Sivut

tiistai 15. marraskuuta 2016

Kirja, joka sai minut häpeämään itseäni

Ismail Kadare: A Girl in Exile
alkuper. E Penguara: Requiem Për Linda B. (2009)
Harvill Secker, 2016
Albaniasta englanniksi kääntänyt John Hodgson
S. 186
Ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu


Otin tämän kirjan luettavakseni, koska kirjailija on albanialainen. Albaniaa ei löydy blogini maaluettelosta, joten tällä kirjalla saan yhden maan lisää kirjalliseen maailmanvalloitukseeni.

Kirjan parasta antia ovat muutamat runonsäkeet, joista tein sitaattitaulut (lätkäisin ne tähän postaukseen mielivaltaisesti eli eivät ole kontekstissa kirjoittamani tekstin kanssa).

Juoni on päällisin puolin melko simppeli: Kirjan keskeinen henkilö on näytelmäkirjailija Rudian Stefa, joka kutsutaan kommunistisen puolueen kuulusteluun. Stefa ei itsekään tiedä miksi ja epäilläänkö häntä jostakin. Se ei olisi ihan tavatonta näytelmäkirjailijalle, jonka kirjoittamat esitykset perataan kammalla läpi ennen niiden hyväksymistä.

Asia ei kuitenkaan liity kirjoituksiin, vaan itsemurhan tehneeseen naiseen. Kuolleen Linda-naisen jäämistöstä löytyy Stefan kirjoittama kirja, eikä siinä kaikki - kirjassa on myös Stefan kirjoittama omistuskirjoitus Lindalle.

For Linda B., a souvenir from the author.

Stefa muistaa, kuinka Migena (nainen, josta tuli myöhemmin hänen tyttöystävänsä) pyysi häntä (Stefaa) kirjoittamaan omistuskirjoituksen ystävälleen. Muuta kytköstä ei Stefalla itsemurhan tehneeseen naiseen ole. Tapaus jää kuitenkin vaivaamaan näytelmäkirjailijaamme, joten hän alkaa ottaa selvää, kuka tuo salaperäinen Linda B. on.


Kirjan alku on hyvinkin koukuttava ja kiinnostava, ja sisältää hienovaraista sarkastista huumoria, joka nauratti minua. Valitettavasti alun räväkkyys kääntyy ärsyttäväksi jauhamiseksi Stefan kehitellessä ajatuksia päässänsä. Siinä sivussa "saadaan" lukea pala erästä hänen kirjoittamaansa näytelmää, joka periaatteessa oli kiinnostava, mutta ei kuitenkaan (koska se ei johtanut mihinkään ja oli melko ennalta-arvattava).

Lisäksi soppaan on ympätty  kreikkalaisia jumalia ja muita kreikkalaisen mytologian henkilöitä. Pakko tunnustaan, etten jaksanut kiinnostua näistä horinoista, vaikka oletettavasti niiden mukanaolo kirjassa on perusteltua ja kenties valottaa Stefan - mahdollisesti sirpaleista - mieltä.

Kirja alkoi siis toden teolla tympäistä minua. Harkitsin sen keskeyttämistä, mutta koska olin jo lukenut yli puolet, ajattelin piiskata itseni katsomaan sen hamaan loppuun. Kävi niin, että jossain vaiheessa luovutin ja lopetin tekstin tulkitsemisen, mikä on hyvin epätyypillistä minulle. Suorastaan häpeän itseäni tämän takia.

Luin vain sanat, otin ne vastaan enkä jaksanut pohtia merkityksiä sen kummemmin. Osan kohtauksista jopa pikaluin, otin sanat suuhuni muttä jätin kitalakeen. En nielaissut niitä saati että olisin päästänyt niitä muuallekaan sisääni.

Koska minua ei kiinnosta Stefa, ei kiinnosta Migena, ei kiinnosta Linda B. Ei kiinnosta kukaan kirjassa esiintyvä henkilö - he ovat sieluttomia ja persoonattomia olentoja (Stefaan pääsi kyllä vähän sisälle hänen ajoittaisten "hurmostensa" takia, mutta ei jaksanut kiinnostaa silti). Ja se on kuulkaa pahinta, mitä voi olla: se, että henkilöhahmot ovat niin mitättömiä, että on yhdentekevää, mitä heille käy. Jos minulta kysytään, se on kirjan tuho - olkoon kirja muuten, miten hyvin kirjoitettu.

