsterin huhutaan piileskelevän. Monsterijahdissa on toinenkin ryhmä eikä kohtaukselta voi välttyä. Mutta sitä ennen Mechanika saa tietää jotain itsestään.

Kuluu vuosi.


Mechanika City 1879, Englanti. Rautatieasemalle hoipertelee nuori nainen, joka on osittain ihminen ja osittain kone. Hän lyyhistyy asemalle ja kuolee. Lady Mechanika alkaa tutkia tapausta ja tutkinnan tiimoilta törmää muun muassa erääseen arkkiviholliseensa. Juoni on kiintoisan moniulotteinen ja viktoriaainen steampunk -miljöö aivan mahtava. Värikylläinen kuvitus hivelee silmää.


Naishenkilöiden kookkaat rinnat ja muhkeat reidet suhteessa erityisen kapeaan vyötäröön ja tikkumaisiin käsiin kiinnittivät huomioni. Ei paheksuvassa mielessä, sillä itse näen kuvituksen taiteena, jossa kaikki on sallittua enkä pahoita mieltäni suurista rinnoista. Silti kiinnitän tällaisiin huomiota, koska mietin miksi naisille pitää piirtää överitissit: ei nimittäin ole ensimmäinen kerta lukemissani (fantasia)sarjakuvissa, kun saumat ovat koetuksella naisten rintojen pursuillessa yli äyräiden.


En muista milloin olisin näin innostunut jostain sarjakuvasta, mutta nähtävästi kun löytyy se omaan makuun ja tyyliin sopiva, niin se on menoa. Tutustumisen Lady Mechanikaan aloitin toukokuussa  sarjakuvalla La Dama de la Muerta, joka on numeroimaton osa sarjaa.


Lady Mechanika -kirjat:

Book 1: The Mystery of Mechanical Corpse (tässä postauksessa)
Book 2: The Tablet of Destines
Book 3: The Lost Boys of Abbey
Lady Mechanika: La Dama de la Muerte (postaus täällä)
Book 4: Clockwork Assassin


Tsekkasin huvikseni saako näitä kirjoja Helmet-alueen kirjastosta ja kylläpä vain saa. Pakko jälleen kerran todeta, että suomalainen kirjastosysteemi on kyllä todella kattava ja monipuolinen ja hyvin näyttää sieltä saavan lainaksi enkunkielisiäkin teoksia. Mainittakoon, että tätä Mechanika-sarjaa on tarjolla täkäläisessä kirjastossa vain tuo La Dama de la Muerte ja neljäs kirja. Eli täytyy ostaa itse, jos haluaa lukea. Kirjakaupoille (ts. Amazoniin) vie tieni taas.

4 kommenttia:

  1. Terveisiä Tukholmasta, että eipä löydy täkäläisestä kaupunginkirjastosta näitä. Bravo, Suomen kirjastolaitos!! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, minu huvitti kun näitä saisi lainaksi Suomen kirjastoista (ei tietenkään kaikista), mutta täältä ei ja kirja on kuitenkin alkujaankin enkunkielinen eikä sitä ole suomennettu :D

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, tämä vaikuttaa tosi kiinnostavalta ja piirrosjälki on erittäin näyttävää. Harmi vaan, ettei löydy Oulun kirjastosta mutta onneksi on nettikaupat. :) Minulla tulee itse asiassa luettua aika vähän fantasiasarjakuvaa, joten tämä olisi siinäkin suhteessa piristävää vaihtelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tyylikäs sarjakuva, joka on myös tekstien sijoittelussa selkeä mitä arvostan. Minähän en lue sarjakuvia juuri lainkaan, joten siksikin ihan mahtava löytö! Ja juuri kun pääsin näin sanomasta, niin luin tämän imussa toisenkin sarjakuvan ja vielä yksi odottelee vuoroaan. Ovat kyllä tyyliltään ja aiheiltaan ihan erilaisia kuin tämä Lady Mechanika.

      Totta, tietenkään kaikista Suomen kirjastoista ei näitä kirjoja varmastikaan saa. Katsoin myös mökkikuntamme kirjastot (jonne minulla on kirjastokortti) ja sieltä tätä ensimmäistä kirjaa saisi, mutta ei niitä muita. Harmi, olisin muuten voinut lainata jatkot sieltä :D Minua ärsyttää täkäläisissä kirjastoissa se, että hankkivat sarjaan kuuluvia kirjoja ihan miten sattuu eli just jonkun viimeisen osan tai osan keskeltä, mutta eivät ensimmäistä eivätkä varsinkaan koko sarjaa.

      Tutkailen joskus huvikseni luettuani kirjan saako sen Helmet-kirjastosta ja toisinaan tutkailen muuten vain. Olen ihan yllättynyt, miten paljon enkunkielistä kirjallisuutta sieltä saa ja jopa uutuuksia. Tiedostan, ettei kaikilla alueilla saatavuus ole samaa luokkaa, mutta pk-seutu kiinnostaa kun olen itse sieltä kotoisin :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.