Sivut

lauantai 10. joulukuuta 2016

10. Lukuhetki tatamilla

Lukuhetki on kymmenennen luukun teema. Luen yleensä iltaisin sängyssä ja nukahdan naama liiskautuneena kirjaan. En voi lukea pitkiä aikoja makuuasennossa, sillä kyseinen asento alkaa väsyttää minua.

En yleensä lue päiväsaikaan romaania, koska minulla on muuta tekemistä. Saatan tosin lukea kävellessäni etenkin keväällä ja kesällä. Jos kuitenkin luen päivällä, niin se tapahtuu joko pöydän ääressä tai televisiohuoneessa tatamilla.


Kuva on lavastettu (roudasin kirjat ja lehden siihen ihan kuvaa varten) ja mukana menossa kaamea "studiovalaistus". En voi sietää kirkkaita valoja enkä edes kattolamppuja, vaan suosin kohdevaloja. Tykkään istua lattialla ja istun usein seizassa. Seiza pitää etusääreni notkeina: minulla on ollut isoja ongelmia jalkojeni kanssa etenkin juostessa. Tosin ongelmat olen ilmeisesti saanut ratkaistua, joten siitä olen iloinen. Seiza silti jäi elämääni.

Nyt mietin kehtaanko tätä kuvaa laittaa. Pitäisikö minun hävetä kotiamme? Kotia, jossa on hyvä olla, se on toimiva ja virikkeellinen ja mielestäni viihtyisä. Tykkään kun eri huoneissa ja eri pisteissä voi tehdä eri asioita. Talo on viktoriaaninen ja täällä erittäin tyypillinen. Että ehkäpä en jaksa hävetä omia mieltymyksiäni. Kullakin kun on omansa.

8 kommenttia:

  1. Nyt taas täytyy kysyä, minäkö tyhmä, nyt en ymmärrä? Mitä ihmeen hävettävää sun kodissa on? Yleensä ihmisillä ruukaa olla sänky makuhuoneessa. Joillai on useampikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan mitään, Amalia. Meilläkin on sänky makuuhuoneessa. Kuvassa oleva huone on tv-huone eikä siinä ole sänky, vaan "tatami". :D Meillä ei mitään sohvaa ole.

      Poista
  2. En edes tiedä, mikä on tatami. Onko melkein sama kuin futoni? Seizakin on uusi sana. Minusta teillä näyttää kivalta. Toivottavasti vain ei stalkkerit vaani verhottoman(?) ikkunan takana :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, tatami on "matto", jota käytetään japanilaistyylisissä asunnoissa, eeh, mattoina. :D En osaa selittää suomeksi, googleta tatami ja katso kuvat. ;)

      Futon on japanilainen "patja" näin yksinkertaistetusti. Futonin voi pedata suoraan tatamille. Päiväksi sen voi rullata pois tilaa viemästä.

      Stalkkereista ei ole pelkoa, koska kuvan ikkuna on takapihalle, jonne ei ole ulkopuolisilla pääsyä. Lisäksi asutamme kolmatta kerrosta, joten stalkkaaminen on hieman vaikeaa. Toki ikkunassa on verhotkin (pieni pala näkyy vasemmassa kulmassa), mutta siirsin ne syrjään kuvausta varten :D Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa vai miten se meni. ;)

      Poista
  3. Piti googlettaa seiza - tuttu asento :) Ei sohva ole mikään normi, vaikka monelle se normi onkin. Ei meilläkään ole sohvaa, vaan 2 rautaista ns. sohvasänkyä, yksi minulle, toinen puolisolle. Kumpikin saa löhötä vapaasti miten haluaa. Kyllä vieraat kestävät, eiväthän ne asu meillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, postauksessa oli linkki seizaan eli ei olisi tarvinnut googletella. Mutta oma-aloitteisuus kunniaan toki! :D

      Olet ihan oikeassa eli koti on tosiaan itseä eikä vieraita varten ja joillakin on sohva ja joillakin ei - mitä väliä! Huomaan itse ahdistelevani itseäni joskus "normeilla" ja ihan turhaan. Kukin eläköön tavallaan ja siten kuin itselle sopii - joko sohvan kanssa tai ilman :D

      Kiitos ihanasta kommentistasi <3

      Poista
  4. Kuva on kuin suoraan poikani olkkarista, missä kaksi futonia ajaa sohvan paikkaa, toimivat kesäisin sänkynäni, jotta kyllä semmoinen koti voi olla fiksusti vieraitakin varten ajateltu, harvalla sentään on ylimääräistä vierashuonetta tarjota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, ihanaa - synninpäästö! :D Meillä tosiaan televisiohuone muuttuu kätsysti toiseksi makkariksi tarvittaessa. Meillä ei olohuonetta sen varsinaisessa merkitysessä edes ole, vaan suurin huone on yhdistetty työ,- kirjasto,- ruokailu- ja oleskelutila, jossa voin myös pimputella digipianoani. Eli toimii kyllä vieraidenkin kanssa tämä kämppä, vaikka ei ole ns. "normien" mukaan sisustettu.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.