Ystävyys kuin spiraali, sitä ei voi pysäyttää

Kent Haruf: Our Souls at Night
Picador 2015
S. 179

Harufin kirja on lempeä untuvapeitto, johon kaaos ja kovat äänet hukkuvat. Vajoavat syvälle lopulta haihtuen kokonaan pois.

Naapurukset Louis ja Addie asuvat pienessä Holt-nimisessä kaupungissa Coloradossa, Yhdysvalloissa (Holt on fiktiivinen kaupunki). He ovat tietoisia toisistaan, mutta eivät tekemisissä toistensa kanssa. Molemmat asuvat yksin talojaan lasten lähdettyä omille teilleen ja puolisoiden kuoltua vuosia sitten. Eräänä päivänä Addie koputtaa Louisin ovelle ja tekee ehdotuksen.

Tästä saa alkunsa Louisin ja Addien ystävyys, joka aluksi on haparoivaa ja muodollista, epäröivää. Salassa pidettävääkin, vaikka eihän mikään pienessä kaupungissa pysy salassa. Ihmiset kuljettavat juoruja, eikä kaikkia miellyttä seitsenkymppisten leski-ihmisten välinen ystävyys (joka nähdään heti enemmän kuin ystävyytenä), vähiten Addien poikaa joka asuu muualla ja painii omien ongelmiensa parissa.

Our Souls at Night (jatkossa OSN) avautuu maltillisesti ja juuri sen verran kuin on tarpeen - se ei ole mikään luu, joka kalutaan perin pohjin ja puhtaaksi. Lukija saa itse tutkiskella ja mietiskellä. Minulle jäi hämäräksi, miksi ikäihmisten "suhde" on niin "tuomittava" asia? Mitä sillä on väliä, kun puolisot ovat jo kauan sitten kuolleet? En löytänyt paheksumiseen syytä kumpaisenkaan menneisyydestä, vaikka siellä traagisia tapahtumia onkin.

Addien poikaa huolettaa, että Louis on Addien rahojen perässä tai ainakin jokin niljakas motiivi hänellä (Louisilla) on oltava. Siinä ei järkipuhe auta eikä edes omat silmät ja havainnot. Ihminenhän helposti näkee asiat sellaisina, jollaisina haluaa eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Joskus totuutta ei edes haluta nähdä vaihtoehtona, koska oma ennakkoluulo on helpompi/mukavampi/whatever säilyttää.

OSN on rauhallinen ja vaikka siinä on traagisia tapahtumia (lähinnä menneessä), ne käsitellään huomaavaisesti eikä draamailua ole luvassa. Dialogeja ei ole merkitty lainausmerkein, vaan ne uppoavat tekstiin. Sopii kirjan tyyliin, mielestäni.

Postauksen otsikon voi ymmärtää kirjan luettuaan. Minua kiukutti eräs kirjan henkilö, mutta hänen tahtoonsa oli pakko alistua, koska Addiekin alistui.


Jos kuvaisin kirjan adjektiiveina, listani oli tämän kaltainen: Kärsivällinen, maltillinen, hyväksyvä, toiveikas, välittävä, uudistuva.

No added drama.


OSN jäi Harufin viimeiseksi kirjaksi (Haruf kuoli 2014), mutta onneksi häneltä löytyy lukuisa määrä vanhempaa tuotantoa. Ehdottomasti aion lukea lisää Harufilta.

Tutkimusteni perusteella juuri tätä Harufin kirjaa ei ole suomennettu (saa oikaista, jos olen väärässä), mutta suomennokset on olemassa ainakin teoksista Plainsong (Tasangon laulu) ja Eventide (Jo ilta on).