Petina Gappah: The Book of Memory
Faber & Faber 2015
S. 270
Suom. Muistojen kirja
Pähkinänkuori:
Memory on kirjan kertoja ja albiino, joka istuu vankilassa syytettynä kasvatti-isänsä, Lloydin, murhasta. Asianajajansa (Vernah Sithole: luin noin puolet kirjasta hänen nimekseen "Shithole" ja hihittelin mielessäni, kunnes jossain vaiheessa tajusin "lukihäiriöni" ja häpesin mokaani) ehdotuksesta hän alkaa kirjoittaa eräälle toimittajalle, mitä oikeastaan tapahtui eli miten Lloyd kuoli ja kuka hänet murhasi. Entä kuka Lloyd lopulta edes oli.
Intuitioni varoitukset
Minulla oli ei mihinkään perustuva ennakkoaavistus tätä kirjaa kohtaan. Se oli sellainen aavistus, että ei taida olla minua varten tämä. Intuitioni oli oikeassa: ei ollut ihan minua varten tämä Petina Gappahin The Book of Memory.
Miksi sitten otin sen lukuun?
Koska luin useita mielenkiintoisia arvioita kirjasta ja päätin, että luenpa nyt kuitenkin, niin voin itse muodostaa mielipiteeni.
Ja miksi kirja ei ollut minua varten?
Kirjan teemat ja asetelma ovat hyvin mielenkiintoisia. Aineksia olisi ollut minuakin miellyttävään kokonaisuuteen, mutta jostain syystä kirjailija ei kysynyt mielipidettäni eikä kartoittanut mielihalujani.
Kirjaan on dumpattu liikaa tavaraa. Pidän runsaista kirjoista, mutta raja kulkee jossakin siellä, että siinä runsaassa pitää olla enemmän kiinnostavaa ja oleellista kuin epäoleellista ja turhaa. The Book of Memoryssa suurin osa on irrelevanttia. Runsauden takia mihinkään ei perehdytä kunnolla. Muistot ja kohtaukset vilahtelevat ohi kuin maisemat luotijunan ikkunasta. Sivupolut tutkitaan huolellisemmin kuin pääkadut. Alkaa turhauttaa.
Ajoittaiset hauskat dialogt (etenkin englannin kieleen liittyvät) ja kohtaukset eivät pelasta turhautumiselta. Kirja on tyyliltään melko kepeä aiheeseensa nähden - ajoittain suorastaan hauska (etenkin nykyajassa, jolloin ollaan vankilassa - tuli hieman ristiriitainen olo). Tosin runsaiden shonankielisten lainausten takia minulta saattoi mahdollisia syvällisyyksiä mennä ohi. Yksittäisiä sanoja ja merkityksiä on kyllä selitetty ja ne ovat kiinnostavia. Kielen rakenteet ja käyttö kiinnostaa. Sen sijaan minua ei kiinnosta lukea sitaatteja, joista en tajua hevonpeetä.
Varsinaiseen asiaan pääsemista (jonka oletin olevan muun muassa Lloydin kuolema ja siihen johtaneet syyt) sai odotella aika kauan ja kun siihen viimein päästiin, tuli tunne että Gappahille tuli kiire saattaa kirja päätökseen. Siis mitä ihmettä? Ensin lampsitaan sivutolkulla sivupoluilla, mutta keskeiset aiheet kuitataan muutamalla juoksuaskeleella. Näin tapahtui läpi kirjan nimenomaan (minun mielestäni) kiinnostavien ja tärkeiden asioiden osalta.
Maaliviiva jää repsottamaan yksinäisenä punaisena nauhana, jonka päitä on vaikea yhdistää. Siinä ne repsottaa ja minun tekee mieleni sanoa thanks for nothing. Nimittäin en edes tajunnut, miten Lloyd kuoli (olenko vähän tyhmä?). Epäilyksiä kyllä on (tai no, yksi teoria), haluaako joku keskustella kanssani (Lloydin) kuolemasta vaikka kommenttikentässä? Olisi kiva ymmärtää. Kommenttikentässä saa juonipaljastella eli varoitus niille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet mutta aikovat lukea.
