Sivut

perjantai 7. joulukuuta 2018

Mielipidekriisi

Olen onnistunut hankkimaan itselleni jonkinlaisen kirjamielipidekriisin tässä viime aikoina. Olen asiaa pohtinut muun muassa Piikkisika-kommenttilaatikossa. En tiedä, mistä kriisi sai alkunsa, mutta se ärsyttää minua suunnattomasti. Alan kyllä olla sinut kriisini kanssa, joten todennäköisesti se (kriisi) lentää pian ikkunasta.

Ikkunasta lentää myös (vertauskuvallisesti, en oikeasti viitsi paiskata kirjaston kirjaa ulos ikkunasta semminkin kun siellä esteri antaa taas parastaan) Jaron Lanierin kirja, jonka alkusanojen/esittelyn innoittamana väänsin jopa postauksen. Olen lukenut kirjaa jonkin verran, sitten selaillut sieltä täältä. Algoritmit sitä, algoritmit tätä jne.

Toistaiseksi kirja ei ole tarjoillut minulle mitään uutta minkään suhteen. Lisäksi kirja painottuu paljon nimenomaan älypuhelimen käyttämiseen ja koska minulla ei ole älypuhelinta, ei iso osa kirjasta kosketa minua.

Toki luen paljonkin kirjallisuutta (vieläpä mielelläni), joka ei suoranaisesti kosketa minua ja napaani, mutta tämä kirja ei nyt vain enää jaksa kiinnostaa. Sellainen olen muutenkin joskus tai usein: innostun herkästi ja joskus innostuksesta kehittyy pitkäaikainen intressi, joskus usein innostus lopahtaa heti alkukiiman jälkeen enkä näe aiheelliseksi antaa sille tekohengitystä.

Näine puheineni otan juhlallisesti kirjanmerkin pois Lanierin kirjan välistä ja palautan sen (kirjan) kirjastoon jo tänään (ehkä). Sitähän ei tiedä, jos jonakin toisena aikana kirja alkaa taas kiinnostaa eli nyt voi olla ihan väärä ajankohtakin. Kenties hankin älypuhelimen ja muututtuani digizombieksi lainaan kirjan uudelleen.

Tällä hetkellä minua kiinnostaa hiljattain charity shopista ostamani kirja (jota olen jo jonkin aikaa metsästellyt, koska kirjaa ei saa kirjastosta enkä halua ostaa kaikkea uutena), koska se sopii mielentilaani nyt paremmin, kun on näitä ihme mielipidekriisejäkin tässä.


Olen lukenut kirjan alkusanat ja eli alkukiima on nyt käynnissä. Saas nähdä mihin suuntaan tämä tästä kulkee. En uskalla tehdä mitään aloituspostauksia, koska en viitsi joka toinen päivä kertoa, miten nyt aika onkin väärä tmv.

Yksi asia vielä kaihertaa mieltäni. Olen lukenut runokokoelman (Heidi Pyykkönen & Niilo Rantala: AINA), josta pidin kovasti ja haluan blogata siitä. Vielä vaivaa kuitenkin se sama pelko eli olenko tulkinnut “oikein”. Niin kuin mitään oikeaa olisi olemassakaan, on vain erilaisia tulkintoja ja minä lukijana saan tulkita ja ymmärtää, miten sattuu.

Ja entäs sitten, vaikka tulkinta olisikin erilainen kuin kirjailijalla tai muilla lukijoilla? Useinhan se kaiketi onkin ja sehän on hieno asia. Minä luen saadakseni tulkita, kokea ja omaksua lukemani tavallani, en jonkun toisen tavalla. Tämä on muistutus itselleni. Miksi minä kasaan itselleni paineita ja rakennan muureja tyhjästä? Ärsyttävää. Fuck it.

8 kommenttia:

  1. OIkein toimittu!

    Itsellä teki tiukkaa Hoegin Norsunhoitajien lasten kanssa. Kahlasin loppuun, mutta tiukille otti, olisi ollut helpompi luovuttaa. Hyvän kirjan kanssa innostus nousee, nyt luen (vasta) Canterburyn tarinoita.

    Runoista minusta eri ihmiset saavat eri asioita irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä helpotti päästessäni kirjasta eroon. Hoegin Norsunhoitajat ei olekaan minulle tuttu ennestään, mutta kirjan nimi kuulostaa kyllä kiehtovalta. Vaan eipä se nimi aina ole enne. Pitäisi ehkä opetella laskemaan keskeyttämiskynnystä. Minulla se ainakin on aika korkea, vaikka en näe mitään järkeä "kiusata" itseään epämieluisilla kirjoilla. Mieluisa kirja innostaa parhaimmillaan ties mihin.

      Totta, pitäisi muistaa että erityisesti runoja moni (tai ainakin minä) tulkitsee tavallaan ja jopa hyvin henkilökohtaisista lähtökohdista.

