Sivut

torstai 4. huhtikuuta 2019

Tappakaa se musta ensin

“KILL THE BLACK ONE FIRST”

Kirjan nimi saattaa tuntua provosoivalta, mutta itse en siitä osannut provosoitua vaan se toimi pikemminkin “sisäänheittäjänä”, koska olen utelias.

Tutkin kirjaa ja selvisi, että kyseessä on Michael Fuller -nimisen brittimiehen muistelmateos, joka käsittelee ihonväriä ja identiteettiä. Muun muassa. Michael Fuller kun sattuu olemaan ensimmäinen musta poliisipäällikkö Briteissä. Hän on ns. Windrush-sukupolven jälkeläinen: hän on syntynyt Briteissä jamaicalaisille vanhemmille.



Michael Fuller: “Kill The Black One First”
535 (Bonnier Books’ imprint)
S. 312

Huomannette kirjan nimen olevan sitaateissa. Se on siis suora lainaus, joka avautuu lukijalle heti kirjan prologissa. Varsin osuva nimi tälle kirjalle: jännitteinen ja latautunut niin kuin Fullerin elämäkin.

Michael Fuller on – valitettavasti - oiva esimerkki siitä, miten ihminen rodullistetaan: hänet määritellään yhden ainoan piirteen, ihonvärinsä, takia. Ihonväristä vedellään johtopäätöksiä ihmisen (oletetusta) älykkyydestä ja kyvykkyydestä. Mikään ei riitä: Fullerin edetessä poliisiurallaan (täysin oman määrätietoisuuden, älykkyyden ja ahkeran opiskelun takia) se on syy joillekin epäillä hänen pääsevän helpommalla, koska on musta.

Fuller kertoo melko avoimsesti lapsuudestaan huostaanotettuna. Hyvin tärkeäksi henkilöksi ja esikuvaksi nousee hänen kasvattiäitinsä Margaret Hurst, jolle hän on tämän kirjan omistanut. Hurst menehtyi syöpään 32-vuotiaana Fullerin ollessa 16-vuotias.

Kirja etenee kronologisesti ja siten lukija kasvaa Fullerin ohella noteeraamaan ihonvärinsä ja kohtaamaan rasismia.

Many had never spoken to a black person before and were curious and asked questions. No one tried to be unpleasant to us because we were black. But we were defined almost entirely by our skin colour. I had grown up in benign and colour-blind world with Margaret (hänen kasvattiäitinsä) and I must admit this focus, even though it was friendly enough, was a culture shock. s. 68

Vaikka tässä on kyseessä yhden ihmisen elämä ja kokemukset, kirjaa voisi silti pitää eräänlaisena dokumenttina rasismista ja sen muuttumisesta vuosikymmenten aikana. Fuller on syntynyt 1959 ja elänyt siten nuoruuttaan aikana, jolloin (rakenteellinenkin) rasismi rehotti Briteissä melko avoimena, vaikka sen olemassaolo tietenkin pyrittiin kieltämään.

Rasistiset vitsit olivat poliisipiireissä lähes jokapäiväisiä ja jos Fuller ei nauranut niille muiden mukana, pidettiin häntä yliherkkänä mielensäpahoittajana. Ei ihme, ettei mustia juuri hakeutunut poliisiuralle ja kun hakeutui, niin valtava määrä myös hakeutui pois.

Fullerin tyyli on analyyttinen ja pohdiskeleva, kuten hänen luonteensakin vaikuttaa olevan. Hänelle rasismi tuli niin suurena järkytyksenä, ettei hän itsekään aina uskonut siihen. Hän muun muassa epäili kuulevansa väärin tai selitteli (itselleen) toisten sanoja parhain päin.

When people in the UK asked where I was from, I knew they were suggesting that, as a black person, I could not really be British. I had always assured them I was entirely British. And visiting Jamaica confirmed that. --- The British regarded me as Jamaican. The Jamaicans regarded me as British. s. 179

Suomessa eletään ilmeisesti nyt yllä olevan kaltaista vaihetta. Ei voi olla suomalanen, ellei ole tietynvärinen. Järkyttävää skeidaa. Ihmisen ulkonäöllä ei pitäisi olla mitään tekemistä kansallisuuden kanssa: ihminen on pitkälti kulttuurinsa tuote ja jos on ikänsä Suomessa asunut, niin miten ihmeessä ei muka ole suomalainen.

Fullerin poliisiuraan luo jännitteitä myös mustien siviilien asenne: mustaa poliisia pidetään petturina. Hän on kookospähkinä: ulkopuolelta tumma, mutta sisältä valkoinen. Ulkopuolisuuden tunne ja paine kohdistuu siten monelta taholta ja pahinta on tulla syrjityksi ns. ”omien” puolelta.

Kyseessä on todella mielenkiintoinen ja runsaasti ajatuksia antava teos, jolle soisin enemmän huomiota. Kirja on julkaistu helmikuussa, mutta se on mielestäni saanut suhteessa hyvin vähän huomiota medioissa. Minulta olisi koko kirja mennyt ohi, ellen olisi bongannut sitä kirjaston uutuushyllystä.