Kirjasta on pidetty muualla enemmän, esimerkiksi seuraavissa blogeissa: Lumiomena, Kirjapolkuni, Tuijata ja Kirjasähkökäyrä.
~~~
Ps. Vastailen edellisten postausten vastaamattomiin kommentteihin viikonlopun aikana. Nyt pitää rientää.
SPOILER ALERT - JUONIPALJASTUKSIA - LUKEMINEN OMALLA VASTUULLA
VastaaPoistaNo niin, jos jotain kiinnostaa kertoa käsityksensä Lloydin kuolemasta, niin tänne voi kertoa. Lloydhan kuoli keltaiset sukat jalassa, mutta muuten alasti, päässä muovipussi eli tukehtunut ilmeisesti. Memory "herättää" läppärin ja nähdessään mitä mitä Lloyd on katsonut ymmärtää heti, mitä on tapahtunut. Kyseessä on onnettomuus, ei murha. Mutta miten ja miksi?
Onko Lloyd katsellut homopornoa ja masturboinut ja vahingossa tappanut itsensä? Vai mitä ihmettä. Memoryhan ei halua, että Lloyd löydetään sellaisessa tilassa kuin on, joten siksi hän yrittää naamioida kuoleman toisenlaiseksi onnettomuudeksi (mikä on mielestäni jokseenkin naurettavaa).
Miten te kirjan lukeneet siis tulkitsitte Lloydin kuoleman?
Olipa raikas postaus. Omassa mielessäni tämä kirja jäi henkilöineen jotenkin tunteettomaksi. Jotain, en tiedä mitä, olisi tarvittu, ja toisaalta ei, koska joillekin tämä on sopinut näin.
VastaaPoistaKiitos, Marika! Sama juttu, henkilöihin ei juuri saanut kosketusta tunnetasolla, ei edes Memoryyn. Johtunee myös siitä, että henkilöitä marssitettiin lavalle niin paljon. Tosin kielestä puuttui mielestäni nimenomaan tunne, oli vain pelkkä persoonaton teksti.
PoistaKiva kuulla, etten ole ainoa nihkeyteni kanssa. Moni on tästä tosiaan pitänyt ja makuasioitahan nämä ovat. :)
Hmmm, en ole lukenut, eikä kuulosta ihan tarpeeksi mielenkiintoiselta muuten, mutta nyt jäi häiritsemään Lloydin kuolintapa... Toivottavasti joku nyt "selväkirjoittaa" sen tänne, niin ei tarvitse lukea kirjaa.
VastaaPoistaMinna, minusta mitään ei missaa, jos jättää tämän lukematta. On paljon parempaakin kirjallisuutta olemassa, joten kannattaa tosiaan keskittyä niihin, jotka kiinnostaa tarpeeksi. :)
PoistaLuulen, ettei kirjaa lukemalla Lloydin kuolema selviä sen enempää. Ainoastaan voit tehdä omat johtopäätöksesi kuolemaan johtavista syistä ja itse kuolemisesta. Minä en ainakaan havainnut, että kirjassa olisi mainittu suoraan näitä asioita. Ja jos oli, niin mielelläni haluiasin valaistua, missä kohdin luin huonosti tai en tajunnut mahdollisia vihjeitä :D
Siksi kiinnostaakin kuulla toisten tulkinnat. Oma tulkintani on tuossa kommenteissa ensimmäisenä, mutta se ei riitä minulle, koska se on "typerä".
Kiitos rehellisistä havainnoistasi! Jätin tuon juonipaljastuskeskustelun välistä, koska en ole lukenut teosta, ja se kiinnostaa, kunhan saan sen käsiini. Gappahin novellikokoelma An Elegy for Easterly on yksi vahvimpia lukemiani teoksia eteläisen Afrikan nykymenosta. Siitä tuli mieleen, että olisiko hän vain lahjakkaampi novellien kuin romaanin luojana?
VastaaPoistaZimbabwen naiskirjallisuus noin yleensä on enimmäkseen loistavaa, olen kai lukenut teoksia viideltä tekijältä.
