Sivut

torstai 23. maaliskuuta 2017

Täsmäiskut kirjastoon

Rakkahin lähikirjastoni

Aina ei jaksa tai ehdi tai [lisää tähän mieleisesi verbi] muhia kirjastossa tuntitolkulla. Silloin voi tehdä täsmäiskuja listan kanssa.

Kirjastokorttisysteemini

Listat ovat muutenkin käteviä, sillä minulta usein tyhjenee pää kirjaston ihanan runsauden edessä, ja kaikki aiemmin suunnittelemani lainakirjat lentävät ulos päästäni yhtenä varpusparven lehahduksena.

Mentaalisen kirjalistan lisäksi minulla on ihan konkreettinen lista kirjaston palvelussa. Sieltä kopioin haluamieni kirjojen nimiä ihan perinteiselle paperilapulle, jonka sujautan kirjastokorttisysteemiini.

Musta aukko päässä: miksikä tuota "koteloa" (kuva yläpuolella) kutsutaan? Muovitasku ei kuulosta hyvältä, ei myöskään kotelo. Kyseessä on siis avattava muoviläpyskä, jonka sisällä on taskut.

Muistiinpano- ja kopinointivehkeeni

 Tällä viikolla tein kaksi täsmäiskua kirjastoon.

Tuorein saalis

Luen parhaillaan Janice Y.K Leen romaania The Expatriates. Sen saalistin maanantain täsmäiskussa.

Melkein yhtä tuore saalis

Niin että mitähän sitä lukisi seuraavaksi! Ihan kamalaa, kun kohta pitää taas päättää.

Ps. Jos joku ihmettelee, miksi mellastan kynän ja paperin kanssa, niin se johtuu siitä, etten kanniskele puhelinta mukanani. Toisekseen minulla ei edes ole älypuhelinta. Kyseessä on tietoinen valinta ja halu elää ihan "real life" tuolla ulkona.

22 kommenttia:

  1. Sanoisin 'korttikotelo', mutta kun et kelpuuta koteloa...

    Minä muuten teen muistiinpanot pääasiassa kynällä paperille (mieluiten [kauniiseen] muistikirjaan, joita on joka tarkoitukseen, olen maanikko ja minulla on monta systeemiä), vain hätätapauksissa naputtelen puhelimeen. Kuten esim. jos tulee mieleen jotain, kun olen mennyt jo petiin enkä jaksa nousta hakemaan parempaa. Paitsi että tykkään kynistä ja paperista, en luota juurikaan noihin "äly"vehkeisiin, joista tuppaa katoamaan asioita vaikkapa jonkun päivityksen yhteydessä. Joo joo joo, varmuuskopiot jne. Mutku. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai minun on pakko kelpuuttaa, jos ei muuta ole. Minulle tulee "korttikotelosta" mieleeni sellainen kova kotelo, ei varsinaisesti taskullinen, avattava "juttu". Mutta ehkä tuollaiselle "muoviläpyskälle" ei ole sen kummempaa nimitystä. :D

      Tykkään kirjoittaa käsin, joten minulla sama juttu: on monenlaista muistikirjaa ja -lappuvihkoa eri tarpeisiin. Yksi kirjanen on varattu pelkästään lukumuistiinpanoille ja muille kirjallisille jutuille ja myös blogi-ideoita varten. Voisinkin vääntää jossain vaiheessa jutun muistikirjoista. :P Toki käytän tietokonetta pidempien juttujen kirjoittamiseen, mutta missään tapauksessa en en jaksaisi jollakin tabletilla saati kännykällä näpytellä. Minulla on pöytäkone hyvällä näppiksellä ja isolla näytöllä.

      Minusta käsin kirjoittaminen on nopeampaa kuin puhelimeen näpyttäminen. Lisäksi puhelimen räplääminen ei innosta muutenkaan: jaksan keskittyä puhelimeen noin viisi sekuntia ja sitten mietin, voisiko sen pelkän tekstarinkinkin sijasta laittaa mailin tai yksityisviestin netin kautta.

      Poista
  2. Sinulla tämä siis toimii. Täsmäiskulistoja on tullut rustailtua, mutta jättänyt lapun lopulta kotiin tai lainannut kaikkea muuta kuin mitä listassa luki.

    Ihana runsaus ja sen seurauksena lehahtavat varpusparvet ovat valitettavan totta. Tilannetta ei paranna Tukholman kirjaston e-kirjakortti. Päälle 290 000 ruotsinkielistä teosta, 10 000 suomeksi. Olen pulassa ja halu muuttaa Ruotsiin on taas entistä suurempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, toimii oikein hyvin. Laput eivät unohdu minnekään, kun säilytän niitä kirjastokorttiläpyskän välissä ja k-kortti taas kulkee mukana suunnilleen aina. :-)

      Enpä tiennytkään, että suomalainen/Suomessa asuva voi käyttää Ruotsin kirjastopalvelua. Mukavaa avoimuutta ja varmasti tosiaan avaa melkoisen määrän lisää kirjankansia!