A Girl in Exile on pitkälti poliittinen romaani. Sitä pitäisi nimenomaan tulkita ja märehtiä. Olen melko varma, että kirjan mahdollinen hienous piilee siellä rivien väleissä ja vihjeissa. Mutta joskus ei vain jaksa ja kun kirjassa alkaa olla liikaa muuta epäkiinnostavaa, niin en näe syytä miksi piinaisin itseäni väkisin. Kun eihän minun ole pakko lukea (mut silti luin).

Tästä tulikin mieleeni eräs asia, johon olen törmännyt muutamissa kirjallisuusryhmissä Facebookissa (eivät ole mitään salaisia ryhmiä ja niihin voi liittyä kuka tahansa naamakirjalainen, joten en riko mitään kirjoittamattomia sääntöjä viittaamalla niihin). Minulta losahtaa aina monttu auki, kun joku kertoo että on lukenut kirjan X, mutta pomppinut tietyt kohdat (vaikkapa nyt esimerkiksi maisemakuvaukset) yli, koska ne eivät kiinnosta häntä.

Säntillinen ja perusteellinen minä ihmettelee, mitä lukemista se oikein on, kun jätetään osa lukematta? Kukin tietty tyylillään, mutta enpä oikeastaan enää ihmettele, jos jotkut eivät muista lukemastaan viikon kuluttua mitään, jos lukutyyli on tuollainen. Onkohan tuollainen kuinka yleistä?

Kysymys: Pompitko sinä kirjassa sellaiset kohdat, jotka eivät kiinnosta tai joiden et oleta olevan kovin tärkeitä juonen kannalta?

21 kommenttia:

  1. Mä en koskaan pompi lukiessani minkään kohtien yli, mutta mulla on silti ongelmana tuo huono muisti. Mun on tosi vaikea muistaa kirjan tapahtumia, ellen kirjaa niitä ylös mahdollisimman nopeasti. Tosin mulla nyt on muutenkin tosi hatara pää ja paahdan aina jo seuraavaa seikkailua kohti. Jos kirja tökkii pahasti, jätän sen ennemmin kesken. Jotkut lyhyemmät saatan paahtaa loppuun, vaikka en kirjasta niin pitäisikään.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, minullakin toki voi vaikuttaa muistamiseen se, että kirjoitan blogiini kirjoista. Toisaalta muistan kyllä kirjat (en tietenkään ikuisesti), joista en kirjoita. Lukutyylini on myös sellainen "pänttäävä", mikä joskus "ahdistaa" itseänikin, kun kyseessähän ei ole opiskelu, vaan ihan vain lukeminen. Toisaalta kenties vain olen tällainen perusteellinen märehtijä ja tämä tyyli sopii minulle. Eläköön persoonallisuuserot! :)

      Minäkin jätän kirjan kesken, jos ei kerta kaikkiaan kiinnosta tai jokin muu kirjassa tökkii niin pahasti, ettei lukemisesta tule mitään. Tätä Kadaren kirjaa en halunnut jättää kesken, koska halusin Albanian maalistalleni :D

      Poista
  2. Tuon loppuusaattamisen (-suorittamisen) tarpeen selkäytimessäolon tunnistan turhan hyvin. Mutta loppuunpiiskaaminen ja häpeäntunne, vaikka tuttuja kavereita nekin, olen opetellut antamaan hiukka armoa itsellenikin, - eikä vain kaikille muille... Joten:)

    Kiintoisa kysymys! Pomppulukemista en harrasta kuin joskus tarkasti aiherajattujen tietokirjojen osalta, lukien niistä itseä kiinnostavat/koskettavat osat eli sen, minkä vuoksi juuri tietyn kirjan lainasin. Tämä ei kuitenkaan koske luonto- ja sen tyyppisiä yleisteoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei lainkaan hävetä, että jätän kirjan kesken. Ei ole kauan siitä, kun jätin. Tarkoitin että häepän sitä, että luin tämän kirjan niin "huonosti". Siis varmaan vain minun mittakaavallani huonosti, sillä en pomppinut mitään kohtia, vaan luin kaiken, mutta en tosiaan jaksanut analysoida ja tulkita tekstiä. Sellaistahan ei jokaisen kirjan kohdalla tarvitse muutenkaan tehdä, mutta tämä Kadaren kirja olisi sitä vaatinut. Ja minä julmasti vain "luin" vailla sen kummempaa aivotoimintaa. :D Minulla on nyt sellainen kirja kesken, jota voi vain lukea ilman että pitää olla tuntosarvet tanassa.

