Sivut

maanantai 11. joulukuuta 2017

Syyrian pakolaiset


Lainasin kirjastosta Melissa Flemingin teoksen A Hope More Powerful Than the Sea (Fleet 2017, s 274), koska sen sivulieve kertoi mielenkiintoisen tarinan (joka osoittautuikin olevan juonireferaatti kirjasta, mitä syvästi paheksun) nuoresta naisesta, Doaasta.

Oletin sen perusteella, että luvassa on syvälle Syyrian sodan rakenteisiin pureutuva teos, jonka keskushahmona on Doaa. Kirjan kansi tuki tätä oletusta ja mielestäni piirsi kuvaa kaunokirjallisemmasta lähestymistavasta ja muodosta.

Oletin osittain väärin. Jos olisin katsellut netistä, millaisiin kansiin kirja on muualla (Usa, Etelä-Afrikka) kääritty, olisin ehkä saanut paremman (oikeamman) kuvan.


Kirjasta julkaistaan pehemäkantinen versio (kuva oikealla) Briteissä tammikuussa: siinä kansi on tyystin toisenlainen. Tämä on yleistä täällä ja oletan sen virkistävän - tai ainakin pyrkivän virkistämään - myyntiä. Annetaan kirjalle ikään kuin kaksi mahdollisuutta olla "uutuus".

Mitä mieltä olet, kun katselet näitä kansia: vaikuttaako tuo tyystin erilainen brittikansi (ylin kuva) mielikuvaasi siitä, millainen kirja on kyseessä? Entä nämä toiset kannet: eivätkö olekin periaatteessa ennalta -arvattavia, mutta samalla aika paljon puhuvia?

Se kansista.

Fleming kertoo nuoren Doaan (nyt iältään käsittääkseni 21 tai 22) tarinan alkaen siitä, kun hän vielä asuu Daraassa, Syyriassa. Doaan tarinan kautta avautuvat ne moninaiset syyt, miksi Syyriasta paetaan naapurimaihin ja kauemmaksikin.

Syyriahan on tällä hetkellä melko asumiskelvoton: elämä siellä on lähinnä yritystä selviytyä hengissä vailla tulevaisuudennäkymiä. Fleming avaa yksinkertaisella kielellä, miten tähän on tultu eli jos ei ennestään sitä tiedä, kirja sivistää. Itse asiassa tämän kirjan voisivat lukea nimenomaan sellaiset ihmiset, joiden mielestä syyrialaisten tulisi joko pysyä kotimaassaan tai paeta vain naapurimaihin tai ainakin pysyä kaukana meistä.

Doaa pakenee perheensä kanssa ensin Egyptiin, jossa elämä näyttää aluksi asettuvan uomiinsa ja siellä jopa voi haaveilla uudesta alusta. Kovaa työtä se vaatii, ihan siis oikeaa työtä jota tehdään omin kätösin. Pakoon ei lähdetty asenteella, että toiset sitten elättävät. Suuri osa haluaa tehdä työtä, kokea olevansa osa jotain. Kokea löytäneensä paikkansa. Vastoin monien yleisiä (ennakko)luuloja syyrialaiset ovat ihmisiä, he ovat yksilöitä. Heillä on tunteet, heillä on sydämet. He eivät halua sotia. Mutta niinhän se taas on, että muutama mätä muna korissa tarkoittaa joidenkin ahdasmielisten silmissä sitä, että koko kori on pilalla.

Egyptin salliva ja ystävällinen ilmapiiri Syyriasta tulleita pakolaisia kohtaan muuttuu ns. Egyptin vallankaappauksen tuloksena (kirjan mukaan) yhdessä yössä. Nyt syyrialaiset nähdäänkin vallasta syöstyn presidentti Mursin kannattajina ja (maan) vihollisina, heitä uhkaillaan ja kiusataan, naisia lähennellään. Elämä alkaa olla vaivalloista, kun syyrialaisia lapsiakaan ei haluta enää kouluihin. Näistä syistä kumpuaa tarve paeta Eurooppaan etsimään rauhaa, etsimään ihmisarvoista elämää.

