Kirja, joka sai minut häpeämään itseäni

Ismail Kadare: A Girl in Exile
alkuper. E Penguara: Requiem Për Linda B. (2009)
Harvill Secker, 2016
Albaniasta englanniksi kääntänyt John Hodgson
S. 186
Ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu


Otin tämän kirjan luettavakseni, koska kirjailija on albanialainen. Albaniaa ei löydy blogini maaluettelosta, joten tällä kirjalla saan yhden maan lisää kirjalliseen maailmanvalloitukseeni.

Kirjan parasta antia ovat muutamat runonsäkeet, joista tein sitaattitaulut (lätkäisin ne tähän postaukseen mielivaltaisesti eli eivät ole kontekstissa kirjoittamani tekstin kanssa).

Juoni on päällisin puolin melko simppeli: Kirjan keskeinen henkilö on näytelmäkirjailija Rudian Stefa, joka kutsutaan kommunistisen puolueen kuulusteluun. Stefa ei itsekään tiedä miksi ja epäilläänkö häntä jostakin. Se ei olisi ihan tavatonta näytelmäkirjailijalle, jonka kirjoittamat esitykset perataan kammalla läpi ennen niiden hyväksymistä.

Asia ei kuitenkaan liity kirjoituksiin, vaan itsemurhan tehneeseen naiseen. Kuolleen Linda-naisen jäämistöstä löytyy Stefan kirjoittama kirja, eikä siinä kaikki - kirjassa on myös Stefan kirjoittama omistuskirjoitus Lindalle.

For Linda B., a souvenir from the author.

Stefa muistaa, kuinka Migena (nainen, josta tuli myöhemmin hänen tyttöystävänsä) pyysi häntä (Stefaa) kirjoittamaan omistuskirjoituksen ystävälleen. Muuta kytköstä ei Stefalla itsemurhan tehneeseen naiseen ole. Tapaus jää kuitenkin vaivaamaan näytelmäkirjailijaamme, joten hän alkaa ottaa selvää, kuka tuo salaperäinen Linda B. on.

Kirjan alku on hyvinkin koukuttava ja kiinnostava, ja sisältää hienovaraista sarkastista huumoria, joka nauratti minua. Valitettavasti alun räväkkyys kääntyy ärsyttäväksi jauhamiseksi Stefan kehitellessä ajatuksia päässänsä. Siinä sivussa "saadaan" lukea pala erästä hänen kirjoittamaansa näytelmää, joka periaatteessa oli kiinnostava, mutta ei kuitenkaan (koska se ei johtanut mihinkään ja oli melko ennalta-arvattava).

Lisäksi soppaan on ympätty  kreikkalaisia jumalia ja muita kreikkalaisen mytologian henkilöitä. Pakko tunnustaan, etten jaksanut kiinnostua näistä horinoista, vaikka oletettavasti niiden mukanaolo kirjassa on perusteltua ja kenties valottaa Stefan - mahdollisesti sirpaleista - mieltä.

Kirja alkoi siis toden teolla tympäistä minua. Harkitsin sen keskeyttämistä, mutta koska olin jo lukenut yli puolet, ajattelin piiskata itseni katsomaan sen hamaan loppuun. Kävi niin, että jossain vaiheessa luovutin ja lopetin tekstin tulkitsemisen, mikä on hyvin epätyypillistä minulle. Suorastaan häpeän itseäni tämän takia.

Luin vain sanat, otin ne vastaan enkä jaksanut pohtia merkityksiä sen kummemmin. Osan kohtauksista jopa pikaluin, otin sanat suuhuni muttä jätin kitalakeen. En nielaissut niitä saati että olisin päästänyt niitä muuallekaan sisääni.

Koska minua ei kiinnosta Stefa, ei kiinnosta Migena, ei kiinnosta Linda B. Ei kiinnosta kukaan kirjassa esiintyvä henkilö - he ovat sieluttomia ja persoonattomia olentoja (Stefaan pääsi kyllä vähän sisälle hänen ajoittaisten "hurmostensa" takia, mutta ei jaksanut kiinnostaa silti). Ja se on kuulkaa pahinta, mitä voi olla: se, että henkilöhahmot ovat niin mitättömiä, että on yhdentekevää, mitä heille käy. Jos minulta kysytään, se on kirjan tuho - olkoon kirja muuten, miten hyvin kirjoitettu.

A Girl in Exile on pitkälti poliittinen romaani. Sitä pitäisi nimenomaan tulkita ja märehtiä. Olen melko varma, että kirjan mahdollinen hienous piilee siellä rivien väleissä ja vihjeissa. Mutta joskus ei vain jaksa ja kun kirjassa alkaa olla liikaa muuta epäkiinnostavaa, niin en näe syytä miksi piinaisin itseäni väkisin. Kun eihän minun ole pakko lukea (mut silti luin).

Tästä tulikin mieleeni eräs asia, johon olen törmännyt muutamissa kirjallisuusryhmissä Facebookissa (eivät ole mitään salaisia ryhmiä ja niihin voi liittyä kuka tahansa naamakirjalainen, joten en riko mitään kirjoittamattomia sääntöjä viittaamalla niihin). Minulta losahtaa aina monttu auki, kun joku kertoo että on lukenut kirjan X, mutta pomppinut tietyt kohdat (vaikkapa nyt esimerkiksi maisemakuvaukset) yli, koska ne eivät kiinnosta häntä.

Säntillinen ja perusteellinen minä ihmettelee, mitä lukemista se oikein on, kun jätetään osa lukematta? Kukin tietty tyylillään, mutta enpä oikeastaan enää ihmettele, jos jotkut eivät muista lukemastaan viikon kuluttua mitään, jos lukutyyli on tuollainen. Onkohan tuollainen kuinka yleistä?

Kysymys: Pompitko sinä kirjassa sellaiset kohdat, jotka eivät kiinnosta tai joiden et oleta olevan kovin tärkeitä juonen kannalta?