      Kyllä minäkin saatan "pomppulukea" joitakin "sekalaiskirjoja", mutta en missään tapauksessa romaaneja. Tietokirjat ovat tosiaan eri asia, jos niistä etsii tietoa. Esimerkiksi minulla on luonto-oppaita, joita tutkin sieltä täältä fiilisten mukaan tai etsiessäni jotain tiettyä.

      Poista
  3. Kuulostaapa ikävystyttävältä kirjalta. Tssä sinulle kiinnostava kirjavinkki Albaniasta: http://leenalumi.blogspot.fi/2010/12/punainen-morsian.html

    En pompi! Jos on niin tylsää, ett tulee halu jättää väliin, jätän saman tien koko kirjan. Elämä on liian lyhyt ikävytyttäville kirjoille.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, laittelenpa Punaisen morsiamen mentaaliselle lukulistalleni! Tosin luulen, etten ihan heti palaa Albaniaan. Maaginen realismikin hieman arveluttaa, sillä en aina innostu sellaisesta. Riippuu paljon monestakin tekijästä.
      Arvasin, ettet sinä pompi! Ihan hyvä päätös jättää kirja kesken, jos ei nappaa. Itsekin jätän, mutta keskeyttämiskynnykseni on silti melko korkea. En ole ainakaan toistaiseksi lukenut kokonaan niin huonoa kirjaa, että olisin kokenut sen ajan haaskauksena: aina on jotain oppinut - jos ei kirjasta, niin itsestä. <3

      Poista
  4. Olen yhden kirjan Kadarelta lukenut ja sen perusteella mua ei yhtään haittaa, vaikka en lisää lukisikaan.

    En pompi. Se tuntuisi kummalliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kun yhdistan oman Kadare-kokemukseni sinun kokemukseesi, niin taidanpa jättää Kadareen tutustumisen tähän. Onneksi ei ole pakko lukea enempää häneltä. :D

      Pomppiminen ei tunnu olevan yleistä blogini kommenttilaatikossa!

      Poista
  5. En pompi tarkoituksella. Joskus lukiessani väärää kirjaa väärässä mielentilassa alkavat ajatukset lähteä omille radoilleen ja huomaan "lukeneeni" sivua eteenpäin ilman, että olen sisäistänyt mitään. Usein luen sitten kyseisen kohdan uudelleen, mutta jos kirjan maailma ei oikein nappaa, saatan havahduttuani jatkaa suoraan eteenpäin. Luen myös kaikki kirjat aina loppuun, sillä vaikka en pitäisi kirjasta, on minusta kiinnostavaa analysoida, mistä tarkalleen ottaen en siinä pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tapahtuu harhailua joskus, mutta ihme kyllä aika harvoin. Tunnollisesti palaan minäkin taaksepäin, jos noin pääsee käymään.

      Minustakin on mukava pohtia, miksi jokin kirja ei napannut. Se voi tosiaan olla riittävä syy ja motivaatio lukea hieman "huonompikin" kirja loppuun.

      Poista
  6. En pompi minäkään. Hyvän kirjan luen heti loppuun päästyä kokonaan tai osittain uudelleen. Nyt varsinkin blogiaikana on tullut luetuksi uudelleen, kun etsin hyviä sitaatteja ja tarkistan asioita.

    Kadarelta en ole lukenut mitään, mutta Leenan mainitseman Punaisen morsiamen olen lukenut (bloggaamatta) ja se on minustakin tosi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on sama tyyli eli jos kirja on todella koskettanut, niin saatan lukea osan alusta uudelleen tai muuten selailla. Kirjoitan jonkin verran muistiinpanoja lukiessani. Tai kyseessä eivät ole varsinaiset muistiinpanot: minulla on vihko, johon heitän kirjan sivunumeron ja pari sanaa, miksi haluan palata kys. sivulle. Syy voi olla sitaatti tai jokin ajatus tai kohtaus, joka kosketti lukiessani kirjaa. Mitään kilsan pituisia muistiinpanoja en siis tee, vaan luotan että ne ajatukseni pullahtavat uudelleen esiin, kun näen, mihin olen viitannut.

      Toinen puolto Punaiselle morsiamelle. Kaiketi luen sen jossain vaiheessa.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! Tykkään tehdä näitä tauluja, mutta onnistukaseen ne vaativat hyvät sitaatit. Itse pidin noista sitaateista todella paljon, vaikka kirjasta kokonaisuutena en!

