 |
| Kannen suunnittelu: Jenni Noponen |
Gummerus 2015
S. 382
Kun Pyöveli viime vuonna julkaistiin, tiesin heti haluavani sen lukea. Olin varma, että se on juuri minua varten. Ja oikeassa olinkin: kannattaa luottaa intuitioonsa.
Suomiteema jatkuu ja nyt siirrymme ajassa taaksepäin, niinkin kauas kuin 1600-luvulle, Vaasaan.
Pyöveliperheeseen syntyy poika, jonka oletetaan seuraavan isänsä jalanjälkiä. Paljon ei vaihtoehtoja olekaan, sillä pyövelit eivät varsinaiseti nauti kansansuosiota, vaikka tärkeitä henkilöitä ovatkin, eivätkä pyövelin lapset ole haluttuja naimakaupoissa.
Nuori pyövelinpoika, Johann, haaveilee muusta kuin pyövelinurasta: hän haluaisi tulla tuomariksi. Hän yrittää välttää kohtalonsa, ja jo hetken näyttää siltä, että se voisi onnistua. Sanotaan, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Pyöveleistä voisi sanoa, että pyövelin lapsi syntyy kirves kädessä ja leima otsassaan.
Vaikutusvaltainen ja hyvämielinen kihlakunnantuomari Wisander tarjoaa Johannille mahdollisuuden, vaan kohtalo on oikukas, julmakin. Eikä tuomarinkaan elämä niin auvoista ole, kun päänvaivaa aiheuttaa aatelisen vaimon lutkamainen luonteenlaatu. Avioliitto oli virhe, vaan mitäpä nuorukainen silloin elämästä tiesi.
Toisaalla köyhä nuorukainen, Pieti Sipinpoika, on myyty Abraham Hännisen puotiin apulaiseksi. Apulaisena oleminen ei Pietiä kiinnosta: hän haluaa tulla rikkaaksi, hänellä on haaveita. Hän karkaa suuret tavoitteet takataskussaan - ja pari Hänniseltä pöllittyä kolikkoa - etsimään onnea, menestystä ja arvostusta muualta. Vihdoin elämä näyttää suopeaakin puoltansa Pietille, joka vaihtaa nimeään kuin kenkiä.
Pyöveli ei ole tarina vain pyövelistä. Se on oikeastaan kasvukertomus kolmesta täysin erilaisesta miehestä: pyövelin lisäksi tuomarista ja apteekkarista. Koettelemukset muuttavat ihmisiä, jalo mieli saattaa rapautua ympäristön ristipaineessa, köykäiset eväät elämäänsä saanut oppii luottamaan toisiin ihmisiin ja näkemään arvoa itsessäänkin ylpistymättä liikoja. Jonkun kohtalo on sinetöity jo syntymässään.
Pyöveli on koukuttava ja taiten aikaansa kuvaava romaani, jota tuskin saattoi käsistään laskea. Kirja muistuttaa minua siitä, miksi niin rakastan lukemista ja kirjallisuutta: niistä voi oppia, sillä Pyöveli tarjoilee lukijalle mehevän tarinan lisäksi aimo annoksen historiaa ja kulttuuria.
Onko kirja raaka? Minusta ei. Muutamia mestauskuvauksia kirjassa esiintyy, mutta eivät ne mielestäni mitenkään erityisen brutaaleja olleet. Kirjassa on myös huumoria, melko hirtehistä tosin. Myös kieli on nautinnollista ja selkeän sujuvaa luettavaa.
"Mitäpä ihminen ei tekisi terveytensä eteen sitten kun on sen menettänyt."
Pyövelistä on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa: Ullan luetut kirjat ja Villasukka kirjahyllyssä.
Tämä oli minulle yksi viime vuoden parhaista kirjoista ja todellakin koukuttava. Aina kun ehdin edes hetken lukea, olin heti siihen tarttumassa. Taitavasti rakennettu!
VastaaPoistaJane, todellakin taiten rakennettu ja monipuolinen kirja. Syntyi halu lukea muutakin Kannolta. Pitääkin tutkia, mitä hän on aiemmin kirjoittanut.
PoistaKannon Pyövelit vetosi minuun, onhan siinä kohtauksia, mutta en kokenut niitä liian pahoina. Pidin Kannon tyylistä, hieman veijarimaista kerrontaa. Tarkoitan edellisellä varmaan tuota sinunkin mainitsemaa huumoria. Maisemasi ovat kauniit.
VastaaPoistaUlla, veijarimainen on juuri kuvaava sana! Olin odottanut, että Pyöveli olisi synkempi ja ilottomampi, mutta vaikka ikäviä asioita tapahtuukin, niin ei tämä nyt aivan iloton ollut.
PoistaJos ulkomaalaisiin kirjoihin vertaa, niin suomalaisten lukeminen jää minulla paljon vähemmälle vaikkakin tämänkaltaisten teosten jälkeen aina ihmettelen, että miksi näin on. Todella vetävä romaani!
VastaaPoistaJassu, sinäkin siis olet tämän lukenut. Googletin blogiarvioita, mutta yllättävän vähän jäi haaviin. Hakuuni ei tullut esim. sinun eikä Janen blogeja.
PoistaMinulla on nyt tämä suomiteema ja nautin suunnattomasti suomalaisten kirjojen lukemisesta ja suomen kielestä. Sijaintini takia Suomi jää vähemmälle edustukselle blogissani, mutta visiiteillä voi aina paikkailla aukkoja. ;)
Kannon Pyöveli jätti jälkeensä kiinnostuksen tuota kamalaa ja kammoksuttua tehtävää kohtaan. Taidokas tarina.
VastaaPoistaVillis, ihmis- ja ajankuvaus oli tässä tosiaan kiinnostavaa. Minusta apteekkarin rohdot ja parannuskeinot olivat myös varsin mielenkiintoisia. :D
PoistaMulla on ihan päinvastoin. Olen niin kauan kuin tästä kirjasta olen tiennyt ajatellut, että tämä ei ole mulle ollenkaan. Nyt kyllä kirjoituksesi myötä hieman käänsin kelkkaani, mutta tosiaan se nyt johtuu siitä, että sun kuvaus tästä kirjasta on niin rikas. Olen hieman historiakammoinen kirjallisuudessa, joten vaaka vaappuu ja vapisee. Katsotaan.
VastaaPoistaOmppu, ehkä tämä ei olekaan eli kenties intuitiosi on oikeassa - tai sitten ei. Minua tässä kiehtoi nimenomaan se historiallisuus ja nimestä (Pyöveli) vielä plussaa. Vaikea sanoa tykkäisitkö. Kielellisesti tämä ei ole mitenkään haastava eikä edes "kikkaileva" ("kikkailevuus" voi olla positiivista kuten esim. Kalamiehissä eli en tarkoita "överikikkailua": sellaisesta en pidä), mutta minä pidin vanhahtavasta kielestä ja sanoista. Ne toivat särmää tekstiin. Kiitos kommentistasi!
PoistaEnsin tämä kirja kiinnosti mua kovasti, meinasin jo ostaakin sen. Sitten kuitenkin jätin sen kirjakauppaan ja unohdin. Nyt luin arviosi ja kirja alkoi kiinnostaa uudestaan. Jos tämä tulee kirjastossa vastaan, taidanpa hyvinkin lainata!
VastaaPoistaKia, lainaa ihmeessä ja kokeile! Pyövelissä luvut ovat melko lyhyitä ja tarinaan pääsee sisään nopeasti. Ja varmaan yhtä nopeasti huomaa, jos ei kirja olekaan itselle se juttu. Minusta kyllä tosiaan mainio romaani!
Poista