Sivut

tiistai 9. elokuuta 2016

Kootut selitykset ja luetut

En ole ehtinyt/jaksanut päivittää blogia, koska

a) ei vaan ole ollut fiilistä.
b) en ole oikeasti ehtinyt tai jaksanut, koska on ollut niin paljon muuta hommelia.
c) inhoan tätä läppäriä.

Olen kuitenkin lukenut jonkin verran, muun muassa Marko Hautalan Käärinliinat (Tammi 2009).

Kirjan kansi: Saku Heinänen

Taiten rakennettu kauhun kanssa flirttaileva romaani, joka yllättää lopussa.

Muita adjektiiveja: koukuttava, hyvä, jännä, hämärä.

Pidemmät mietteet muissa blogeissa esimerkiksi Villasukassa ja Järjessä ja tunteessa.

Kansi: Elina Warsta
Aki Ollikaisen Nälkävuodesta (Siltala 2012) voisi sanoa niin kuin peruskoulussa äikänopen kysyessä sanoimme kaikista ainekirjoituksista: lyhyt ja ytimekäs.

Muita adjektiiveja: vaikuttava, surullinen, voimakas, tosihyvä.

Pidemmät mietteet muun muassa Kirjasähkökäyrässä, Amman lukuhetkissä ja Lumiomenassa.

~~~

Kas niin, hienosti taputeltu kaksi kirjaa ilman ylimääräistä - ja ylenmääräistä - lätinää. Ehkä jatkossa lätkäisenkin vain kuvan kirjasta ja laitan linkit muihin blogeihin. Jää sitten enemmän aikaa itselle. (tämä oli sitten vitsi, mikäli joku ei ymmärtänyt)

Kerron vielä, että jätin kesken Pauli Kohelon miniromaanin Ohessa tilinumeroni. Luin 56 sivua, mutta en muista nauraneeni kertaakaan, lähinnä pitkästytti. Joten miksipä piinata itseään sen enempää.

Tällä hetkellä luen Anneli Kannon Pyöveliä ja onpahan muuten hyvä kirja. Pyövelistä olisi tarkoitus jaksaa kirjoittaa hieman enemmänkin, kun olen sen kokonaan lukenut. Tai sitten lätkäisen siitäkin vain kuvan ja heitän linkit toisten blogeihin, hoho (vitsi vitsi).

Mut hei, kaikki lukemani kirjat ovat suomalaisten kirjailijoiden teoksia, joten suomiteema voi pulleasti. Ja laadukkaasti, se on pakko myös mainita.

10 kommenttia:

  1. Aina ei ole fiilistä, mutta onneks ei ole pakko postata ja tuo sun idea kuvasta ja linkeistä on mainio. Siitähän voisikin kehitellä jotain. Laitan mietintämyssyn päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, onneksi ei tosiaan ole pakko. Nämä kirjat olivat kuitenkin sellaisia, että halusin ne jollakin tavalla nostaa esille, koska molemmista pidin eri syistä.

      Olen huomannut, että jos en melko pian bloggaa luetusta kirjasta, se helposti jää tekemättä kokonaan. Vaatii enemmän paneutua uudelleen kirjan maailmaan, jos lukemisesta on jo aikaa. Ei se mahdotonta ole, mutta laiskuus iske joskus. ;)

      Tämä idea on vapaasti otetavissa ja/tai jatkojalostettavissa omaan käyttöön!

      Poista
  2. Minä olen juuri ajatellut tehdä saman, kuva, lyhyt luonnehdinta ja linkki/linkkejä (jos jaksan vielä senkin). On nimittäin pakko palauttaa kirjoja, joista haluaisin kirjoittaa, mutta eihän sitä yhden ihmisen aika riitä kaikkeen. Heinäkuu meni niin paljon perheasioissa ja jo kesäkuulta oli kirjoittamisia rästissä.
    Tämä muoto on hyvä, adjektiivisi kertovat paljon.
    Ehkäpä matkin sinua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, lyhyetkin mietteet ovat ihan käypiä ja kyllä niidenkin perusteella voi kiinnostus herätä. Itse olen kiinnostunut kirjoista joskus ihan vain nimen perusteella: sitten vain googlettelen kirjaa ja teen mahdollisen lukupäätöksen.

      Minulla on heinäkuu mennyt "työleirillä". Lisäksi hain jo seistemän vuotta varastopalvelussa olleet kirjani ja perkasin ne läpi.

      Poista
  3. Joskus lyhyt toimii erinomaisesti, ei aina tarvitse kirjoittaa pitkään ja hartaasti, kun eivät lukijatkaan aina jaksa lukea pitkään ja hartaasti. Adjektiiveista saa jo paljon irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, lyhyet vinkkaukset arvoon! Oli muuten mukavan rentoa vaihteeksi päästellä näin kevyesti. Ei sillä, että muutkaan mietteeni järin syvällisiä tai kattavia olisivat, mutta ainakin ne ovat pidempiä :D

      Poista
  4. Työleiristä on selvästi ollut hyötyä ja pää on nollautunut ja pukkaa selvästi uusia ideoita.
    Kiitos linkityksestä, Nälkävuosi on lyhykäisyydessään uskomattoman hieno historiallinen kirja.
    Uudessa opetussuunnitelmassa on iso merkitys oman osaamisen ja tehtävien itsearvioinnilla. Luulenpa, että enää ei riitä arvioinniksi lyhyt ja ytimekäs. Eikö oikeasti kukaan kirjoittanut pitkiä ja mielenkiintoisia aineita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minua alkaa tämä "työleiri" kyllä jo ottaa päähän ja koti-ikävä kalvaa. Toivottavasti pääsen pian pois. Tietyistä syistä johtuen jumitan täällä toistaiseksi.

      Toki kirjoitimme määrätyn pituisia aineita, joista osa sitten luettiin luokassa ääneen. Kun opettaja pyyteli kommentteja, niin kaikki aina ensin vastasivat "lyhyt ja ytimekäs". Se oli vähän niin kuin vitsinä heitetty. Tokihan niitä aineita sitten ruodittiin jonkin verran myös suullisesti, vaikka pääasiassa opettaja ne arvosteli ja kirjoitti kommentit suoraan ainepapereihin.

      Poista
  5. Jippii - iPadilla pääsin nyt Kartanoosi, äsken tietsikalla en. Tosi outoa.

    Piti jo aiemmin kommentoida hyvää ideaasi - kuva, lyhyt luonnehdinta ja linkit muitten bloggauksiin :) Jos ei yhtään ole innostunut lukemastaan, houkuttaisi kyllä. Niin, ja miksi pitäisi kirjoittaa ummet ja lammet?

    Hienoa että kotimaan kirjastot ovat sinullakin toimineet loistavasti. Mukavaa elokuuta edelleen missä maisemissa sitten oleiletkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiva että ovet aukenivat sinullekin!

      Näistä kirjoista olisi kyllä saanut pidemmätkin lätinät, mutta en vain jaksanut. Jotenkin halusin ne kuitenkin noteerata, joten siksi näin. Ei tosiaan aina tarvitse kirjoittaa pitkästi, vaan vähempikin riittää. :)

      Lähikirjastoni täällä korvessa toimii oikein hienosti ja palvelu on ystävällistä ja avuliasta. Ja valikoima tosi kattava!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.