Doaa ja sulhasensa Bassem haluavat yrittää Ruotsiin Italian kautta. Sitä varten pitää tietenkin matkustaa Välimeren halki veneellä. Me olemme varmasti kaikki kuulleet ns. pakolaisveneistä ja erityisesti niiden vaarallisuudesta ja taipumuksesta upota. Niin ovat monet pakolaisetkin, myös Doaa ja Bassem. Silti he järjestävät itsensä tuolle karmealle kuolemanmatkalle, koska osa kuitenkin selviää. Se on toivoa, se on sitä kun ei auta muuta kuin toivoa, koska mitään muuta ei enää ole. Ja niin käy, että Doaa saa todistaa sulhasensa kuoleman.

Tämä kirja avaa hyvin pakolaiskuljetusta Välimerellä. Olen monesti miettinyt, miten nämä kuljetukset järjestetään ja mitä kaikkea niihin liittyy (googlettamalla toki löytyy kaikenlaista tiedonjyvää). Se selviää tämän kirjan lukemalla: Doaa ja Bassem yrittivät kolme kertaa ennen kuin pääsivät edes veneeseen asti.

Venettä vaihdettiin ylityksen aikana useita kertoja ja siihenkin on syynsä. Veneet/alukset ovat kämäsiä ja vanhoja eivätkä todellakaan vastaa niitä mainoskuvia, joita pakolaiset näkevät mm. näitä pakoja järjestävien tahojen Facebook-sivulla, mutta toisaalta eivät pakolaiset niihin edes itse usko (googlettelin, mutta en löytänyt mitään validia, koska en osaa arabiaa).

Sanoisin, että tämä kirja on varsin mainio läpileikkaus Syyrian pitkään jatkuneeseen kriisiin (ja sen syihin) ja sieltä lähtevien pakolaisten ajatuksiin, kokemuksiin ja motiiveihin. Vaikka kyseessä on periaatteessa vain yhden ihmisen (tähänastinen) elämäntarina, ei kenenkään elämä tapahdu tyhjiössä ja joskus voi yleistää, kunhan muistaa että yleistys on aina yleistys eikä kosketa joka ikistä. Aiheeltaan tämä kirja on tärkeä, jota tuskin ottavat lukuun ne ihmiset, joiden nimenomaan soisi tämän lukevan.

Valitusosuus

Melissa Fleming on UNHCR:n Chief Spokesperson. Hän on varmasti pätevä ja tekee arvokasta työtä. Tämä kirja on silti huolimattomasti toteutettu: toisteisuutta on uskomattoman paljon ja osa täysin samoin virkkein esitettynä. Väliä tähän toisteisuuteen ei välttämättä ole kuin sivun verran eli se on todellakin silmiinpistävää. Minulla kun ei muutenkaan ole muistiongelmia, niin ärsyynnyin. Jotkin asiat on mainittu jopa kolme kertaa - että en varmaan ikinä unohda niitä.

Kirjan tyyli ei myöskään täysin miellyttänyt minua. Doaa jää etäiseksi, paperimaiseksi hahmoksi johon on vaikea muodostaa tunnesidettä, vaikka hän onkin kirjan keskushenkilö. Koin myös, että persoonaansa on romantisoitu tai liioiteltu. En osaa selittää tarkemmin: ihan kuin hänestä yritettäisiin leipoa supersankaria, yli-ihmistä (en innostu ns. henkilöpalvonnasta, koen sen kiusallisena, jopa vastenmielisenä mutta se kenties on oma ongelmani). Ehkä tähän on vaikuttanut se, että vaikka Fleming ja Doaa ovat tavanneet useita kertoja, heillä ei ole yhteistä kieltä (ei ainakaan tätä kirjaa kirjoitettaessa).

Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan kannatti lukea ja rohkenen suositella muillekin. Kirja on erittäin helppotajuinen ja vastasi kaikkiin kysymyksiini, joita minulla sitä lukiessa heräsi. Riittävän perusteellinen siis myös. Olen aiemmin lukenut toimittaja Samar Yazbekin kirjoittaman kirjan The Crossing (tässä bloggaukseni), joka niinikään kertoo Syyriasta. Siinä näkökulma on hyvin toisenlainen kuin tässä A Hope More Powerful Than the Sea, joka on enemmän selvitymistarina kun taas The Crossing "tutkielma".

Kirjaa ei ainakaan toistaiseksi ole suomennettu eikä minulla ole tietoa suomennetaanko ikinä.

Kiinnostuneille lisää tietoa:

Doaan haastattelu UNHCR:n sivulla
Melissa Flemingin TED-talk (kesto noin 20 minuuttia)

12 kommenttia:

  1. (kannet joskus vaukuttavat valintaan, mikä hivenen ihmetyttää tuo nainen, sillä yksinäiset naiset aivät pääse yksin pakenemaan, se häpeä... he eivä koskaan pääsisi palaaman takaisin, oma perhe hylkäisisi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Doaa paennut yksin, vaan sulhasensa kanssa yhdessä. Tarkoitus olisi ollut myöhemmin yrittää saada muu perhe (eli mm. Doaan vanhemmat ja sisarukset) myös turvaan Ruotsiin.

      Tämä kirja kyllä vastaa noihin pohtimiisi asioihin eli ei ole mitään ihmeteltävää tässä. Itse asiassa suosittelen lukemaan tämän, niin ei tarvitse ihmetellä. :)

      Poista
  2. Olen lukenut 2016 ilmestyneen toimittaja Lotta Nuotion kirjan Yksi miljoonista, Modin pako Syyriasta. Modi oli nuori (mies)lääkäri, joka päätyi Turkin ja venematkan jälkeen Ruotsiin. Hyvä kirja.

    Pelkkä meri antaa vaikutelman 'kaunokirjallisemmasta' tyylistä minusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin tuosta Nuotion kirjasta kuullut ja se on lukulistallanikin (tosin olin jo unohtanut koko kirjan), mutta en tiedä milloin sille on aikaa.

      Jep, en siis ole tuntemukseni kanssa yksin: kannella voi vaikuttaa hyvinkin paljon siihen, mihin suuntaan lukijan mielikuva kirjasta ohjautuu. Siksi kai tietyssä mielessä koin tulleeni huijatuksi, koska kirja ei lopulta vastannut sitä, mitä se "viestitti". Tämä ei nimittäin "kaunokirjallisesti" ollut mitenkään kummoinen.

      Poista
  3. Minäkin olen lukenut tuon Lotta Nuotion kirjan, ja se oli minusta tosi hyvä ja valaiseva. Kannattaa lukea sitten joskus kun ehdit! :) Mutta harmi kyllä, että sinua huijattiin kirjan kannella... Sellaistakin voi siis sattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ehkäpä luen sen jo seuraavalla suomireissulla, jos tulee sellainen fiilis. Nyt taidan olla hieman täynnä tätä aihetta, vaikka tärkeä toki onkin.

      Hmm, ei minua ole huijattu, itsehän oletin "väärin". Eikä minua kaduta, että kirjan luin. Mielestäni kerroin kirjasta paljon hyvääkin ja ns. kritiikin osuus on aika pieni kirjoituksessani.

      Poista
  4. Kiitos kirjan esittelystä. On todella ajankohtainen kirja, on valitettavaa jos kirja on kiireellä tehty. Tuosta Lotta Nuotion kirjasta olen kuullut, mutta en valitettavasti ole sitä lukenut. Hyvää joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoisin, että tulisi pian aika, jolloin tällaisten vastaavien kirjojen kohdalla voisi todeta, että eivät ole enää ajankohtaisia. Ehkä sellainenkin aika vielä tulee.