Michael Fuller on hyvin oikeustajuinen, häneltä voisimme oppia paljon. En osaa kirjoittaa tälle kirjalle oikeutta, joten kehotan katsomaan alla olevan haastattelun. Ja sitten lukemaan tämän kirjan, jonka lisään omiin suosikkeihini.



~~~

Jälleen pääsen kartuttamaan Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaastetta. Tämä onkin neljäs kirja, jonka haasteeseen luin ja ensimmäinen miespuolisen henkilön teos.

~~~

Rotua ja rasismia käsitteleviä kirjoja on blogissani muitakin. Jos aihe kiinnostaa, niin tsekkaa nämä:

Reni Eddo-Lodge: Why I'm No Longer Talking to White People About Race
Trevor Noah: Born a Crime



 Edit. Sunnuntai 7.4. kello 9:24

Laitan tähän linkin Turun Sanomissa olevaan juttuun, joka käsittelee rasismia Suomessa. Ihan näin mutulla sanoisin, että eräs syy miksi Suomessa esiintyy enemmän rasismia muihin maihin verrattuna johtuu siitä, että Suomessa on verrattain myöhään alkanut näkyä värillisiä ihmisiä.

Britteihin roudattiin sotien aikana ja jälkeen laivalasteittain työvoimaa muualta. Rasismi kukoisti aikansa ennen kuin se suostuttiin edes tiedostamaan saati tekemään sille mitään. Suomessa tämä vaihe on vasta alussa eikä moni myönnä vieläkään rasismia olevan tai sitä vähätellään.

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen teksti. Olen itse aina mieltänyt rasismin jotenkin negatiivisväritteiseksi eli että siihen liittyy aina jokin toisen ihmisen huonommaksi tai pahemmaksi leimaaminen ja siihen liittyvä syrjintä. Erilaisuuteen uteliaasti ja positiivisesti suhtautuminen ei ole tuntunut niin pahalta asialta, mutta totta kai se "kohteen" kohdalla voi aiheuttaa ikäviä tuntemuksia silti.

    Kai meidän pitää yrittää päästä siihen, ettemme edes huomaa piirteitä, jotka tällä hetkellä koetaan erilaisuudeksi ja näemme vain ihmisiä. En vain ole ihan varma tuleeko tuo koskaan täysin toteutumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se onkin, tietenkin. Huomaan valinneeni todella miedot lainaukset tähän, mutta jos luit koko tekstin niin huomaat että nuo yleiset ennakkoluulot esim. mustien oletetusta tyhmyydestä olivat jatkuvasti tapetilla. Rasististen vitsien kuuntelu päivittäin työpaikalla on myös melko ankeaa, kun on itse vitsin kohde.

      On myös melko ankeaa, kun ei hyväksytä (ihonvärin) takia yhteisöön, kuten toinen sitaatti osoittaa. Halusin itse painottaa sitä, että ihmisen (kansallis)identiteetti kyseenalaistetaan pelkästään hänen ihonvärinsä takia.

      Itse asiassa jos ei tiedosta ja myönnä rasismin olemassaoloa, ei sille voi mitään tehdäkään. Huomaan, etten nähtävästi tehnyt tälle kirjalle ollenkaan oikeutta, koska minulle ei tätä lukiessani tullut mieleenkään, että tässä olisi kyse Fullerin "mielensäpahoittamisesta". Kyllä tässä taustalla on ihan oikea rasismi ja syrjintä eikä mikään hyvätahtoinen uteliaisuus.

      Brittilä on ollut todella avoimen rasistinen maa ja rasismia on täällä edelleen, mutta ei niin näkyvää kuin aiemmin. Ilmeisesti Fullerinkin pitäisi kirjoittaa vihaisemmin saadakseen ihmiset uskomaan? Eli hän ei saisi olla sellainen kuin on, vaan pitäisi paasata ja saarnata, että uskotaan? Fuller ei ole luonteeltaan sellainen, hän ei ole aktivisti. Itse pidin Fullerin tyylistä ja lainaamani kohdat ovat tosiaan varsin salonkikelpoista pohdintaa. Ei pitäisi tulla valkoisille paha mieli.

      Poista
    2. Oho, tulipas tuohtunut kommentti, innostuin :D Mutta halusin todella painottaa, että kirjassa on kyse ihan oikeasta rasismista, vaikka lainaukseni eivät ehkä anna sellaista kuvaa kontekstista irroitettuna. Pitää jatkossa kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä kohtia lainaa tekstiinsä. :)

      Poista
  2. Kirjaa en ole lukenut, mutta rasismista olen miettinyt, kuinka moninaista se voi olla. Perusmääritelmän mukaan kai rasismissa ihminen leimataan lähtökohtaisesti vialliseksi yksittäisen ominaisuuden perusteella eli ihonvärin, iän, sukupuolen, lihavuuden jne takia. En tiedä, onko sen lisäksi olemassa ns. persoonallisuusrasismia tai temperamenttirasismia eli ihmistä pidetään viallisena esim. introversion perusteella. Minun mielestäni on. Mielestäni koko länsimainen yhteiskunta antaa ymmärtää, että ekstroversio on normaalia ja introverttien pitäisi "parantua". Onko sulla mitään mielipidettä tästä? Kokonaan toinen juttu on alitajuinen rasismi eli henkilö joka väittää kivenkovaan ettei ole rasismi, kuitenkin alitajuisesti suosii esim. valkoihoisia ihmisiä.