      Poista
    2. Ja täällä Tukholmassa muuten saa suomalaiset uutuuskirjat suht' nopeasti, jonot ovat lyhyemmät :)/Mari

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hmm, nyt täytyy sanoa etten ymmärrä kommenttia. Saako selvennystä? :D

      Poista
  4. Luulin olevani viimeinen älypuhelimeton ihminen (ainakin vanhusväestön ulkopuolella), mutta meitä on siis ainakin kaksi. Hämmentävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole, meitä "dinosauruksia" on muitakin. En tosin tiedä vanhusväestön lisäksi kuin nyt meidät kaksi. :D

      Poista
    2. Naapuri 89vee hankki muuten juuri ekan älypuhelimensa :D

      Poista
    3. Juu, ei älykköpuhelimia vanhuksilta kielletty ole :D

      Poista
  5. Mielestäni läpyskä on tässä se avaintermi... :D Rustailen myös muistiinpanoni käsin, vaikka älypuhelin onkin aina mukana. Käsin ylös kirjoitettu jää jostakin syystä myös paremmin mieleen kuin ruudulle naputeltu. Varsinkin muistiinpanoksi otetut kuvat unohtuvat virtuaalipölyttymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läpyskä ainakin kuvaa kys. esinettä hyvin. :D Minulla myös tarttuu mieleen käsinkirjoitettu teksti paremmin kuin esim. ruudulle kirjoitettu. Käsin kirjoittamisessa on jotain hyvin intensiivistä ja "omistautuvaa", jolloin asia painuu paremmin päähän. Kaikilla ei varmaan näin ole, mutta varmaan monilla. :)

      Poista
  6. On minullakin joskus ollut tuollaisia lippuslappusia, tulee muistoja mieleen 😉 Nykyään varaan kaiken kiinnostavan ja joko kirjastoauton ihanat virkailijat kaivavat kirjat kaapista, tai nykyään kun Tampereellakin on ilmaiset varaukset, etsin ne itse hyllystä jossa on varmaan parisataa tai enemmänkin sen hetkisiä varauksia.

    Tuota missä pidät kirjastokorttiasi ja lunttilappujasi kutsuisin korttitaskuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleen, että aikaan ennen nettiä minä ja kaverini käytiin vähän väliä kirjakaupoissa katselemassa kirjoja ja kirjoitettiin kynällä lapulle ylös nimikkeitä jotka sitten etsittiin kirjastosta 😉

      Poista
    2. Minä en viitsi varata kirjoja, jos ne ovat tuossa lähikirjastossani. Voin itsekin etsiä ne hyllystä, mutta sitä varten pitää tosiaan olla muistilappu. Joskus varaan/tilaan kirjan omaan kirjastoon toisesta kirjastosta. Täälläkin omalta kirjastoalueelta varaaminen on ilmaista.

      Nuorempana kun ei ollut rahaa, lainailin randomilla kirjastosta. En ollut tuolloin koskaan kovin tietoinen uutuuksista tai muistakaan sen hetkisistä "trendikirjoista" ikäisteni keskuudessa, vaan luin sitä mikä näytti kiinnostavalta kirjastossa. :D Toki minulla oli ne tietyt lempikirjasarjat, joita piti lukea.

      Poista
  7. En tee listoja vaan menen enemmän fiilis-tuntumalla. Aina kun luen jostain mielenkiintoisesta kirjasta menen heti kirjaston sivuille ja pistän varauksen/hankintapyynnön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn minäkin kirjastossa myös fiilipohjalta eli lainailen randomisti, mikä nyt vaikuttaa kiinnostavalta ja kokeilen kaikkea uutta. Suurin osa on tällaista lainaamista, mutta teen myös täsmäiskuja, koska muuten unohdan kokonaan ne tietyt haluamani kirjat. :D

      En mielelläni varaa kirjoja (paitsi korkeintaan siten, että lähettävät kirjan toisesta kirjastosta "omaan" kirjastooni) koska entä jos lukufiilikset ovatkin muuttuneet, kun kirja on saatavilla - tulisi tunne, että pitää nyt sitten väkisin lukea, vaikka just nyt ei huvittaisi. Siksi en yleensä varaa kirjaa, jolla on varauksia ennestään.

      Poista
  8. Vähän pelästyin, kun näin sanan "isku" Lontoossa asuvan bloggaajan yhteydessä. Ei sentään onneksi terrorismi-isku kirjastoon.

    Menen kirjastoon mieluiten fiilispohjalta hengailemaan. Toivon, että saan paikan päällä hyvän idea. Muistikirjat eivät ole toimineet kohdallani. Mentaalilistat toimii paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei, ihan harmittomia tällaiset kirjastoiskut. Terrori-isku oli kyllä masentava tapaus, mutta ei mitenkään yllättävä. Kaipa se on ollut vain ajankysymys, milloin tännekin saadaan pitkästä aikaa oma isku.

      Mentaalinen lukulista toimii minullakin melko hyvin - etenkin sellaisten kirjojen kohdalla, jotka ovat olleet siellä jo vuosikausia. Mentaalilistan uutuudet tuppaavat unohtumaan, kun joskus niiden nimetkin ovat niin vaikeita. :D

      Poista
  9. Pitäisi jalostaa tämä itsellekin käyttöön. Mulla on älypuhelin(yllätyyyys), mutta mieluiten teen aina kaikki listat paperille. Kirjastossa helposti kyllä uppoaa siihen paljouteen, joten lista varmaan toimisi. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta lista on näppärä, kun se tosiaan kulkee kirjastokortin välissä. Siitä voi sitten pyyhkästä kirjoja yli sitä mukaa, kun on ne saanut hommattua.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.