      Poista
  2. Mulla itellä on kriisi sen takia, että mun kirjotus facessa tulkittiin niin väärin kuin vain voi. :D Yritän hyväksyä sen, että mun ajatukset voi oikeasti tulkita ihan päinvastoin kuin tarkoitin. Päivitin siitä, ettei lapset kiinnosta mua ja etten edes pidä lapsista. Mun eräs kaveri sitten oli tulkinnut sen niin, ettei mua kiinnosta ollenkaan kavereitteni asiat/kuulumiset. Hmph. Tuo ottaa koville. Kun en tajua, että miten se, etten oo kiinnostunut jostain asiasta voi tarkottaa etten oo kiinnostunu kuulumisista. Eihän ne sule toisiaan pois. Ääh. Nyt parun sitten sun kommenttiboksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala, lapset (ja vanhemmuus) tuntuu olevan joillekin kuuma peruna etenkin jos lapseton sanoo asiasta jotain. Olen nähnyt monenkin tyypin, jolla on lapsia, kertovan ettei lapset juuri kiinnosta (paitsi ne omat) eikä se tunnu saavan aikaan vastaavaa reaktiota kuin sinulla. Ei se mitä sanoo, vaan kuka sanoo. Itse pyrin olemaan hiljaa näistä aiheista, koska en jaksa edes ajatusta mahdollisesta “loputtomasta suosta”, johon se voi johtaa. :D

      Täällä saa parkua, käytän itsekin toisinaan toisten kommenttilaatikoita hyväkseni avautuessani omista jutuistani :D

      Poista
  3. Mahtavaa, ettei sinulla ole älypuhelinta!! Minä hankin sen vasta pari vuotta sitten ja olen kyllä katunut monet kerrat. Kaipaan sitä entistä ELÄMÄÄ, kun oli aikaa muullekin kuin somelle! No, eihän somessa ole pakko roikkua koko ajan, sanovat jotkut neropatit, mutta eivät muista ajatella, että on ihmisiä, jotka ovat lahjakkaita kehittämään riippuvuuksia... :( No, ehkä vielä jonain päivänä hankin senioripuhelimen tms...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen itse sellainen helposti addiktoituva persoona. En tiedä koukuttuisinko älyluuriin (en oikeastaan usko), mutta ei kiinnosta edes kokeilla. Ehkä minulle joskus syntyy halua hommata älypuhelin, mutta toistaiseksi ei sellaista halua ole näkynyt. Instagram on ainoa syy tällä hetkellä, miksi älypuhelin edes hieman kiinnostaa. :D

      Minulla on käytössäni edelleen Nokian puhelimeni mallia simpukka. Hyvin toimii edelleen, joten mitäpä sitä vaihtamaan niin kauan kuin toimii :)

      Poista
  4. Minulla on ollut älyä puhelimessa jotain kolme vuotta, kun vanha nokia simahti. Online ei tule puhelimen kanssa juurikaan oltua, joten toimii niin kuin vanhakin puhelin, soittoja ja tekstareita.Tosin jotkut sovellukset ovat hyviä, niin kuin vr ja eri lippufirmat, niin ei tarvi tulostella matka- ja keikkalippuja.

    En ole vielä lukenut Ainaa, Sami lupasi lähettää sen minulle, kun en saa aikaiseksi hakeakaan. Huomasitko muuten blogistani/seinältäni, että Niilo on säveltänyt yhden runoistani? Laitan jutskan linkin nimeeni.

    Anna vaan tulla sen Ainan arvio, et sinä tulkitse mitään väärin, sillä sellaista ei ole olemassakaan, siis väärin tulkitsemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi myös sinussa on älyä puhelimesi lisäksi. Sellaista älyä, ettei seurassasi tarvitse hikeentyä siitä, että räpläisit luuria jatkuvasti! Et ole siis muuttunut digizombieksi, vaikka sinulla olisi siihen oiva mahdollisuus :D

      Varmasti älypuhelimesta on oikeastikin ihan hyötyä (juuri nuo mainitsemasi esim.), mutta itse en vaan jaksa. Minulla on vaikea suhde kännykkään noin yleensä: tylsistyttää pelkästään laittaa tekstiviesti. Tai oikeastaan pelkästään puhelimen ottaminen käteen – en vaan jaksa.

      Aina on mahtava, se on voimakas ja “juokseva”, tunnelataus on suorastaan kiihkeä. Aion kyllä blogata siitä, mutta olen hieman hidas liikkeissäni nyt kun pitää näitä “kriisejä” selätellä. Sinua odottaa hyvä lukuelämys, uskallan kehua!

      Huomasin kyllä blogissasi sen sävellyksen runoosi. En ole sitä vielä kuunnellut, mutta tänään ajattelin kuunnella. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.