    Toivottavasti sait kiinni ajatuksentyngistäni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Rasismilla käsitetään yleisesti syrjintää nimenomaan rodun/ihonvärin perusteella. Ikään ja muuhun vastaavaan liittyvä syrjintä on eri asia, vaikka suomessa käytetäänkin nimityksiä ikärasismi jne. Itse siis miellän nuo mainitsemasi seikat ihan vain syrjinnäksi, joka sekään ei tietenkään ole sen “ylevämpää” tai hyväksyttävämpää kuin rasismi.

      Ymmärrän, mitä ajat takaa, mutta mielestäni nämä eivät ole verrattavissa toisiinsa. Siis ihmisen syrjiminen ihonvärin tai vaikkapa temperamentin perusteella ovat täysin eri asioita.

      Olen itsekin introvertti ja maailma tosiaan tuntuu olevan ekstroverttien. Toisaalta introverttiys ei ole ominaisuus, joka ilmenee kaikilla introverteillä samoin saati että se näkyisi päällepäin. Me ihmiset nyt vaan olemme erilaisia. Esiintyyhän myös valitusta, että “maailma on aamuvirkkujen” ja iltavirkut kärsivät tässä kovasti. Niin, kaikkia ei voi ikinä miellyttää. Mihin on kadonnut ihmisen oma kyky sopeutua tai tehdä asioille itse jotain sen sijaan, että odottaa maailman ympärillä muuttuvan.

      Ihonväri ja rotu ovat sellaisia, joihin ei voi itse vaikuttaa. Huom: itse en todellakaan kannata minkäänlaista syrjintaa iän, painon tai muunkaan suhteen, mutta ne eivät sinänsä liity rasismiin mitenkään ja ansaitsevat ihan oman keskustelunsa – samoin kuin rasismikin ansaitsee.

      Poista
  3. Lisään tähän ihan yleisesti muutamia esimerkkejä kirjassa mainitusta rakenteellisesta rasismista. Olisi pitänyt ne kirjoittaa suoraan postaukseen. En tiedä, miksen kirjoittanut. Ehkä ajattelin niiden olevan niin itsestäänselviä, että ovat kaikilla tiedossa. Mutta tässä saattaa esiintyä “kulttuurista” eroakin, koska itse tarkastelen asioita vahvasti nimenomaan Briteissä ja brittinäkökulmasta. Brittilä ei ole mikään pyhimysmaa, jossa ei rasismia esiinny: päinvastoin. Suomi tullee rasisminsa kanssa jälkijunassa, kun taas Briteissä on siirrytty jo “eteenpäin” eikä rasismi ole niin räikeää kuin aiemmin ja sen olemassaolo tiedostetaan nykyään.

    Mutta siis tässä joitakin esimerkkejä (lähinnä Fullerin poliisiuran alkuajoilta):

    - poliiseja kehotetaan pysäyttämään mustia ilman syytä.
    - Jos rikoksen kohde on musta, sitä (rikosta) ei välttämättä edes tutkita (jos olisi valkoinen, toki tutkittaisiin).
    - Valkoiset saavat lievempiä tuomioita (kuin mustat) samasta rikoksesta.
    - Mustan etenemismahdollisuudet ovat huonommat kuin valkoisen eli ihonvärin perusteella syrjitään.

    Tähän päälle sitten kaikki muut ennakkoluulot, tyhmänä pitämiset, rasistinen kiusaaminen (missä banaanit, öhöhöhöh!) ja muu vähättely.

    Eli kyseessä ei tosiaan ole mikään “vitsistä mielensä pahoittaminen”, vaan asiat jotka vaikuttavat koko elämään.

    VastaaPoista
  4. Tää kirja kiinnostaa mua. Aihe muutenkin kiinnostaa paljon, koska haluan sivistää itseäni asian suhteen ja muuttaa omia ajatuksiani ja asenteitani.

    Ps: Oon samaa mieltä, että rasismia on vain ihonvärin/rodun perusteella tehty syrjintä. Kaikki muu on "vain" syrjintää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten tämä on juuri sinulle sopiva kirja! Itse pidin kovasti Fullerin maltillisesta ja pohdiskelevasta tyylistä: en ole itse aktivisti- enkä saarnaajatyyppiä ja minusta on hienoa, että muutkin kuin kovaääniset ja ärhäkkäästi asioita esille nostavat saavat äänensä kuuluviin. Molempia tarvitaan.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.