      En tiedä, onko tämä kirja kiireellä tehty. Toisteisuus tietenkin viittaa huolimattomaan editointiin, mutta noin muuten kirjan tyyli on mitä on. Ehkä joku toinen kokee sen eri tavalla kuin minä. Kyllä tämä minusta ihan lukemisen arvoinen silti on ja toivon, että se välittyy tekstistänikin. :)

      Oikein kaunista joulunalusaikaa sinullekin! <3

      Poista
  5. Monestihan kannet vaihtelevat maan mukaan, olen huomannut.Tämä kirja kiinnostaisi ,ihan senkin vuoksi että on kyseessä naapurvaltion ihmisistä. Täällähän rajan alueella hoidetaan syyrialaisia haavoittuneita, olisi todella mielenkiintoista päästä katsomaan ja kuuntelemaan heitä, mutta se ei suju koska heitä suojellaan tarkasti oman turvallisuutensa vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, luonnollisesti vaihtelevat (kirjojen nimetkin vaihtelevat maittain, vaikka kieli olisi sama). Harvemmin vain tulee tsekattua esim. muita enkunkielisiä (tai minkään kielisiä) kansia kuin brittikansi.

      Tämä on ihan pätevä kirja, joka kyllä ehdottomasti kannatti lukea eli rohkenen suositella. Tässä kirjassa käsitellän hiukan Syyrian naapurivaltioiden suhtautumista ja suhdetta syyrialaisiin pakolaisiin, mutta melko sivulausein (paitsi Egyptin kohdalla). Minäkin ymmärrän, että siellä suojellaan syyrialaisia tarkasti ja myös taataan heille yksityisyyttä ja rauhaa.

      Poista
  6. Näistä kansista pidän eniten tuosta sinisestä pehmeäkantisesta. Se antaa vaikutelman omaelämäkerrallisuudesta.
    Modin pako Syyriasta valaisee hyvin pakolaisen matkan mutkia. Olikohan Modillakin vasta kolmas pakoyritys, joka onnistui. Milloin alus oli liian rämä milloin lähtö viivästyi ja päivä alkoi valjeta.
    Rantautuminen on usein erittäin vaarallista tyrskyjen ja rantakivien takia. Vesi saattaa olla jäätävää. Ei ole siis olosuhteet mitään rantalomaa muistuttavia.
    Tällaiset kirjat ovat erittäin tarpeellista tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minustakin nuo kasvokuvalliset kannet kuvaavat kirjan sisältöä paremmin kuin tuo merikansi. Kyseessähän ei kuitenkaan ole omaelämäkerta, vaan kirjan on kirjoittanut Melissa Fleming muun muassa Doaan kanssa käymiensä tulkattujen (joskus jopa kaksi tulkkia välissä) keskustelun timoilta. Mietin, että yhteisen kielen puuttuminen voi heijastua kirjassakin tiettynä "persoonattomuutena". Minä en siis kokenut Doaata jostain syystä kovin "lihallisena", mutta olen melko varma ettei syy ole Doaassa vaan nimenomaan tässä kirjassa ja sen tyylissä.

      Doaan ja sulhasensa pako päättyi, koska joku ilmeisesti käräytti heidät. He päätyivät vankilaan kaksi kertaa epäonnistuneen pakoyrityksen jälkeen. Ilmeisesti osan paoista onkin tarkoitus epäonnistua eli ne on järjestetty niin (lahjotut poliisit/vartijat eivät voi jatkuvasti päästää kaikkia pakenemaan tai menee ns. "uskottavuus" heidän työhönsä). Surkeat paatit eivät ole ainoa vaara, alueella seilaa myös "merirosvoja" (jotka eivät tosin välttis ryöstä mitään, vaan haluavat vain upottaa laivan ja estää pakolaisia rantautumasta).

      Täytyypä lukea tuo Modin tarinakin. On hyvä lukea aiheesta eri lähteistä ja hieman eri näkökulmastakin.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.