      Poista
  8. Tähtään aina kokonaisnäkemykseen, siksi en ymmärrä mitään pomppivaan lukutyyliä. Olen kuullut, että raamatunlukijat saattavat hypätä sukuluettelot yli ja Marcel Proustin lukijat harppaavat maisemakuvausten yli jne. Entä jos onkin lukija, jota ei kiinnosta dialogi ja ne jätetään lukematta? Jos ei kiinnosta myöskään päähenkilön sisäinen maailma ja ajattelu, ja ne jätetään lukematta. Uniakaan ei jaksa lukea. Loppujen lopuksi ei jaksa lukea enää paljon mitään, ehkä korkeintaan romaanin ensimmäisen ja viimeisen lauseen ja puolet takakannen tekstistä. Onhan niitä kaikenlaisia lukijoita.

    Katsovatko samat tyypit elokuviakin samalla periaatteella: emmä jaksa tätä kohtausta, laitetaan seuraava, emmä jaksa tätäkään kohtausta, laitetaan seuraava, eiku laitetaan suoraan lopputeksteihin. Jos on näin kärsimätön, ehkä voisi lukea romaanista vain paperiarkille mahtuvan juonireferaatin ;)

    Tuskinpa sinun kannattaa ottaa mitään paineita tämän romaanin puolihorroksessa lukemisesta. Vika on kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, no juuri tuo. Mitä lukemista se on, jos skippaa "puolet" kirjasta! Ja kirjasta riippuen tietyt näennäisesti merkityksettömät kohtaukset saattavat sisältää kirjan ymmärtämisen kannalta merkittäviäkin vihjeitä tai oivalluksia. Ehkä on syntynyt pikaruokakansan rinnalle pikalukukansa: mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa vaikka tekstistä nipistäen. Hotkitaan ja kun roippeet vielä roikkuvat suupielistä, siirrytään jo seuraavaan. Tällainen perusteellinen märehtijä tietenkin kauhistelee, koska suun pitää olla tyhjä ennen kuin sinne työnnetään lisää kamaa :D

      Tiedän muuten muutamia, jotka kelaavat televisioohjelmista/elokuvista osan - eivät siis vain mahdollisia mainoskatkoja. Jos ohjelma on niin "paska", että tekee mieli kelata, lopetan katselun siihen. Olen myös ymmärtänyt, että ohjelmia voi katsella ns. nopeammalla tempolla (siis pikakelauksella, mutta ei niin pikana ettei ehdi nähdä mitään) ja jotkut näin tekevät. Siis whatta fuck?! Olenkohan ymmärtänyt väärin?

      Kiitos lohdun sanoistasi liittyen Kadaren kirjaan. Ei ollut tosiaan minun juttu paitsi ne muutamat sitaatit. Harmi sinänsä, sillä tämä kirja olisi voinut olla hyvä. Sen alku oli lupaava.

      Poista
  9. Kadarelta olen lukenut kolme kirjaa: Kolme surulaulua Kosovolle, Särkynyt huhtikuu ja Seuraaja. Ensimmäiseen ihastuin, toisestakin pidin, kolmas sitten oli "ihan ok".

    En pompi minäkään, mieluummin sitten jätän kesken jos siltä tuntuu. Pari klassikkoa olen kyllä silmäillyt loppuun yleissivistyksen vuoksi sen jälkeen kun kiinnostus kunnon lukemiseen on hiipunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että olisi lukenut Kadarelta jonkin muun romaanin tämän lisäksi (Särkynyttä huhtikuuta harkitsin), mutta tulin toisiin aatoksiin. Ainakin tällä hetkellä Kadare tuntuu luotaantyöntävältä enkä jaksa pakkolukea. Minäkin olen lukenut joitakin kirjoja ihan yleissivistyksen takia ja siksi, että tiedän mistä on kyse vaikka ei niin kovasti kiinnostaisikaan.

      Poista
  10. Mää en pompi kohtien yli. Jos on niin tylsä, ni jätän vaan kesken koko kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla sama eli jos vaihtoehtona on pomppulukea tai lopettaa kesken, niin ehdottomasti lopetan kesken. Minun silmissäni pomppulukeminen ei ole lukemista.

      Poista
    2. Tarkennus: siis romaanien kohdalla. Tietokirjat ja vastaavat rakenteestaan riippuen ovat eri asia.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.