Anu, kiva kuulla että tämä on lukulistallasi! Olisi sitten mielenkiintoista lukea sinun mietteesi ja tulkintasi tietystä tapahtumasta - ja tietenkin koko kirjasta! Voihan olla, että tässä on sinulle enemmän annettavaa. Moni on kuitenkin pitänyt tästä kirjasta. :)
PoistaGappahin novelleja ehkä voisi joskus (noin sadan vuoden kuluttua) kokeilla :D Minulla on tiedossani muitakin Zimbabween sijoittuvia kirjoja (ja zimbabwelaisia kirjailijoita - maatunnisteesta löytyy osa), joten en taida Gappahiin toistaiseksi tämän enempää tutustua.
Eksyin sivupoluilla jo hyvin alkuvaiheessa ja jätin kirjan kesken ja sen jälkeen tunsin olevani huono ihminen, kun tuntui, että suunnilleen kaikki muut ylistivät tätä. Ostin tämän aikanaan enkuksi, mutta sitten kuulin noista shonankielisistä lainauksista, että ne on hankalia ja arvoin tämän lukemista niin kauan, että suomenkielinen käännöskin ehti ilmestyä ja sitä sitten luin alussa mainituin lopputuloksin. Fiilikseksi jäi, että tarinaa vietiin moneen suuntaan, mutta liikettä ei silti juurikaan ollut.
VastaaPoistaOmppu, kirja lähtee sinne sivupoluille melko alkuvaiheessa :D Aluksi se oli ihan ok, mutta kun ei sieltä millään päästy pois eikä oikein minnekään, niin alkoi mielenkiinto herpaantua. Itse en ollut tietoinen kirjan aloitettuani runsaista shonankielisistä lainauksista, joten ne tulivat yllärinä. Sinänsä runsaskaan lainailu ei minua haittaa, jos ne on käännetty. Tässä kirjassa ei ole.
PoistaEn ole tätä lukenut, mutta onpa erikoista, että kirjassa on pitkiä, vieraskielisiä lainauksia. Kuinkahan moni lukija niitäkään ymmärtää? Ja onkohan niitä käännetty suomenkieliseen painokseen? Minäkin kovasti tykkään siitä, että annetaan edes mahdollisuus ymmärtää lukemansa eli pitkät, marginaalisella kielellä olevat lainaukset kyllä karkottavat meikäläisen lukijoiden joukosta. :D
VastaaPoistaPakko sen verran tarkentaa, että kyseessä ei sentään ole mitkään usean kappaleen pituiset siteeraukset, mutta selkeitä kokonaisuuksia kuitenkin (esim. henkilön A vastaus henkilölle B). Lisäksi lainauksia on sen verran paljon, että kyllähän niistä tekstiä muodostuu. Vaikea sanoa ovatko millään lailla oleellisia juonen kannalta (tuskin ovat, ei kai kirjailija sellaista "riskiä" ottaisi), koska kirjassa on niin paljon muutakin epäoleellista. :D
PoistaSuomenkielistä painosta en ole päässyt käpälöimään, mutta tuskin niitä on siinäkään käännetty (mutua), koska ei ole alkuperäisessäkään eli siinä, jonka minä luin. Kirjassa selitetään jonkin verran yksittäisten sanojen merkityksiä (ja käyttötarkoitusta, vivahde-eroja) ja sitä kautta lukija pääsee hieman shonan kieleen ja sitä kautta kulttuuriin sisälle. Minusta oli mielenkiintoista lukea, miten kieli(kin) vaikuttaa siihen, miten maailmaa hahmottaa. Mutta nämä selittävät osuudet ovat lyhyitä ja ohimeneviä (eli aina kun minua olisi kiinnostanut, asia kuitattiin nopeasti muutamalla virkkeellä ja lakaistiin maton alle ja tätä se oli kautta kirjan). :P
Mietiskelin runsautta ja suoraviivaisuutta lukiessani Liksomin Everstinnaa. Liksomilla oli valtavasti materiaalia, kirjoitettua tekstiä toista tuhatta liuskaa, mutta lopputuloksena on alle 200 sivuinen kirja, kompakti, rullaava, eikä siinä ole mitään turhaa.
VastaaPoistaLiksom kertoikin editoineensa kirjaa vuoden, että se olisi etenevä ja helppolukuinen kokonaisuus.
Tuntuu, että tällaista työtä ei läheskään aina tehdä, vaan kerrontaan jätetään paljon sellaista, mikä ei vie tarinaa eteenpäin, mutta saa lukukokemuksen tökkimään.
Toki myös kirjoitustavat (ja lukijoiden mieltymykset) ovat erilaisia, toiset pitävät runsaasta. Itse olen kuitenkin lähtökohtaisesti suoraviivaisuuden ystävä, toimittajan ammattitauti 😊
Amma, luinkin että Everstinnan kässäri on ollut melkoinen monsteri ja siitä on karsittu runsaasti. Kenties hän kirjoittaa "antaa palaa" -tyylillä ja sitten käyttää huomattavasti aikaa editointiin. Itse kirjoita blogijuttuni monesti niin eli annan palaa: sitten editoin tekstin, jolloin siitä lähtee jopa kokonaisia kappaleita. Ja nyt on sentään kyse lyhyistä teksteistä. Joskus taas teksti tulee suoraan eli ylimääräistä "lillua" ei juuri esiinny. Riippuu aiheesta (ja blogini ollessa kyseessä usein kirjasta), josta kirjoittaa.
PoistaMinulla on viestintätausta ja olen myös toimittajana työskennellyt (ja opiskellut alaa). Minulla taitaa painaa asenteissani enemmän viestinnän opinnot, sillä ajattelen että kieli valitaan sen hetkisen tarpeen mukaan. Kaunokirjallisuus on aivan eri asia kuin lehtijutut ja -reportaasit. Kirjallisuuteen sopii kielellä leikittely ja monitulkintaisuus (toisin kuin vaikkapa toimittajan tai tiedottajan kirjoittamaan tekstiin) Eihän kirjan ainoa tehtänä ole olla ns. juonivetoinen selkokirja. Se on sitten tosiaan makuasia, kuka mistäkin tykkää. :)
Suoraviivaisuuden ystäville on tosiaan tätä kirjaa suosittelisi eikä se sopinut minullekaan. :D
Hmmhmm. Minulla oli tämä jo kirjastosta lainasta, mutta en sitten ehtinyt lukea ja palautin. Nyt en ihan tiedä lukisinko vai enkö, Helsinki Litissä kiinnostuin kyllä kun Gappah tästä kertoi. Kirjoittamasi perusteella en ota tätä lukuun ainakaan ihan heti, sivupolkuharhailu sopinee paremmin sellaiseen tilanteeseen kun jaksaisin keskittyä kunnolla lukemiseen.
VastaaPoistaLinnea, moni on tästä kirjasta pitänyt eli kuulunen vähemmistöön mielipiteeni kanssa. Mielestäni kirja on kyllä helppolukuinen eli siinä pysyy kyllä mukana sivupoiluilla harhailusta huolimatta. Minulle nuo sivupolut vain aiheuttivat turhautumista, koska niitä oli niin paljon. Toisaalta henkilöitä esitellään sen verran, että pitää olla skarppina. Hyvin ne silti mieleen jäävät, kun lukee rauhassa ja ajatuksella eli ei tämä tosiaan sellaiseksi välipalakirjaksi sovi. :)
PoistaKappas, Helsinki Litissä mukana ja näin tyrmätty! Olisiko kyseessä klassinen toisen romaanin ongelma? Ensimmäisellään Gappah voitti Guardian First Book Awardin 2009, joten ei liene ihan turha tapaus kokonaisuudessaan. Uskon kuitenkin varoituksia, ja jos Gappahilta jotain luen, se ei ole Muistojen kirja.
VastaaPoistaMinna /Kirsin Book Club
Minna, en ole tietoinen Suomen mahdollisista kirjallisuustapahtumista. En ole myöskään lukenut Gappahilta muuta enkä varmaan luekaan. En siis osaa sanoa onko kyseessä toisen romaanin ongelma tai ongelmaa lainkaan. Monihan on tästä kirjasta pitänyt.
PoistaPostaukseni lopussa on muutama linkki blogeihin, jossa tämä Gappahin kirja on herättänyt ihan toisenlaisia tuntemuksia kuin nämä minun. Eli kannattaa sieltä hakea ns. second opinion. Toisaalta jos sivupolut ja epäoleellisuudet eivät innosta, niin tuskin tähän kirjaan kannattaa ihan ensimmäiseksi tarttua. :)